Tämän lauseen takana on edesmennyt kirjailija Kalle Päätalo. Hän oli alkuaan taivalkoskelainen metsätyömies, sittemmin kirvesmies. Sodan jälkeen hän vaikeissa oloissa kouluttautui Tampereella rakennusmestariksi. Kalle Päätalon suurin haave elämältä oli kuitenkin tulla kirjailijaksi. 39-vuotiaana hän sai käteensä esikoiskirjansa. Sinä päivänä hän kirjoitti äskeisen lauseen päiväkirjaansa. Sen jälkeen Kalle Päätalon humeeti tuotti kirjan vuodessa. Hänen 26-osainen Iijoki-sarjansa on maailman laajin omaelämänkerta. Se on samalla ehtymätön, arvokas suomalaisen työn ja elämisen muodon kuvaus 20-luvulta aina 90-luvulle.

Miksi ajattelen tänään Kalle Päätaloa.

Siksi ajattelen häntä, että te ylioppilaat olette eräällä tavalla olleet samantapaisen ärjänteen edessä kuin hän. Olette tehneet toistakymmentä vuotta työtä saavuttaaksenne ylioppilaslakin. Olette tarvinneet tähän urakkaan kotinne, äitienne ja isienne tukea. Teitä ovat kasvattaneet ja opettaneet päiväkodin tädit, opettajat alaluokilta lukioon. Olette pakertaneet lukemattomat illat läksyjen parissa, koettaneet suoriutua kokeista. Teitä on tuettu. Teidän on ollut mahdollisuus saada tukiopetusta, ohjausta. Teitä on kannustettu, tietänne on tasoitettu. Teitä on ohjattu, kuunneltu, autettu. Tämä on tehty siksi, että ymmärrämme miten suuri merkitys koulutuksella on. Saamanne valkolakki avaa teille lukemattomia ovia. Se ei ole vielä ammatti. Et ole vielä valmis työelämään. Mutta valkolakki on mahdollisuus, ovi koulutukseen, ovi tulevaisuuteen.

Kirjailija Päätalon aikaan tai Teidän isovanhempienne, näiden veteraanien aikaan, näitä mahdollisuuksia ei ollut. Heidän oli lähdettävä kansakoulusta työhön, kotiin, navettaan, metsiin, tehtaisiin. Monen osana oli vielä viettää paras nuoruutensa sodan ankarissa oloissa.

Tänään Teidän nuorten yläkoululaisten tai lukiolaisten tilanne on toinen. Harva teistä joutuu huolehtimaan elannostaan, siitä että pöydässä on ruokaa ja kodissa lämmintä. Teidän työnne on opiskella, käydä koulua. Tämä mahdollisuus on Teille lahja edellisiltä sukupolvilta. Isiemme ja äitiemme työ on tämän mahdollistanut. Hyvinvointiyhteiskuntamme perustuu aina siihen työhön, jota on eteemme tehty. Sen tähden osoitamme kiitollisuuttamme isillemme ja äideillemme parhaiten tekemällä työmme, opintomme niin hyvin kuin pystymme.

Silti oppiminen, koulunkäynti, opiskelu on vaativaa, joskus jopa ylivoimaista. Se ei ole helppoa työtä. Monelle teille se on elämää, joka suo kitsaasti antejaan. Monen teidän elämää rasittaa myös monet muut murheet. Kotona ja omassa elämässä on ankaria ärjänteitä, vastoinkäymisiä, murheita, jotka murehduttavat, vievät ilon elämästäsi. Koulunkäynti ja opiskelu ei ehkä tunnu siinä tilanteessa motivoivalta. Moni teistä taistelee elämässään ylipääsemättömiltä tuntuvien vaikeuksien, vastoinkäymisten kanssa.

Ajattelen kuitenkin, että kirjailija Päätalon kokemus on tärkeä. Elämä suo joskus kitsaasti antejaan. Elämä ei anna aina helppoja päiviä. Se on monesti murhetta täynnä. Mutta elämän antajakaan ei voi olla heltymättä ahkeruuden ja periksiantamattomuuden edessä. Tee siksi parhaasi. Koeta opiskella, nähdä vaivaa. Tulet näkemään päivän, jolloin opinnoistasi on hyötyä. Jolloin elämä heltyy edessäsi. Lahjoittaa jotakin uutta, hienoa. Ehkä valkolakin, ehkä uuden ammatin, ehkä oman kodin, rakkaita ja tärkeitä ihmisiä, ehkä pienen lapsen luottavaiset silmät, ehkä naurun, ehkä ilon. Ei elämä voi olla heltymättä edessäsi, kun olet tehnyt parhaasi. Siitä ovat tänään todisteena nämä ylioppilaat. Siitä todistavat nämä veteraanit. He tekivät parhaansa, jopa kaikkensa. Ja katso millaisen lahjan saimme Isänmaan, jossa elää, opiskella, tehdä työtä.

Siksi tähän juhlaan kuuluu myös kiitos. Ensinnäkin kiitos veteraaneille vapaasta isänmaasta ja työstä, jota olette eteemme tehneet.

Sitten kiitos Teidän ylioppilaiden puolesta teidän äideillenne ja isillenne, jotka ovat tukeneet teitä, lähettänet teidät joka aamu koulutielle.

Ja vielä suuri kiitos teille opettajille, jotka ovat lannistumatta, ehkä väsyneinäkin teitä opettaneet, ohjanneet, auttaneet, uskoneet teihin. Lapsuudesta päiväkodin, alakoulun, yläkoulun ja lukion kautta olette saaneet tämän opetuksen, ohjauksen ja tuen. Nyt on Teidän aikanne lähteä, ottaa aura käteen. Oman elämänne sarka on edessänne. Se odottaa muokkaajaansa.
Onnea ja kaikkea hyvää tälle matkallenne!

Jaan nyt lukion päättötodistukset ja ylioppilastutkintotodistukset!

Olette nyt suorittaneet lukion oppimäärän ja suoriutuneet hyväksytysti ylioppilastutkinnon kokeista.

Ylioppilastutkintolautakunnan minulle suomin valtuuksin julistan teidän ylioppilaiksi. Tämän arvon merkkinä saatte nyt käyttää valkolakkia. Painakaa nyt tämän oppiarvon merkiksi valkolakki päähänne!

STIPENDIT

Tapana on syksyn yo-juhlassa jakaa kannustusstipendit niille opiskelijoille, jotka ovat omalla toiminnallaan luokassaan ja kouluyhteisössään esiintyneet muita kannustavina esimerkillisinä opiskelijoina. He ovat tehneet työnsä hyvin, olleet ahkeria ja tehneet yhteisössä muutakin yhteisöä rakentavaa työtä. Kannustusstipendin saaja ei välttämättä ole 10:n oppilas tai opintomenestyksessä luokkansa parhaita. Näitä opinnoissa hyvin menestyneitä palkitsemme aina keväisin.

Toivon, että Teidän tänään palkittavien esimerkki kannustaa meitä kaikki muitakin rehtiin työntekoon, toisen huomaamiseen ja tukemiseen ja toimintaan koko yhteisön parhaaksi.

Monet Teistä olisivat kannustuksen ansainneet, mutta nyt jaamme ne vain muutamille luokaltaan.

Haluamme ensin kannustuksen osoituksena kutsua teidät uudet ylioppilaat tänne eteen ja antaa Teille ruusut. Olkoon Teidän lakkinne myös muille kannustus pyrkimään samaan. Pienen stipendin Teidän joukostanne annamme Arto Väänäselle.

Kannustustipendit annetaan seuraaville lukion opiskelijoille:

1A: Juho Parviainen, Nina Immonen

1B: Hanna Meriläinen, Ville Väisänen

1C: Janne Kukkonen, Iida Häkkinen

2A: Pekka Parikka, 2B: Noora Avonius, 2C: Iivari Piiroinen

3A: Elina Toivanen, 3B: Ilpo Turunen