Aamunavaus
Yläaste / Maakuntaviikko
22.11.2002
Huomenta
kaikki sielut!
Muistan sen kirkkaan
päivän..
Muistatkos sinä 70-luvun? Muistatko ensimmäiset Ladat
maantiellä? Maitolaiturit, heinäpellot, hevosen, jonka kärryihin heiniä
koottiin? Muistatko nuoruuden, Beatlesin, Elviksen? Ethän sinä sitä voi oikein
muista. Mutta kysypä kotona äidiltä tai isältä, millainen oli paras vuosikymmen,
70-luku? Ehkäpä joku opettajakin on niin vanha, että muistaa, häneltäkin voit kysyä.
Mutta 70-luvusta muistan myös erään toisen kirkkaan päivän.
Muistan sen kirkkaan päivän, kun..
Oli kevättalvi vuonna 1974. Istuin silloisen keskikoulun
neljännen, nykyisen yläkoulun 8:en luokan pulpetissa, jossakin tuossa nykyisen
L4:n paikkeilla. Rehtori Pentti Lappalainen katkaisi koulutyön kuulutuksella
kesken tunnin. Hän lienee siihen aikaan ollut myös Kontiolahden kunnanvaltuuston
puheenjohtaja. Rehtori sanoi saaneensa kirjeen opetusministeriöstä silloiselta
opetusministeriltä Ulf Sundquistilta. Kirjeessä kerrottiin, että Kontiolahden
kunnalle oli myönnetty lupa perustaa lukio. Lukio voisi aloittaa jo seuraavana
syksynä.
Minä katselin ikkunasta ulos. Ajatukseni lensivät. Mietin
omaa koulunkäyntiäni. Rehtorin sanat saivat ajatukseni lentämään. Koulunkäyntini oli kolme edellistä vuotta
mennyt aivan penkin alle. Olin saanut nelosia, muutaman kerran ehdotkin. Vasta
nyt neljännen syksyllä olin alkanut saada kiinni opiskelusta. Olin tajunnut,
että ainoa tie selvitä koulusta, on istua iltaisin kotona pöydän ääreen ja
lukea, lukea ja taas lukea.
Ajattelin rehtorin sanoja. Entäs jos minäkin pyrkisin
lukioon. Tiesin, ettei minulla ollut mahdollisuutta käydä lukiota kaupungissa. Se
oli kerta kaikkiaan liian kaukana, 60 km:n päässä. Tuona keväisen kirkkaana
päivänä heräsin ensimmäisen kerran miettimään sitä, mitä tekisin koulun
jälkeen. Mitä elämälläni tekisin? Minne menisin, kun oppivelvollisuus päättyy?
Mitä minusta isona tulee?
Ja niin aikanaan aloitin lukioni tuossa keltaisessa
puutalossa, jossa nykyään toimii kansalaisopisto. En koskaan kuvitellutkaan,
että joskus tulisin tänne takaisin - opettajaksi vanhaan keskikouluuni tai lukioon.
Niin vain kävi. Mutta sen tiedän, että ilman omaa lukiota se ei olisi ollut
mahdollista.
Niin on käynyt monen muunkin kohdalla. Siksi arvostan
suunnattoman korkealle sitä kunnanisiemme päätöstä kolmen vuosikymmenen takaa,
jolla he anoivat lupaa perustaa lukio kuntaan. He halusivat oman kunnan
nuorille mahdollisuuden kouluttautua uusiin ammatteihin. He ymmärsivät, että
maa- ja metsätalouden vanhat ammatit eivät enää täällä tule suuria joukkoja elättämään.
On lähdettävä yliopistoihin, etsittävä muita ammatteja, haettava elämäntehtävää
jostakin muualta. Nämä vanhat kunnanisät ja -äidit olivat kauaskatseisia,
sydämensivistyneitä maaseudun ihmisiä. He halusivat lapsilleen ja nuorilleen
jotakin parempaa. Mahdollisuuden kouluttautua ja opiskella.
Siihen ei minun isälläni tai äidilläni eikä heidän sukupolvellaan ollut mitään
mahdollisuutta.
Mutta niin he ajattelivat lastensa parasta ja toivon
hartaasti, että nykyisetkin päättäjät ajattelevat niin. Siinä ajatellaan
sinuakin. Sinuakin varten tätä koulua ylläpidetään. Sinullekin tarjotaan jatkokoulutuspaikkoja
joko tässä lukiossa tai kaupungin muissa toisen asteen oppilaitoksissa. Se on Sinun
mahdollisuutesi. Sinulle on tie auki ammatteihin ja sivistykseen. Opiskeluasi
tuetaan kaikin tavoin. Saat ilmaisen opetuksen, kouluruoan, matkojasi
maksetaan. Olet etuoikeutettu tässä suhteessa tämän maailman lasten joukossa.
Arvosta tätä mahdollisuutta. Opiskele, lue ahkerasti!
Suunnittele elämänuraasi ja koulutustasi. Aseta työllesi päämääriä, tavoitteita,
unelmia. Ehkä kaikki unelmat eivät toteudu, mutta tärkeintä on, että ilman
unelmia ei jaksa elää. Unelmat antavat elämällesi siivet. Niin
minullekin silloin kerran keväisen kirkkaana päivänä. Sinuun uskotaan ja
sinun toivotaan kerran arvostavan kotiseutuasi ja kasvualustaasi niin, että
teet täällä työtäsi tai teet jossakin muualla työtäsi kotiseutusi parhaaksi.
Näillä sanoilla.
Tervetuloa
aikanaan Kontiolahden lukioon.
takaisin etusivulle