.....

    Puhe Lukion joulujuhlassa

    19.12.2009


    Nämä tutut joulun kertomukset liittyvät pienen lapsen syntymään.

    Koko joulun aikakin on erityisesti lasten suurta juhlaa. Siinä on mukana perheiden yhdessäoloa. Varmaan muistat sinäkin, kuinka lapsena odotit joulua, lahoja, joulupukin tuloa. Ja kun vanhenemme, joulun tunnelma alkaa haalistua. Ja niin käy monille muillekin tunteille. Ja kun olen aikuinen, mikään ei tunnu enää miltään.


    Minulle suuria joulumuistoja on aika Kerimäellä, jossa olin töissä 80-luvun lopulla. Joulun alla odotimme perheemme esikoista. Hän syntyi uudenvuoden rakettien räiskyessä. Ensimmäiset joulut pienen pojan kanssa olivat sykähdyttäviä. Lapsen vilpitöntä iloa, lahjojen odotusta, rajatonta luottamusta hyvään. Siitä alkoi kahden vuosikymmen yhteinen tie poikieni kanssa. Yhteisiä matkoja, vaelluksia, rattikelkkaretkiä, mäenlaskua, RC-autoja.

     

    Tämä syksy on ollut erilainen. Poikani lähtivät kotoa. Vanhempi raivasi lopullisesti huoneensa siivoon kuntoon. Tavarat laittoi hyllylle ja palautti auton avaimet. Sanoi tulevansa jouluna käymään. Kohta nuorempi seurasi hänen esimerkkiään. Tätä syksynä olenkin joulua odottanut. Sitä, että pojat tulisivat kotiin.

     

    Lasten lähtö on ollut isälle kovaa aikaa. Olen ajatellut, että vanhemman työ on sitä mukaa tehty. Ajattelenkin usein, että elämä on nyt eletty. Elämä tuntuu tyhjältä kun kotona ei ole enää nuoren miehen maailmaa. Ei soi enää musiikki, ei pala valo näyttöpäätteessä aamutunneille. Jääkaappi saa olla tyhjillään. Kuka auraa pihan kanssani, kuka rassaa kanssani autoa. Kenen kanssa väittelen sodasta, moraalista tai keskustelen naisista?


    Sitä aikaa ei enää ole. Se on lopullisesti ohi. Yksi aikakausi isän ja äidin elämässä on päättynyt. Iltaisin taittelen peiton alla sormia ristiin ja ajattelen heitä. Sitä kiitollisena muistelen, että miten hienon ajan sain heidän kanssaan elää.

    Ja tietysti toivon, että edes jouluna nähdään.

     

    Minä ajattelen, että sinun isäsi ja äitisi miettivät samoja kysymyksiä. Eivät hekään kaikki ole ehkä osanneet sanoa sinulle, miten tärkeä olet heille ollut. Tai miten hienoa aikaa on ollut se kun olit lapsi ja kun olet kasvanut kotona nuoreksi aikuiseksi. Harvoin osaamme pukea sanoiksi sen, miten välitämme sinun elämästäsi. Tai miten tärkeää on se, miten sinulla menee koulussa, opinnoissa, ihmissuhteissa. Sydän kurkussa pelkäämme, että jotakin tapahtuu sinulle tai että asiat elämässäsi eivät ole hyvin, ei ole ystäviä tai opintouraa ei löydykään.

     

    Kaikki me vanhemmat ja kasvattajat tahtoisimme lapsillemme, sinulle hyvää. Että elämä menisi hyvin. Että sinulla olisi suunnitelmia, unelmia, toiveita. Että aina säilyttäisit jotakin siitä pienen lapsen ihanteellisesta joulun tunnelmasta, riemusta, onnesta.

     

    Ei vanhemmat, eikä nuoren elämä ole aina onnellista. Monenlaista murhetta, menetystä, vastoinkäymistä mahtuu elämäämme. Olemmehan me kouluissakin muistelleet vaikkapa Kauhajoen tragediaa, nähneet oikeudenkäyntiuutisista, että vanhemmat eivät koskaan selviä lapsensa menettämisestä. Elämä ei aina mene niin kuin toivomme. Sen suurempaa surua, kriisiä, tragediaa ei vanhemmilla ole kuin lapsen menetys. Tai että lapsen elämä ei ole kohdallaan.

     

    Sinunkin elämässäsi on voinut olla monenlaista murhetta. Elämä ei ole helppoa. Joudumme monesti miettimään, Mikä on tärkeää? Mistä minun elämäni rakentuu? Mikä minusta jää jäljelle? Tai miten sanon, välitän vanhemmilleni sen, että he ovat olleet minulle tärkeät. Että olen kiitollinen siitä, mitä he ovat puolestani tehneet?

     

    Eivät suuret saavutuksemme, työmme, uramme ole se, mikä tekee meistä tärkeitä ihmisiä. Vaan se, miten kosketimme toistemme lämää, miten hipaisimme täällä toisiamme. Miten kohtelimme toista ihmistä, miten rakastimme, välitimme. Hyvän tekeminen toiselle, toisesta välittäminen, rakastaminen on ihmisen suurin saavutus. Se muistetaan.

     

    Joulun kertomusten sanoma on siinä kuinka Jouluyönä Betlehemin tallissa Jumala syntyy ihmiseksi. Hän tulee pieneksi lapseksi, köyhän, vaatimattoman perheen keskelle. Pienen perheen sisällä on lämpöä. Pieni lapsi on kaikki, mitä heillä on. Huolenpito, rakkaus, välittäminen ympäröi joulun lasta. Sen lämpimän kodin keskeltä hän kasvaa Vapahtajaksemme, Pelastajaksemme. Hänellä on vain yksi sanoma. Sinusta välitetään, rikkinäisyys unohdetaan, annetaan anteeksi. Lapsen kautta Jumala tulee keskellemme, kulkee meidän rinnallamme. Varjelee elämäämme. Samalla tavalla Hyvä Jumala on sinunkin lähelläsi, kulkee vierelläsi. Nyt ja aina.

     

    Kodin rukouskirja: ”Joulun lähestyessä”

     

    Ilpo Saarelainen


Ilpo Saarelainen
ilpo.saarelainenÄTkontiolahti.fi
Kontiolahden lukio