Lukion Jouluhartaus                               21.12.2005

Kontiolahden kirkko

Eräs suomalaisen sodan jälkeisen kirjallisuuden hienoimmista syntytarinoista liittyy satuun Pessi ja Illusia. Olet sitä ehkä itsekin lapsena kuullut iltasatuna. Sadun kirjoittaja oli sotilas, eläinlääkintäkapteeni Yrjö Kokko. Hän on tunnettu myös laulujoutsenen pelastajana, Lapin kirjailijana, pohjoisen kertojana.

Pessi ja Illusia on eräänlainen mystinen kasvukertomus. Satu Pessistä ja Illusiasta saa alkunsa sota-aikana rintamalla. Lääkintäkapteeni Kokko näkee sodan kauhut, samalla hän ikävöi omia lapsiaan. Joulun alla 1941 hän on käymässä Kyyrölän kirkossa. Samassa kirkossa hän oli vieraillut ennen sotaa, ihastellut hienoa kirkkoa ja sen mykistävän kaunista alttaritaulua. Nyt hän näkee pommien repimän kirkon, rikkoutuneen alttaritaulun, alttarin Kristuksen, joka on repaleina. Matkalla asemapaikkaansa hän kohtaa vielä venäläisen sotavankijoukon, joka kulkee kuin kohti tuomiolavaa. Häntä ahdistaa se, miten sota hävittää kaiken kauniin, puhtaan, hyvän. Sen tilalle tulee vain hävitystä, pelkoa, kuolemaa.

Näiden synkkien tunnelmien keskellä, tulituksen ja sodan julmuuden ympäröidessä hän kirjoittaa kirjettä lapsilleen.  Hän kokee, että hän ei voi omille lapsilleen mitenkään kirjoittaa sodan julmuuksista. Hänen on kerrottava toivosta, unelmista. Kirjeestä syntyy joululehtinen, jossa satu Pessi ja Illusia saa päivänvalon. Myöhemmin Kokko kuvittaa satua ja satu saa kirjan muodon.

Pessi ja Illusia kuvaa sodan keskellä eläviä satuhahmoja, hentoa siivekästä keijua Illusiaa ja rumaa peikkopoikaa, Pessiä. Illusia tulee sateenkaarelta. Ristilukin uhrina hän menettää siipensä. Illusian ystäväksi tulee miehinen peikkopoika Pessi. Heidän tarinansa päättyy onnellisesti keijun ja peikkopojan yhteisen ihanan lapsen, siivettömän ihmisen syntymään.

Sodan keskellä syntyy satu. Kuoleman, toivottomuudenkin lähellä isä kirjoittaa lapsilleen satua, jossa kukkii toivo, ilo, ihanteet, unelmat. Samalla sadun sisällä on kuin kehyskertomus ihmislapsen syntymästä. Uusi elämä syntyy vastoinkäymisten, vaikeuksien, pelkojen kautta.

Joulu on myös meille matka lapsuuteen, muistoihin, matka tunteisiin, tunnelmiin.. Kuljetamme koko ikämme lapsuuden joulua ja kotiamme mukanamme.

Samalla jouluun liittyy paljon ainesta, sisältöä siitä, miten olemme syntyneet. En tarkoita sitä, miten synnyimme vauvoina vaan miten synnyimme ihmisenä. Miten sinusta tuli ja tulee sinä, yksilö, persoona, oma ihminen. Olemme kotimme, äitiemme ja isiemme, opettajiemme kasvattamia. Silti olemme yksilöitä. Meidän on tultava persooniksi, yksilöiksi, koettava pelkoja, surua, iloa, nähtävä unelmia, toiveita, todellisuutta tullaksemme juuri siksi mitä olemme. Syntyäksemme ihmiseksi, sinuksi ja minuksi.

Niinpä kasvuumme ihmiseksi liittyy myös se, mitä ajattelen tästä joulun juhlasta, lahjoista, juhlan kohteena olemisesta. Miten olemme tämän juhlan lapsuudessamme, kodissamme kokeneet ja eläneet.

Iso osa koko joulun sisältöä on siinä, että teemme juhlaa ei vain itsellemme vaan erityisesti toisille ihmisille. Juhlan tekeminen toiselle tuo ilon itsellekin. Tiedät miten hyvä mieli tulee siitä kun saat lahjan tai joku muistaa kortilla. Niin sodan keskellä kirjailijakin halusi lapsilleen aidon joulun. Ei hän voinut olla itse läsnä lastensa luona. Hän lähettää sadun, kertomuksen jolla on onnellinen loppu.

Ehkä Sinunkin vanhempasi ajattelevat ja toivovat samaa. Eivät he ehkä enää voi olla läsnä elämässäsi. Sinä elät jo omaa elämääsi, kuljet kohti omaa persoonallisuuttasi. Vanhempiesi lahja Sinulle voi olla tämä joulu. Yhteinen juhla, jossa ollaan tunteiden, yhteisyyden, kodin herkimpien tunnelmien keskellä. Ehkä he toivovat, että olisit vielä tämän joulun läsnä, että se olisi lahjasi kodille, vanhemmillesi, sisaruksillesi.

Sillä se mitä minä tahdon joskus itselleni, se minun olisi annettava myös toiselle, läheisilleni. Niin teen juhlan, ilon, hyvän mielen. Tätä hyvän jakamista sinulta ja sinulle toivon osallesi tänä tulevana jouluna!