Pääsiäisaamu 16.4.2006
Lähden kotoa aamulla puoli 7:n maissa. Onkohan synti lähteä pääsiäisaamuna omaan matkaan. On se ainakin väärin. Ja niin perheinstituution vastainen liike. Sinne jäivät nukkumaan pyhäaamua kun lähdin. Lampaanpaisti jääkaappiin ja suklaamunat pöydälle. Suljin oven. Pakkasin vielä loput nyssäkät Volgan sikaosastoon. Sitten keula kohti pohjoista. Volga kulkee nöyrästi. Tunteehan se jo tien.
Matkalla alkaa tuttu vatuloiminen. Olisiko pitänyt kuitenkin jäädä kotiin? Miksi pitää nyt ylipäätään lähteä? Tuleeko tästä mitään?
Tie juoksee Volgan alla joutuin. Ei ole paljon liikennettä. Kontiomäessä tuttu pysähdys ja muutama euro kansanterveydelle. Hyrynsalmella kirkkokansa marssii pääsiäismessuun. Kuuntelen radiosta joensuulaisten messuamista.
Kuusamossa kaikki on kiinni. Samoin Kemijärvellä. Teboililta on lähtenyt ruokapuolikin evakkoon. Globalisaatio perii voiton siitäkin, mihin puna-armeija tai rautasaappaat eivät pystyneet. Pelkosenniemellä otan Shellin baarissa kahvin ja hampurilaisen. Täti lämmittää S-marketin pussihampurilaisen aŽ 64 senttiä. Antaa sille mikroaaltoja ja perii 2,5 egeä. Semmoista on markkinatalous. Pelkosenniemellä pääsiäisenä. Ei taida turisti tyytyä pelkkään S-marketin eurohampurilaiseen. Pitäisiköhän innovoida. Vai luovuttaa kokonaan?
Sompaan Volgan kohti Savukoskea ja Kemihaaraa. Samperin savotalla pysähdyn. Talo on kuin Baijerin olutfestareilta. Kylässä on ollut jotkin kinkerit. Muusikot ovat vielä jäljellä. Nuori, hieman hämmentynyt respan neitonen kantaa kaljaa ja etsii toisella kädellä Tahvontuvan avainta. Vongoivan kammi on varattu. Ei hätää onhan teltta.
Martin jälkeen tie huononee. Jokivarren tieura on kuin sodan jäljiltä. Matka Martista Kemihaaraan vie kaksi ja puoli tuntia. Lopulta asema häämöttää edessä. Parkissa on jo kymmenkunta autoa. Samaan aikaan parkkeeraa pari tunturisutta. Kaivavat autosta rinkat, ahkiot ja sukset. Kummastelevat JR27:ääni. Kysyvät että minnes asti aioit sitä raahata? Heitän arviolta Härkävaaran. Viisaasti ovat vaiti. Sitten sanovat omaksi suunnakseen Manto-ojan. Kohta ovat hävinneet mutkan taa. Nolottaa olla tämmöinen kämmeltäjä. Kuka tahansa kulkija näkee, ettei se osaa mitään. Pakkaan ahkiota. Pussi on kuin tiine vuohi. Pullottaa joka suuntaan. Vetolaite ei oikein innovoidu. Voisi heittää sillalta jokeen. Miksei kukaan tehnyt länkiä. Semmoisia kuin muulilla tai aasilla. Kävisi hyvin tähän tilanteeseen.
Hissukseen luimuilen ohi Kemihaaran pihan. Käännyn kohti Keskiharjua. Koira haukkuu perääni. Kello näyttää jo puoli 8:aa. Olen auttamatta muutaman tunnin liian myöhässä. Ensimmäiset vedot ovat pelkkää säätämistä. Mikään ei ole oikein hyvin. Sitten JR alkaa totella paremmin. Kelkan jäljessä Karhuissa ei ole pienintäkään sivupitoa. Sisäreidet saavat pumppua. Olisi pitänyt harrastaa enemmän sitä aerobickiä.
Keskiharjun jälkeen valitsen joen puoleisen uran. Toiveikkaasti ajattelen, että siitä on menty Härkävaaraan. Parin kilometrin päästä kelkkailija on tehnyt ketunlenkin. Nauroi varmaan partaansa jekulleen. Tähän se joku turisti vielä erheytyy..
Hanki ei kanna. Juuri kun pääsee hangen päälle, se pettää. Suksi sukeltaa, ottaa pohjaan asti. Ahkio ui perässä joka montun. Pumppu lyö lähes kahtasataa. Alkaa hämärtää. Neuvottelen itseni yli Peskihaarasta. Joen toisella puolen on suota. Hanki ei kanna täälläkään. Vetolaitteeni pettää. Toinen vetonaru on poikki. Huonot vehkeet. Onneksi on varanarua. Harmittaisi kääntyä takaisin. Teen uuden innovaation narun pätkistä ja jesarista. Yksinäinen latu-ura veisi kohti pohjoista. Hetken seuraan sitä. Erkanen kuitenkin ja vedän suunnalla kohti Härkävaaraa. Hämärä tulee. Kello näyttää jo yli 10:en. Kaatuneen kelon luona luovutan. Ukko on lopussa. Päätän tehdä leirin.
Teen tulet. Karsin kelosta oksia nuotiotarpeiksi. Viritän trangian ja lumesta vettä kattilaan. Kokkailen pöperöt. Jano on melkoinen. Sitten teltta pystyyn ja kamat sisälle. Teltassa on vielä melkoisen tovin ylivireä olo. Kone ei ole oikein kunnossa. Oli alkeellinen virhe ajaa ensin koko päivä. Ja sitten lähteä syömättä matkaan. Tuppuroida kantamattomassa kelissä. Vetää itsensä piippuun heti alkuun. Makuupussissa mietiskellen pumppu alkaa vähitellen rauhoittua. Mielessä risteilee ajatukset päivän matkasta. Kotoa lähdöstä, hiihdosta, uppokelistä. Miten huomenna jaksan? Kestääkö pumppu? Keho on väsynyt. Eikä mielikään vielä iloitse. Mutta tätä varten tänne tulin. Unelma eskaloituu. Lopulta nukahdan. Suon laidalla, Itäkairassa.
Maanantai 17.4.2006
Yöllä on muutama aste pakkasta. Heräilen muutaman kerran. Kylmä tahtoo tulla hangesta päin selkään. Minulla on kaksi retkipatjaa ja hopeakangas. Patjat ovat kuitenkin onnettomat. Niissä ei ole mitään solukkoa. Suon silmään ne pitäisi survoa. Joskus pitäisi ihmisellä olla varaa ja älyä ostaa kunnon vehkeet. Osaisikohan sitä sittenkään nauttia.
Herään 7:n aikoihin. Kokkailen puuron ja kiisselit. Istun kelon kupeessa ja lusikoin pöperöt mahalaukkuun. Taivas alkaa kirkastua. Laitan teltan läjään. Pesen trangian lumella ja kokoan keittimen pussiin. Ahkio vetoon ja matkaan. Kello on 8:n tienoilla.
Matkaa Härkävaaraan on noin 6 kilometriä. Hanki kantaa kuitenkin hyvin. Matka joutuu. Aurinko lämmittää hiihtäjää. Tuntuu mukavalta. Hiihtelen hiljakseen. Tätä vartenhan tänne tulin.
Härkävaarassa olen jo parin tunnin kuluttua. Hieno paikka. Tilava kämppä suon laidassa. Puro virtaa vieressä. Sauna parempi kuin monella kesämökillä.
Kokkailen sapuskaa ja lepäilen. Lueskelen vieraskirjaa. High-Tech ukkeleiden Klasun ja Aistinkin viestit luen. Sitten kamppeet kasaan ja kohti Tahvoa. Kello on jo yhden tienoilla.
Sää on koko ajan vain parempi. Aurinko porottaa taivaalla. Lumi kimmeltää. Hanki kestää hiihtää. Nousen Nummerusaapaa kohti Auhtiselkää. Alkaa tulla lämmin. Poroaidan jälkeen kadotan ladun. Menen suunnalla kohti Auhtiselkää. Välillä on istuttava alas. Täytyy ottaa välipalaa. Makoilen ahkion päällä. Meinaa tulla uni. Edellisen päivän ajo ja illan taivallus painaa vielä. Nyt on aikaa ajatella. Mieleen tulee asioita laidasta laitaa. Työstä, ihmisistä, Lapista, vanhoista reissuista. Sitten on jatkettava matkaa. Vilu hytistelee selkää.
Auhtiselän jälkeen alkaa laskeutuminen alas kohti Jaurua. Menen suunnalla. Laskeudun liian aikaisin puron varteen. Siellä on hankala edetä. Kuusten alla lumi pettää ja ahkio sukeltaa. Mätästä mättään perään. Puronjuoteita ja kuusenkäkkyröitä. Kone käy kuumana. Koko ajan pitää olla varuillaan, ettei päästä sykettä maitohapoille. Tämä on kuitenkin sitä, mitä tulin hakemaan.
Lopulta tapaan Jaurun. Ylityspaikka ei löydy helpolla. Vanha kelkan jälki on jo lähtenyt virran mukaan. Yhdessä kohdassa on vielä kannas lunta. Siitä yli. Ahkio kuitenkin sukeltaa virtaan. Saan sen vaivoin vedettyä töyräälle. Lähellä oli, ettei lähtenyt ukko ahkioineen virran matkaan. Olisi tullut uimareissu. Yli ollaan kumminkin.
Paarustan jo hieman uupuneena Jaurun vartta Tahvolle. Tuvalla on yksi liperiläispariskunta ja yksinäinen vaeltaja. Kuivattelen kamppeita. Juon vettä. Ruoka ei ole maullaan.
Sitten pääsen jo lämpimään saunaan. Uusi sauna lämpenee herkästi liiankin kuumaksi. Silti tekee väsyneille jäsenille hyvää.
Kämpässä ota pientä palaa ja käyn pitkälleni. Nyt helpottaa. Tänään kulki oikeastaan odotettuakin paremmin. Kämpässä alkaa vanhat muistot herätä. Nyt on aikaa ajatella ja vatuloida. Täällä Tahvolla oltiin silloin muutama vuosi sitten syksyllä. Paikalla oli vielä vanha sauna. Oli pimeää kun saunottiin. Klasun kanssa oltiin pakkasyötä ylhäällä teltassa. Muistojen kanssa nukahdan. Unta ei tarvitse houkutella.
Tiistai 18.4.2006
Yö meni joutuisasti. Nukuin hyvin. Muut matkalaiset lähtevä taipaleelle jo 8:n jälkeen. Jään tuvalle yksin. Kokkailen aamupuuron ja pakkaan rinkan päiväretkeä varten. Sitten pelkällä repulla kohti Vongoivaa. Nousen puuvajan takaa suksenjälkeä ylös kohti Povivaaraa. Hanki kantaa hyvin.
Ylhäällä tunturissa alkaa tulla lunta. Puurajan jälkeen käy melkoinen tuuli. Lumi alkaa muuttua rännäksi ja paakkuuntuu suksenpohjiin. Ohitan kaverin, joka lähti aamulla Tahvolta. Heitämme muutaman sanan. Hän on menossa ahkion kanssa Anteriin. Sanoo tulevansa loppuviikosta takaisin Kemihaaraan. Olisipa minullakin muutama lisäpäivä aikaa. Ylhäällä tunturikoivikossa hanki kantaa jo hyvin. Lumisade vie näkyvyyttä. Silti tunturit ovat komeita. Lännessä Vuomapää ja Siuloiva. Edessä Vongoivan räystäs. Tuolla jossakin takana Talkkunapää. Takana alhaalla Jaurun laakso.
Laskettelen alas Vongoivanojan varteen. Eräsuksi ei ole tehty lasketteluun. Tulen tunturin kuvetta alas kuin alakoululainen. Kolmen tunnin nousun jälkeen saavun Vongoivan kammille. Puronuomaa saapuen kammi on toisennäköinen kuin kesäkelissä. Kammin takana on pientä tuulensuojaa. Istun alas. Hörpiskelen kanakeittoa ja kaakaota. Syön muutaman palan leipää. Kauan aika ei voi istuskella. Tuuli tekee kylmän olon. Etsin hieman ylempää paikan, jossa kännykkä kantaa. Pakolliset viestit kotipuoleen. Viestejä kirjoittaessa sormet kohmettuvat. Sama kaveri, jonka ohitin tulee kammille. Toteamme sään muuttuneen. Räntä muuttuu tihkusateeksi. Se ei tiedä hankikannolle hyvää.
Laskettelen Vongoivanjoen vartta alaspäin. Nousen sitten Pikku Povivaaran laidalle. Sade haittaa näkyvyyttä. Ei ole juuri mahdollisuutta maiseman katseluun. Sitten kohti Jaurua. Loppumatkasta sade pehmittää jo hangen. Missä aamulla oli hankikanto, pettää lumi nyt humpsahtaen. Välillä koko ukko on haarojaan myöten lumessa. Ainoa keino edetä on koettaa pysytellä vanhan ladun päällä.
Saavun Tahvolle kolmen jälkeen. Tuvalla ovat kaksi tunturisutta, jotka tapasin Kemihaarassa lähtiessäni. He ovat tulleet Manto-ojan ja Peuraselän kautta tänne. Kuivattelen kamppeita ja käyn saunassa. Vähitellen pienen tunnustelun jälkeen alkaa juttu ukkojen kanssa luistaa. Huomaan saaneeni hienoa vaellusseuraa. Molemmat monikymmenkertaisia Itäkairan kulkijoita. Tarinoissa kuuluu läpivuosikymmenien vaelluskokemus. Samalla kuitenkin nöyrä, utelias ja kunnioittava mieli tätä seutua kohtaan. Olemme kaikki Jaurun valtaamia. He vanhoja konkareita - minä aloitteleva noviisi. Juttelemme pitkät ajat Itäkairasta ja sen kulkijoista. Käydään läpi vanhoja vaeltajia. Selaillaan kirjallisuutta. Kertaillaan omia kulkemisia. Esko virittelee pakkasmittaria. Toiveikkaasti se näyttää jo melkein nollaa. Herkuutelemme jo etukäteen aamun hankikantokelillä.
Asetumme unille jo yhdeksän jälkeen. Uni ei tule herkästi. Vongoiva kangastelee vielä mielessä. Muistelen edellisiä käymisiäni siellä. Tyyroja puhelee kämpän edessä. Räystäät tippuvat. Tunturisudet tuhisevat. Olo on autuas.
Keskiviikko 19.4.2006
Heräilen 7:n maissa. Tupakaverit samoin. Yöllä ei sittenkään pakastanut. Alkaa tiputella räntää. Tietää paluumatkaa Peuraselän ja Peskihaaran kautta. Kokkailen rauhassa ja hartaasti. Keittelen pannullisen Juhla-Mokkaa - rippikoulumitalla. Olen saanut Reijosta kahvitteluseuraa. Mukava niin.
He lähtevät jo kahdeksan maissa kohti Peuraselkää. Kovia ukkoja. Tosi tunturisusia! Kokoilen kamppeeni. Istuskelen vielä tovin tuvalla. Tekisi mieli jäädä vielä tälle kulmalle. Mutta työ kutsuu orjaansa.
Lähden 9:n maissa ukkojen perään. Mitähän päivä tuo tullessaan? Laskettelen Jaurun vartta kohti Peuraselkää. Välillä sää kirkastuu. Aurinko pilkahtelee esiin. Poro jolkkaa edelläni latu-uraa. Tokka on kaivanut jäkälää kahta puolta latua. Korppi raakkuu Jaurun takana. Riekonkieppejä paljastuu lumisulasta. Tuosta lähtisi poroaita Iso-ojan varteen. Siitä pääsisi Vongoivan taakse Lihakuruun ja Talkkunapään seutuville. Tämä on parasta Itäkairaa Jaurun tällä puolen!
Parin tunnin hiihdon jälkeen tulen Peuralle. Jaurusta pääsee vielä hyvin yli kelkan jälkeä tuvan kohdalta. Tuvalla sudet makoilevat lavitsalla. Heillä ei ole kiire mihinkään. Kokkailen sapuskaa. Tänään on vuorossa hernekeittoa. Ensimmäisen kerran koko reissulla ruoka on maullaan. Otin muonaa ainakin kahta viikkoa varten. Jostain syystä ruoka ei maistu. Ehkä energiaa ei kulu. Elimistö ei ole vielä asettunut työtilaan. Tämän reissun olisin pärjännyt pelkällä mustikkakeitolla, puurolla ja topallisella Juhla-Mokkaa.
Turinoin ukkojen kanssa. Reijo juo seurana kahvit. Sitten sudet pistävät kamppeensa hetkessä rinkkaan ja ahkion liepeen alle. Pian katoavat kohti Härkamurustaa. Lähtemisen, tuleminen ja matkanteko käy heillä kuin kello. Ilman turhaa liikettä tai kiirettä. Kaikki on kuitenkin valmista hetkessä. Yhteistyö toimii saumattomasti. Katselen mielelläni tuota touhua. Ajatteluttaa. Toimessa näkyy vuosikymmenien kokemus. Turha on karsittu pois. Minulla on täällä aina toisin. Kannettavaa on liikaa. Mukana ylimääräistä. Kamppeet on vain kasattu kokoon mistä saatu. Täällä sitten tuumailen, miten näillä vaeltaisi tai mitä söisi. Sitten tykkään ajatella. Olla itsekseen, miettiä, muistella. Osa vaelluksen suolasta on nostalgia. Menneissä on mukava rypeä. Olipa se sitten itsesääliä tai itsekehua.
Puolen päivän jälkeen kokoan romppeeni ahkioon ja reppuun. Otan vielä muutaman kuva Jaurusta. Sitten on lähtöä itkua vaille. Aina on haikea mieli jättää Jauru taakseen. Milloinkahan tänne pääsee uudelleen?
Nousu Härkämurustalle suksien kanssa on loppuun 3 kilometriä. Ahkio vetää taaksepäin. Suksi lipsuu monet kerrat. Välillä on pysähdyttävä puuskuttamaan. Kuljen pelkkä paita päällä. Sekin on hiestä läpimärkä. Taivaalta tulee hiljalleen räntää. Se tarttuu paitaan ja repun selkään. Meno on kuin mustalaishevosella. Ylämäet konttaa ja alamäet istuu aisalla. JR27 ei ole aivan lasten pulkka. Raahaan siinä muutenkin ylimääräistä. Toisaalta tasamaalla ja myötäisessä JR ei tunnu missään. Silti tämä Murustan nousu on suuri elämys. Hienoa petäjikköä. Alhaalla Jaurun laakso. Idenpänä myrskyn kaatamaa ryteikköä. Ylhäällä aapaa kilometreittäin.
Murustalla räntäsade tihenee. Taivaalta alkaa tulla jalkarättejä. Lasit huurustuvat. Menossa on nyt työnteon makua. Tämähän on mukavaa. Tätä varten tänne tultiin! Murustalta erkanee reitit kohti Peskihaaraa ja Keskipakkoja. Valitsen uran kohti Peskihaaraa. Seuraan tunturisutten jälkiä. Latu häämöttää vielä hieman. Jänkän laita on mukavaa hiihtää. Meno joutuu. Ahkio seuraa nöyränä perässä. Hanki on kuitenkin pehmennyt. Silloin tällöin sauvan sompa uppoaa kahvaa myöten.
Peskihaaraan tulen jo ennen 4:ää. Sudet kuivattelevat vielä kamppeitaan. Eskon kanssa käydään polkemassa suksella ura Peskihaaran varteen, että saadaan vettä haettua. Vesisangollisen eteen saa tehdä kunnon työn. Paita menee taas kuivatukseen.
Kokkailemme ja ryypiskelemme kahvit. Kämpälle tupsahtaa koira pieni tyttö perässään. Pian tulee isä ja toinen tytär. Lähtivät tästä aamulla kohti Manto-ojaa. Keli ei kuitenkaan kantanut. He palaavat yöksi takaisin. Tytöille tarjoillaan kaakaot Reijon eväspussista. Kämppä on äkkiä täynnä väkeä. Orsi sakeana kuivavaa kampetta. Tarinoidaan ja lepäillään.
Sää alkaa kirkastua ja viilenee. Lupailee yöksi pakkaskeliä. Päätän, etten voi jäädä kämpälle. Koiran kanssa ei tule nukkumisesta oikein mitään. Muutenkin meitä on liikaa pieneen tupaan. Latu polttelee. Tekisi mieli Härkävaaraan saunaan, jos vain latu kantaa.
Päätämme tunturisutten kanssa yrittää eteenpäin. Reijo jäisi jo mielellään telttaan. Lähtee kuitenkin mukaan. Painumme ladulle. Sää on pari astetta pakkasen puolella. Keli on mitä mainioin. Matka joutuu. Ilta hämärtää. Tuolla syttyy ensimmäinen tähti. Suolla on utua. Korppi kolistelee jossakin. Hanki rahisee suksen alla. Painelemme melkoista haipakkaa. Härkävaaran latu ei kanna. On jatkettava eteenpäin. Yritämme kohti Keskiharjua. Latu-ura vie kuitenkin idän puolelta nuotiopaikkaa.
Olemme jo hiihtäneen kymmenkunta kilometriä. Alkaa olla jo liian hämärää jatkaa. Kemihaaraan olisi enää muutama kilometri. Kenenkään meidän ei tee kuitenkaan vielä mieli ihmisten ilmoille. Päätämme leiriytyä teltoille Kemihaaran varteen. Paikka on hieno. Ladun varressa. Kemihaara solisee vierellä. Takanamme nouseva kangas. Muutama kuusenkäkkyrä teltan takana.
Siihen latu-uran varteen poljetaan telttapaikat. Kokkaillan pienet iltapalat. Teltat pystyyn. Ja sitten nukkumaan. Vielä ennen unta ajattelen päivän matkaa. Aamulla lähdin Tahvolta. Sitten Peuraselästä puoliltapäivin, illalla Peskihaarasta. Nyt olen jo tässä. Huomenna on palattava ihmisten ilmoille. Vielä tämän yön saan olla täällä. Tämä loppumatkan hiihto oli elämys. Lentokeli. Utuinen suon laita. Pikkupakkanen. Lumen rahina suksen alla. Mieleen jää kuva kuin Kemppisen kirjasta. Kuin olisin siirtynyt vuosikymmenet taaksepäin. Tunturiretkien alkuaikoihin. Jotenkin tämä vaellus on ajatonta. Mies, sukset ja ahkio. Samat kuvat vuosikymmenestä toiseen. Vain miehet vanhenevat, vaihtuvat. Kuka tulee jälkeemme? Sitten uni vie mennessään.
Torstai 20.4.2006
Aamulla heräilen jo puoli 7:n maissa. Sudet ovat jo hereillä. Käyn Kemihaarasta vettä. Sitten trangia tulille. Kattilaan puurot ja kiisseli. Kokkaan vielä kahvit. Nautiskelemme ne Reijon kanssa. Vaihdamme osoitteet. Ukot kokoavat telttansa. Kamppeet on pian kasassa. Morjestetaan. He lähtevät. Kauan katselen heidän peräänsä. Tunturisudet katoavat mutkan taa. Mietiskelen heidän tapaamistaan. Olipa hieno tavata tuommoista vaellusseuraa. Näinkin lyhyt matka yhdessä heidän kanssaan mykistää. En tavallisesti ole täällä juttusilla kenenkään kanssa. Kaidan vaelluksilla seuranpitoa. Jotenkin haluaa olla yksinään. Herkästi myös aristelen tosia. Koko ajan on lapsuudesta opittu varovaisuus aikuisten kanssa. Pelko siitä, että lapsi ei osaa olla aikuisten seurassa niin kuin pitäisi. Pelkään toista ihmistä niin kuin pappia, poliisia ja opettajaa tulee pelätä. Nyt en kadu, että tavattiin.
On kuitenkin lähdön aika. Vielä kerran kokoan teltan. Vielä kerran pakkaan ahkion. Sitten lähden. Matkalla otan pari kuvaa. Kamera putoaa suksen päälle ja menee rikki. Kuvat on otettu. Parhaat niistä kuitenkin vain verkkokalvolle. Omaan muistiin.
Kemihaarassa pakkaan Volgan. Vain neljä yötä sitten lähdin tästä. Olen onnellinen, että reissu onnistui. Olen hengissä edelleen. Monta kokemusta mielessä. Riittää taas muisteltavaa. Ja pohjaa uusille suunnitelmille. Harmi, että työt kutsuvat. Siellä ei juuri koe samoja elämyksiä. Vain samaa puurtamista, epätoivoa, kykenemättömyyttä. Täällä on toisin. Siksi palaan tänne uudelleen.
ilpo saarelainen
"jauru"