11.4. Keskiviikko

Lähdetään pojan kanssa Pyhätunturilta 8:n aikoihin. Hätäinen pakkaaminen. Mitähän jäi..

Ennen Pelkosenniemeä puhkeaa rengas takaa. Auto tien poskeen. Tunkki esiin ja kesäkumi alle.

Pelkosenniemen ainoalla huoltoasemalla ystävällinen pohjoisen mies vaihtaa uuden kumin. Nokialaisella heitetään kuikkaa.

Jatketaan matkaa kohti Savukoskea. Samperin Savotasta otetaan Tahvon avain. Käydään kaupassa. Ostetaan muovinen lautanen. Nesteellä juodaan kahvit. Savukoskelta ei löydy roskaruokaa. Ei syödä sitten.

Nokka käännetään kohti Kemihaaraa. Lunta on. Ja sitä on paljon. Yöllä on tullut lisää. Penkat ovat parimetriset. Kelirikosta ei ole tietoakaan. Auto kahlaa vaivoin kinokset.

Kemihaarassa tyhjennetään tavaratila hangelle. Totuus paljastuu. Hiihtosauvat jäivät. Vain yhdet kilpasommalliset löytyvät. Pakataan rinkat läjään ja lähdetään. Kello näyttää puolta päivää. Kemihaaran ukolta lainataan pojalle sauvat.

 

Sitten rinkka selkään ja sukset kohti Keskiharjua. Poika toteaa jo alkumetreillä että petetty on. Ei tästä mitään tulee. Koko homma haisee. Kaikki on ihan paskaa, paitsi kusi. Lopetetaan kolmeksi päiväksi puheet. Painetaan sitten sisulla eteenpäin. Kuka latjasi rinkan kiviä täyteen? Hän on jo vanha Lapin kesävaeltaja. Raahannut rinkkaat monet kerrat täällä. Tämä talvikeli on toista. Arktinen hysteria. Niin sanoisi Marko Tapio. Jos eläisi. Tästä punnertamisesta tuleekin pakosta mieleen Tapperin veljekset. Testosteroni tirisi veljesten koetoksissa moniaan. Nyt makaavat mullan alla niin Marko kuin Kainkin. Rauha heille.

 

Keskiharjussa tehdään tulet. Kokkailen lihapullaa ja makaroonia. Poika istuu nuotioringissä ja kiroilee sisäänpäin. Näkee, että nuorta miestä vituttaa raskaasti. Ei auta nyt sääli. On vain mentävä. Tai itkettävä ja mentävä. Suksi ei luista. Voitelen lylyjen pohjaan jotain talia. Kiristetään siteitä. Lumi on nuoskaista. Se tarraa suksen pohjaan kuin terva.

 

Jatketaan silti matkaa. Käännetään sukset kohti länttä ja Härkävaaraa. Latu katoaa. Matka on paaarustamista umpilumessa. Kierrätellään männynkäkkyrää. Mennään aavan yli ja kierretään töyräät. Poika levähtää varusteineen pari kertaa tantereelle. Mies painuu hangen sisään. Kerää rensselit ja nousee. Ei kiroa. Ei sano mitään. Eikö tämä lopu milloinkaan? Tuntuu pahalta kun tietää, miten pahalta pojasta tuntuu. Miksi minä toin hänet tänne. Oliko pakko. Onko tämä nyt joku miehisyysriitti. Kai hän olisi mieluummin lasketellut viikon Pyhän rinteitä. Ja onko se nyt helppo olla täällä. Hiihtää neljä päivää vanhan äijän kanssa. Koettaa sietää vanhaa pierua. Jonka jutut ovat viime vuosisadalta. Ei pitäisi nuorelle mielelle latjata tämmöistä lastia.

 

Pidetään pari kertaa taukoa. Omatkin energiat ovat vähissä. Tämä päivä on aina pahin. Tulee jo ilta. Varjot pitenevät. Lopulta tullaan kahdeksan maissa Härkävaaran tuvalle. Käydään taloksi. Teen tulet tynnyrikaminaan. Poika syö muutaman pinaattiletun ja käy nukkumaan. Mehut on otettu nuoresta miehestä irti.

Lämmitän saunan. Kiukaan vesivaippa vuotaa. Kannan vettä joesta. Maisema on idyllinen. Puitten oksilla lumivaippa. Lumikinokset ympäriinsä. Joki jäässä. Pieni avanto keskellä jokea. Saunan katolla puoli metriä lunta.

Istuskelen saunassa. Hiljaista on. Päivän aherrus tuntuu jäsenissä. Huominen päivä mietityttää. Selvitäänköhän tästä. Tästä minä nautin. Olla täällä. Ei ole muita. Vain hiljainen erämaa. Ja oma puurtaminen sen keskellä. Ehkäpä tämä joskus pojallekin avautuu.

 

Menen nukkumaan. Muutama kalikka vielä kaminaan. Poika tuhisee vieressä. Mieleen tulee 18 vuotta taaksepäin. Pieni, ärhäkkä poika. Miten miehestä on tullut noin hiljainen? Muistan kuinka ajoin aikanaan pojan kanssa Lappiin. Kolmepuoli vuotias natiainen turisi koko matkan turvaistuimessa. Talsittiin sitten Pyhän kuruja. Milloin omin jaloin. Milloin olkapäillä. Osat vaihtuvat. Poika aikanaan kantaa. Toivottavasti. Muutoin joutuu krematorioimaan. Semmoista on helpompi kanniskella. Puhaltaa vain tuuleen. Vaikkapa repun pohjalta tänne kairaan.

Tuvassa on lämmin. Ulkona sataa hiljalleen lunta. Tässä ollaan. Härkävaarassa huhtikuussa 2007.

 

 

12.4. Torstai

Heräilen puoli 8:n aikaan. Poika tuhisee unessa edelleen. Teen tulet tynnyriin. Kokkailen puuron ja jarrun. Pyörähdän ulkona haistelemassa keliä. Satelee hiljalleen. Lämpötila on nollan tienoossa. Nuoskakeliä tälle päivälle. Herätän juniorin. Lapioidaan vaiti puurot naamariin. Koetan tiedustella kisafiilistä. Poika ei sano juuta ei jaata. Todennäköisesti jatketaan taivalta eteenpäin.

Säädetään suksia. Laitetaan siteet uuteen uskoon. Sivellän läskiä pohjaan. Eilinen rinkan kantaminen tuntuu lihaksissa. Joku on tehnyt yöllä jauhelihaa olkapäillä. Reisissä on tallella maitohappoa.

 

Ollaan lähdössä matkaan puoli 12 aikoihin. Tuvalle tupsahtaa keski-ikäinen pariskunta Tahvolta päin. Ovat lähteneet matkaan ennen sian pieraisua. Mammalla on pieni punainen rinkka. Sitkeä äijä vetää Naalin pulkkaa. Kovaa ovat tulleet. Jaurulta on noustu tänne viiteen tuntiin. Taitavat olla naparetkeilijöitä. Vaihdamme muutaman sanan kelistä. Meille on nyt valmis latu. Pahoittelemme asiaa.

 

Nousemme suksille ja suunta kohti Nummerusaapaa. Lumi on kosteaa. Pitoa ei ole. Latu upottaa. Mutta tätähän tulimme hakemaan. Ei huolta siis. Eteenpäin ristoreipas! Poika tuppuroi perässä. On kuin myrkyn niellyt. Nuori mieli ei oikein nauti tästä. Tämä on hänelle pelkkää kärsimystä. Kulku polveilee aavan laidalla ja metsikössä. Menemme pari kertaa puron yli. Katselen tykkylunta vaivaisen petäjän oksilla. Ympärillä leviävää lumista tienoota. Sielu lepää tässä.

 

Nummerusaavalla harppaamme yli poroaidan. Aurinko tulee esiin. Saavutamme metsän laidan. Tavoitamme Auhtiselkää halkovan linjan. Jaurun laakso alkaa hahmottua edessämme. Pidämme taukoa. Kokkailen hernekeittoa. Tauolla on lämmin. Aurinko hellii meitä. Ymmärrämme, että taival on voiton puolella. Tästä on enää pitkä lasku Jaurulle. Istumme vaiti kuusen katveessa. Lusikoimme hernesoppaa tuulen suojaan. Sitten trangia läjään. Rinkka selkään. Lasku Jaurulle odottaa.

 

Matkassa on vielä monta pientä nousua töyräälle. Sitten pieni lasku pikkukurun pohjaan. Ja taas ylös uudelle kumpareelle. Poika levähtää pari kertaa pitkin kankaita. Nousee sitten puhumatta ylös. Keräilee rojunsa ja jatkaa taas. Minäkin kaadun kerran. Vetäisen kunnon immelmannin. Juutilainenkin olisi kateellinen. Metsäsuksi haukkaa pehmeää kinosta. Rinkka antaa syöksylle vauhtia. Hetken lentää ilmassa rinkkaa, metsäsuksea, trangian kappaletta. Ihmisten ilmoille löytämiseksi on vaivaa. Saan kaivautua tovin kuin luolamies. Lopulta ilma alkaa virrata. Etsin suksea ja kaivelen sauvaa kinoksesta. Sitten rinkka uudelleen selkään ja kohti mäkeä. Ymmärtää sen, että Nykäselle jäi ryyppy päälle. Ei ole tänä mäenlasku heikkohermoisen hommaa.

 

Nummerusaavalta on yllättävän pitkä matka Auhtiselän laitaa Jaurulle. Taival ei tunnu loppuvan koskaan. Viimein pilkahtaa Jauru esiin. Joki on lähes kokonaan jääkannen alla. Kevät ei ole vielä tullut tänne. Kannen kätkössä vaeltaa Jauru. Puhelee siellä itsekseen. Täältä lähdin syyskuussa. Sanoin Jaurulle näkemisiin. Tiedä tunteeko enää. Kun ei mistään merkkimiehestä ole edes kyse.

 

Lykimme vaitonaisina Tahvon tuvalle. Hiljaista on. Käymme varaustuvan puolelle. Rensselit ripustetaan orrelle kuivumaan. Sitten vettä Tyyrojasta ja soppa tulille. Kaminaan viritetään valkea. Poika käy levolle. Nuori mies on antanut kaikkensa. Kohta tuvalle tulee nuorehko pariskunta. Eipä tarinoida turhia. Kuluvathan ne sanat. Käyn laittamassa saunan tulille. Kannan kymmenkunta ämpäriä vettä pataan. Kohta lämpiää Tahvon uusi löylyhuone.

 

Syömme pöperöt pois. Komennan pojan saunaan. Uni maittaisi mieluummin. Saunalla haudotaan lyötyä ruumista. Löyly pehmittää maitohappoista lihasta. Istutaan terassilla. Katsellaan Tyyrojan juoksua. Sanon pojalle, että tuossa töyrään takana olen ollut monesti teltalla. Poika ei sano mitään. Ymmärrän ettei se nyt niin oleellinen tieto olekaan. Onpahan itselleni tärkeä muisto. Ehkäpä hänkin joskus tämän muistaa kun minua ei enää ole. Että ukon kanssa istuttiin Tahvolla huhtikuun illassa. Saunan portailla. Tyyrojan solistessa.

Palaamme kämpälle. Juon iltakahvit. Käydään nukkumaan. Mitäpä tässä enempiä turisemaan. Kohta tuhisee poika lavitsallaan. Nuori mies tarvitsee unta.

 

 

13.4. Perjantai

Heräämme vasta 8:n aikaan. Pihaan ajaa pari puiston kelkkaa. Tuovat jotakin rakennustarviketta kämpälle. Puiston äijät muistuttavat ettei tänne nukkumaan ole tultu. Tosi retkeilijä olisi jo kaukan menossa. Tuli nukuttua pommiin. Pitäisi olla jo tunturissa. Mutta marjanpoimijaa nukuttaa. Yöllä on ollut pakkanen. Uuden lumen pinta on riitteessä. Olisi lentokeli.

 

Kokkailen aamupuurot. Sitten kokoa pienet eväät ja juotavat. Nousen suksille ja suunnistan kohti Vongoivaa. Poika jää kämpälle halkotöihin. Keli on hyvä. Aurinko lämmittää. Hanki kantaa hyvin. Nousen kohti Vongoivan pahtaa. Harmittaa, että on kiire pois täältä. Tekisi mieli mennä kammille saakka. Tai nousta Siuloivalle, tahi Pirratvaatselmalle. Niin houkuttelevina ne nousevat edessäni.

 

Hiihtelen kuitenkin Pikku-Povivaaralle. Otan muutaman kuvan. Tuossa kohoaa Vongoivan pahta. Tuolla lännessä Siuloiva. Tuolla Vuomapää. Tuolla piirtyy Ukselman kyljessä Pirunportin lohkeama. Tuolla idässä Pirratvaatselma. Tuolla Naalipäänhäntä. Sen laidalla Presidentinkuru. Tuolla jossakin Talkkunapään huippu. Olisipa viikko aikaa hiihdellä näitä. Tippa linssissä käännän sukset Tyyrojan laitaan. On palattava takaisin.

 

Kämpällä pakkailemme rensselit kasaan. Sitten matka kohti Peuraselkää. Päivä on jo puolessa kun lähdemme. Milloinkahan tulen takaisin? Joko ensi kesänä?

Matka joutuu hyvin. Poikakin on saanut uutta virtaa. Kotimatka odottaa. Siellä on irkki. Siellä webin verkot. Pois täältä on päästävä. Eihän täällä tapahdu mitään. Tämä vain on. Se ei riitä nuorelle miehelle nyt. Mutta ehkäpä tämä ilkoksi muuttuu vielä. Kultaantuu muistoissa. Kasvaa korkoa vuosien saatossa.

 

Matka Peuraselkään vie puolitoista tuntia. Kämpällä kokkaillaan taas pöperöt. Tuvalla on Savukosken mies. Ulkona kaksi koiraa ja ahkio. Savukoskelainen on lähtenyt aamulla kotoa. Ihme mies. Mitä lienee Kemihaarasta tullut tänne pari tuntia. Tavan kuolevainen kuluttaa siihen kaksi päivää. Naparetkeilijät ovat eri sukua. Toista ollaan me marjanpoimijat.

 

Levähdetään hiukan. Mietitään nousua Murustalle. Montakohan tuntia siinä meillä menee. Mutta koitokseen on lähdettävä. Sipaisen luistoa suksiin. Rinkka selkään ja kohti mäkeä. Onhan näitä mäkiä kotona Karjalassakin.

 

Tunnin kuluttua ollaan puhelinkopilla. Ei tullut edes hiki. Jossakin vaiheessa kysyn pojalta, että kierretäänkö kelkan jälkeä. ”Mitä tässä kiertämään!”, on poika mieltä. Ensimmäinen lause kolmeen päivään. Sillä innolla sipaistaan Murustalle. Vielä tämä iloksi muuttuu. Murustalta otetaan suunta kohti Keskipakkoja ja Jussimurustaa. Poroaidan vieressä polveilee vanha ladun pohja. Paikoin se katoaa tuiskulumeen. Hanki kantaa kuitenkin hyvin. Satelee lunta. Matka joutuu hyvin. Jo viiden aikaan ollaan Jussimurustalla.

 

Pidämme taukoa laavulla. Teemme kynsitulet. Siinä on hieno hetki istuskella. Kerran oltiin täällä syksyllä. Tuo reissu palaa mieleen aina uudelleen. Siinä oli vaeltamisen iloa. Alkavaa ruskaa. Mutta mennyt sekin on. Kadonnut muistojen joukkoon. Ilma alkaa seljetä. Keli kuivahtaa. Yöksi tulee pakkanen.

Suuntaamme kohti Mantoselkää. Latu polveilee kuusikossa. Nousee aavan laitaa ylemmäs. Maasto kohoaa allamme. Hienoja maisemia. Poroaita juoksee vieressä. Siellä täällä on vaivaiskoivikkoa. Välillä uppoamme kynttiläkuusikkoon. Lumi rahisee suksen alla. Yöksi pakastuu. Nyt on kulkijan keli. Näitä kelejäköhän se Kemppinen kirjoissaan kehuu. Sillä oli aina lentokeli. Ja hanki rahisi puusuksen alla. Kullervo antoi mennä vain. Nousi Ukselmat, Anterit ja Vongoivat. Otettiin sitten kuva Muorran kammilla. Ei ole aika niin kuin ennen. Ei ole!

Puoli yhdeksän tienoossa tulemme Mantoselkään. Hetken arvomme lähteäkö Manto-ojan vanhalle kämpälle vai mennäkö Mantoselkään. Mukavuus voittaa. Suunnistamme Mantoselän uudelle tuvalle. Kämppä on tyhjä. Edellisenä yönä on ollut kaksi yöpyjää. Hiljainen on kaira tähän aikaan. Missä lienevät kulkijat?

Poika tekee tulet. Minä kokkailen sapuskaa. Teen vielä lettutaikinan. Kämppä on sinisenä käryä kun letut valmistuvat. Nyt on lokoisa olla. Vaellus alkaa olla lopuillaan. Pojan ilme kirkastuu. Tähän ei kuollakaan vielä. Makoilen kauan kämpän lavitsalla. Mietin reissuamme. Niin pian tämä on taas lopuillaan. Olisipa aikaa vielä viikko, pari. Ei auta – työn orjan kahle on lyhyt. On palattava sorvin ääreen. Mutta tässä on hyvä hetki. Mieleen tulee Karsikkaan kirjat. Näitä se kiersi Mantoselän, Keskipakkojen ja Jaurun väliä. Metsästivät äijät milloin riekkoa, hakolintua tai naakivat hirveä. Kirjoitti teräviä sanoja vihreästä ideologiasta. Ei saanut paljon arvoa kaupunkilainen ekovihreä. Ampui aatteen alas kuin koppelon oksalta. Kynällään napautti - laaki ja vainaa. Ei ole helppoa olla yhden asian mies. Ei kirjailijan - eikä vihreän. Miten jakselee nyt kirjailija. Ei ole vastaan tullut enää. Näitä sitä miettii lavitsallaan. Mantoselän kämpällä huhtikuussa 2007.

 

 

14.4. Lauantai

Heräämme Mantoselässä aamulla 8n maissa. Yöllä on ollut pakkasta 10-kunta astetta. Sää on aurinkoinen, hieno. Tulee lämmin päivä. Harmittaa, että joutuu tänään pois.. Täällä olisi ollut vielä viikon, kaksi. Kokkailen vielä puurot ja kiisselit. Sitten pakkailua, tiskausta ja parit kuvat portailla. Poika on saanut uutta virtaa. Sivistys häämöttää. "Alahan ukko joutua!", kuuluu komento. Hieno paikka tässä Mantoselässä.

Sujuttelemme ensin Manto-ojalle. Kurkistamme maahan päin jo kyykällään olevaan vanhaan kämppään. Tässä ovat öitään viettäneet monet vanhat Itäkairan tarpojat. Tästä on lähetty kohti Jaurua. Samoamaan tuntureille, hiihtämään aapojen laitaa tai metsälle riekkokeiton toivossa. Kurkistan kämppään ja istun hetken laverin laidalla. Eipä ole asumuksessa mitään liikaa. Sileiksi kuluneet lavitsan lankut. Laudoista kyhätty pöydän pieli. Kamina nurkassa.

 

Poika jatkaa tästä kohti  Kemihaaraa. Minä päätän vielä käydä Vieriharjussa. Poika katoaa kuusikon katveeseen. Palaan takaisin poroaidalle. Kapuan sen itäpuolta kohti selkää. Porot ovat kulkea jylkänneet aidan vierustaa. Hanki kantaa kumminkin. Siellä täällä tavoitan vanhaa suksenlatua.

Maisema on hieno. Latu polveilee loivaa selännettä ylös-alas. Ympärillä kynttiläkuusikkoa, männynkäkkärää ja aapasuon laitaa.

Tulen Vieriaavalle. Tuolla kohoavat Korvatunturin jyrkät päät, tuolla Naltion pyöreä laki. Saavun Vierihaaran varteen, sujuttelen joen vartta kämpälle.

 

Paikka on minulle uusi. Kuullut olen kyllä paljon. Tämä on kuin etelän ihmisen 70-lukulainen kesämökki jokivarressa. Valoisa, sisätiloiltaan iso, epäkäytännöllinenkin tupa. Harmaahirsinen sauna joenpartaalla.

 

Istun hetkeksi tupaan. Joku vaeltaja on yötä kämpässä. Romppeita on lavitsalla. Eteisessä pulkka. Käristän makkaran palaa kaminassa. Kulkija tulee tupaan. Tarinoimme hetken. Osoittautuu kokeneeksi konkariksi. On kulkenut Itäkairaa pitkin poikin. Samonnut Nuortit, Uittipiekat ja Pihtijoet. Hänellä on vaellus vasta aluillaan, minulla ohi. Käy kateeksi kyllä.

Jatkan matkaa vielä kohti Kemihaaraa. Kelkan jälki on leveä, aurattu. Hankala hiihtää. Latu metsässä on sentään toista.

Viimeisillä kilometreillä ajatus harhailee menneessä vaelluksessa. Muistelee taukopaikkoja, kämppiä, aapasoita, tunturin kupeita. Tämä alkaa olla ohi. Haikeus asuu mielessä. Olisi täällä vielä ollut.

 

Saavun Kemihaaraan puoli 3n huippeissa. Poika odottelee jo. Odottaa jo matkaan pääsyä. Kotiin olisi nuoren miehen mieli.

Pakataan auto. Sitten matkaan. Kevät on edennyt muutamassa päivässä. Ajellaan kohti Savukoskea. Jätetään avain Samperin Savottaan. Sitten kohti Sallaa. Siellä otetaan pitzat naamariin. Lopulta nokka kohti kotia. Tämä hyvä on ohi!

ilpo saarelainen "Jauru"

takaisin Ilpon Lapin linkkeihin