Mark 9:2-8 "Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen, pois toisten luota. Siellä hänen ulkomuotonsa muuttui heidän nähtensä ja hänen vaatteensa alkoivat hohtaa niin kirkkaan valkoisina, ettei kukaan vaatteenvalkaisija maan päällä voi sellaista saada aikaan.
Sitten heille ilmestyi Elia ja hänen kanssaan Mooses, ja nämä keskustelivat Jeesuksen kanssa. Pietari puuttui puheeseen ja sanoi Jeesukselle: "Rabbi, on hyvä, että me olemme täällä. Me teemme kolme majaa: sinulle ja Moosekselle ja Elialle." Hän ei näet tiennyt mitä sanoa, sillä he olivat kovin peloissaan.
Samassa tuli pilvi, joka peitti heidät varjoonsa, ja pilvestä kuului ääni: "Tämä on minun rakas Poikani, kuulkaa häntä!"
Elämässäsi voi olla joskus tällaisia kirkastusvuoren kokemuksia. Aikoja, hetkiä, joihin haluaisi jäädä, jossa on hyvä olla. Vaikkapa vaelluksella Luirojärven rannalla tai Vongoivan kammilla. Siihen haluaisi jäädä, hyvien vaellustovereitten kanssa. Joskus nämä hyvät hetket liittyvät jonkin erityisen hienon ihmisen kohtaamiseen, niin kuin oppilailla tavatessaan Jeesuksen. Ja sellaisen ihmisen tapaaminen voi kääntää koko elämämme suunnan - tapahtuipa se nuorena tai aikuisena.
Pari viikkoa sitten palautin kastematkalta tultuani albaa tänne kirkkoon. Pihalla odotti hieman minua vanhempi naishenkilö kahden nuoren miehen kanssa pääsyä kirkkoon. Avasin heille oven ja katselimme tätä hienosti korjattua kirkkoa. Hän sanoi nuorempana olleensa täällä useinkin ja haluavansa nyt näyttää uusittua kirkkoa pojilleen.
Menimme tuonne kirkon takaosaan ja katselimme seinälle ripustettuja kirkkoherrojen kuvia. Kerroin kuinka toivon, että siellä olisi tilaa myös kappalaisten ja apupappien kuville. Lapsille ja nuorille tai meille entisille seurakunnan nuorille olisi mukava nähdä myös omat pappimme siellä. Ja kerroin heille, että erityisesti kaipaan nähdä siellä yhden kuvan. Kuusi- ja seitsemänkymmentäluvun taitteessa täällä muutaman vuoden työskennelleen Saarikosken Sakun kuvan. Saku kuoli jo kymmenkunta vuotta sitten juuri eläkkeelle jäätyään.
Saku oli meidän koululaisten ja nuorten idoli. Hän oli nuorisopappi, urheilumies, lähetyspiirien perustaja. Aina kun hän ajoi Isuzullaan koulun pihalle keihäs katollaan, poikien ja tyttöjen piiri ympäröi hänet. Hänellä oli kaikille jokin sananen: "Kuinkas koulu menee?" "Mitä kotiisi kuuluu?" Saku oli armoitettu rippikoulu- ja nuorisopappi. Hän aloitti täällä ensimmäisenä nämä Lapin vaellukset. Ja hänen jalanjäljissään me lähdimme 17 vuotta sitten ensimmäiselle vaellusriparille. Saku jäljissä kuljemme siellä edelleen - niin tekin tänä kesänä - Sakun jalanjäljissä. Tunnen, että hänen kauttansa siunaus kulkee edelleen vaelluksillamme mukana. Sakun lähellä tunsit itsesi arvostetuksi, huomatuksi. Toisen ihmisen arvostaminen ja kaikkinainen Hyvä toista ihmistä kohtaan säteili hänestä.
Siihen Sakun lähelle olisimme halunneet jäädä. Se oli Kirkastusvuoremme. Ja kun Saku lähti pois, itku ja ikävä jäi mieliimme pitkäksi aikaa. Myöhemmin ymmärsimme kuin opetuslapset Kirkastusvuorella, että sellaiseen hyvään hetkeen ei voi iäksi jäädä. On lähdettävä liikkeelle. Koetettava jakaa hyvää toiselle ihmiselle. Seurattava hyvän kristityn ihmisen viitoittamaa tietä. Ja annettava hyvän kulkea eteenpäin.
Ehkäpä sinä koit tällä vaelluksella jotakin samaa. Näit tämän päivän Sakuja, näitä muhiksia, klasuja, retki-raijoja, laurat, isoset, vaellustoverit, joiden hyvää esimerkkiä saat seurata. Ajattelit vaelluksella kotiasi, vanhempiasi, jotka puutteistaan huolimatta tahtovat sinulle hyvää. Joiden luona, kotona on ollut hyvä olla, vaikka et sitä osaa heille sanoakaan. Tai sinä isä ja äiti kaipasit vaelluksella ollutta lastasi. Ymmärsit hänen poissa ollessaan, miten tärkeitä lapsemme ovat. He ovat suurin asia, mitä elämältä voimme saada. Se kaikki on Hyvän Jumalan lahjaa.
Tämä kaikki on kuin kirkastusvuoren kokemus. Hyvän lähellä, lastemme tai vanhempiemme lähellä, tai sinulle hyvää tahtovien ja tekevien lähellä koet siunausta. Siinä on läsnä Hyvä Jumala. Hän lähettää toisten ihmisten kautta enkeleitä elämääsi. Heidän kauttaan hyvä ja siunaus kulkee rinnallasi, vie elämääsi eteenpäin.
Ja tee sinä toiselle samoin. Lähde kirkastusvuorelta elämään rohkeasti. Levitä sitä hyvää, Hyvän Jumalan siunausta, läsnäoloa, huolenpitoa toiselle. Arvosta toista ihmistä - lastasi, vanhempaasi, ystävääsi tai ketä tahansa kohtaamaasi, tee hänelle hyvää vaikka hän ei siihen osaisi hyvällä vastatakaan. Näin kuljetat mukanasi sanomaa Armollisesta Jumalasta, joka tahtoo elämällemme hyvää. Hän ei vastaa pahaan pahalla, ei ilkeyteen ilkeydellä. Hän ei käännä selkää, ei jätä yksin. Hän ottaa vastaan, antaa anteeksi, kulkee rinnallasi elämäsi loppuun saakka. Hänen siunauksensa saattelee askeleitasi, matkaasi kaikkien vaiheiden - hyvien ja huonojen kautta lopulta kotiin.
Ja palaan vielä niihin alussa kertomiini kirkkovieraisiin.
Katselimme tuohon seinälle. Mielessämme näimme siellä myös Saarikosken Sakun kuvan, hänen hymyilevät kasvonsa. Niissä näkyy arvostus, välittäminen, hyvä tahto toista kohtaan. Ajattelin, että hän on täällä läsnä. Hän katselee jostakin tuolta kaukaa elämäämme. Hyvän Jumalan siunaus hänen kauttaan kulkee edelleen mukana elämässämme.
Sitten tämä nainen kääntyy puoleeni. Näen hänen silmissään kosteaa kun hän nuoriin miehiin viitaten sanoo: "Nämä pojat ovat Sakun poikia. Ja Hän oli minun mieheni."
Kirkastusvuori on yhä täällä, tässäkin kirkossa, tai kodissasi tänään. Annan sen siunauksen koskettaa sinua, läheisiäsi ja elämääsi.
ilpo saarelainen
Ilpo Saarelainen ilpo.saarelainenÄTkontiolahti.fi
Kontiolahden lukio
