Kontiolahden lukio                                     Syksyn YO-juhla

Ilpo Saarelainen                                         3.12.2004

Hyvät tänään lakitettavat ylioppilaat! Arvoisat sotiemme veteraanit ja tämän juhlan kutsuvieraat! Hyvät opettajat ja oppilaat!

Olette varmasti useimmat seuranneet tänä syksynä televisiossa esitettyä Suuret suomalaiset –sarjaa. Aihe on herättänyt paljon keskustelua ja jopa kiihtyneitäkin kommentteja. Ymmärrämme, että on olemassa useitakin sellaisia kansamme historiaan kuuluneita ihmisiä, joista voidaan sanoa, että he olivat suuria suomalaisia. Heitä lienevät presidenttimme, kuuluisimmat tiedemiehemme, kirjailijamme, tai muut kulttuurin vaikuttajat. Niin myös maailmalla mainetta niittäneet urheilijat Hannes Kolehmaista tai Paavo Nurmea unohtamatta.

Menneiden suurten suomalaisten kohdalla kysyy mielessään heistä oli suurin. Kuka jätti arvokkaimman perinnön jälkipolville? Kenet valitsisimme? Olisiko hän valtiomies, kuten Kekkonen vai kulttuurin vaikuttaja Sibelius? Entä kelpaisiko meille aapisen isä Agricola vai Kalevalan kokoaja Lönnrot? Kenen perintöä arvostaisimme eniten?

Itsenäisyyspäivän alla ajattelemme oikeutetusti isänmaamme historiaa ja sen kohtalon vuosia. Historiassamme on ihmisiä, jotka ovat antaneet erityisen panoksensa isänmaamme eteen sen vaikeina vuosina. On ihmisiä, joiden jälkeensä jättämän perinnön takia olemme edelleen olemassa itsenäisenä kansana.

Talvi- ja jatkosodan aika ja sen jälkeen välittömästi seurannut valvontakomission aika oli maamme historiassa poikkeuksellinen ajanjakso. Kansamme säilyminen itsenäisenä oli monta kertaa hyvin ohuen elämänlangan varassa. Ajanjakso kysyi erityistä uhrautumista isänmaan eteen. Kymmenet tuhannet nuoret miehet antoivat uhriksi henkensä, koko elämänsä. Sadat tuhannet menettivät kotinsa, kotiseutunsa tai koko tulevaisuutensa. Monet päättäjät ja johtajat tekivät henkilökohtaisia uhrauksia maamme eteen saaden palkkiokseen vain vankeuden. Meidän tämän ajan ihmisten on vaikea edes ajatella, miten he olivat valmiit jopa kuolemaan tai menettämään tulevaisuutensa isänmaansa ja tulevien polvien, eli meidän takia. Heidän perintönsä ei ollut varallisuutta, ei suuria kulttuuritekoja. Meille jäi kuitenkin isänmaa, jossa elää ja tehdä työtä.

Siksi emme voi olla unohtamatta esim. jatkosodan aikaista presidenttiä Risto Rytiä. Hän hoiti äärimmäisissä oloissa talvisodan aikana pääministerin ja jatkosodan aikana presidentin tehtäviä. Hän otti tietoisesti omalle vastuulleen Ribbentrop-sopimuksen  Saksan kanssa. Sen varassa Suomi selvisi kesän -44 helvetistä. Rauhan tultua Neuvostoliiton määräyksestä säädettiin kansan oikeustajua syvästi loukkaavat taannehtivat lait sotasyyllisyydestä ja asekätkennästä. Rytin tuomio oli 10 vuotta kuritushuonetta. Se mursi hänen terveytensä. Silti hän ajatteli, että isänmaataan voi palvella vankilassakin. Se oli hänen perintönsä tuleville polville. Yhä edelleen tämänkin elämänsä isänmaalle uhranneen, tuomitun miehen kunnia on palauttamatta. Joko olisi sen aika!

Saman kohtalon kokivat ns. asekätkijät. He valmistautuivat päämajan johdolla mahdolliseen maan miehittämiseen. Tutkimukset osoittavat vääjäämättä että tällä toiminnalla ehkäistiin Suomen miehittäminen 1944-45. Vajaa 2000 heistä sai osakseen pidättämisen, kuulustelut ja eripituisia vankeusrangaistuksia. Näiden sydämeltään suurten suomalaisten joukossa tuomittiin mm. kontiolahtelaiset Onni Räsänen ja Lauri Kurki. Kunnia heidän toiminnalleen!

Teille tämän päivän nuorille tai teille tänään lakitettaville ylioppilaille nämä historian tapahtumat ovat kaukaisia asioita. Ehkä teidän kohdallanne kuuluukin siksi kysyä:

Mitä on tämän päivän suomalaisuus? Kuka on teistä on aikanaan suuri suomalainen? Tai suuri ihminen? Minkälaisen perinnön me jätämme aikanaan lapsillemme?

Risto Ryti oli hyväksynyt sen, että isänmaata voi palvella vaikka vankilassa, kärsien maansa puolesta. Suuri suomalainen ja suuri ihminen voi siksi kulkea myös vastavirtaan. Toimia toisin kuin ajassamme, politiikassamme tai muutoin ympärillämme toimitaan. Suurta eivät ihmisestä tee aina ne sanat, joita sanotaan, vaan teot, jotka tehdään toisten ihmisten eteen.

Ajattelemme herkästi, että suomalaisuus tai suuret ihmiset ovat vain historiaa. Niin ei kuitenkaan ole. Jokaisena aikana tarvitaan ihmisiä, jotka omalla paikallaan uupumatta tekevät isänmaansa, kotiseutunsa tai toisten ihmisten eteen työtä ja uhrauksia. Heitä on täälläkin tänään ja heitä on yhä tulevaisuudessa.

Sen tähden te hyvät nuoret. Katsokaa eteenne, täällä istuvia harmaapäisiä veteraaneja. He ovat historiamme suuria suomalaisia. Heidän perintönsä meille on vapaa ja itsenäinen isänmaa. Veteraanipolvi on jättänyt perinnöksi myös esimerkin uuden rakentamisesta. Sodan kauhut kokeneista isistä ja äideistä tuli tulevaisuuden rakentajia. Heidän vahvin toiveensa oli, että tulevalla polvella olisi parempi huominen. Että saisimme asua sellaisessa isänmaassa, jossa vallitsee rauha ja keskinäinen sopu. Tätä meidän tulisi osata muistaa ja arvostaa.

Tiedämme hyvin, että aikamme julkisuus etsii toisenlaisia sankareita. Lööpeissä paistattelevat monenlaiset narsistit, voiton tavoittelijat ja kasinotalouden pyörittäjät. Tässä ajassa näyttää menestyvät itsekkyys, pöyhkeys ja kaikkinainen helpon voiton tavoittelu. Ja niin usein itse kukin olemme penäämässä oikeuksiamme ja saamisiamme. Tiedämme, mitä meidän kuuluu saada. Osaamme sanoa niin oppilaina kuin vanhempinakin sen, mitä yhteiskunnan tai koulun pitää meille antaa ja opettaa.

Olla suuri suomalainen, suuri ihminen on kuitenkin jotakin muuta. Ollakseen suuri ihminen on ajateltava aina myös toista ihmistä. Sitä, mitä, minä olen valmis tekemään isänmaani, kotiseutuni ja toisten ihmisten eteen. Mistä minä olen valmis tinkimään ja luopumaan, että myös toisella olisi hyvä olla? Mitä voin tehdä ilman palkkaa yhteiseksi hyväksi? Mitä voin omassa yhteisössäni tehdä kysymättä, mitä minulle tästä maksetaan?  Miten osaisin kysyä oikeuksieni ja saamisteni sijasta velvollisuuksiani ja palvelumahdollisuuksiani.

Te nuoret ylioppilaat, opiskelijat ja koululaiset olette avainasemassa siinä, millainen maailma Teitä odottaa. Te saatte perinnöksenne hyvän maan. Mutta Te tiedätte myös, että ilman työtä ei synny hyvinvointia. Ilman uhrauksia ja toisen hyvän ajattelemista ei synny hyvää yhteiskuntaa. Ilman velvollisuuksien täyttämistä ja omasta luopumista ei ole vapaata isänmaata. Ilman ponnistelua, ahkeruutta, ilman työtä koulun ja opintojen eteen ei myöskään tule tuloksia, ei valkolakkia, ei ammattia.

Ihminen on luotu tekemään työtä, ahkeroimaan, näkemään vaivaa elantonsa ja elämisensä eteen. Ihminen on luotu huolehtimaan heikommista, luotu hoivaamaan ja kasvattamaan, luotu kantamaan vastuuta veljistään ja sisaristaan. Se olkoon sinun saamasi perintö kotoa ja koulusta. Tämän perinnön varassa vapaassa isänmaassa on hyvä elää. Vaali saamaasi perintöä. Arvosta sitä. Tee työtä kotiseutusi, koulusi, lähimmäistesi eteen. Ajattele myös toisen ihmisen hyvää. Niin elämälläsi on merkitys. Olet yksi suurista suomalaisista.

Kaikkea hyvää elämällesi!

ilpo saarelainen