Tultiin toissapäivänä Pyhälle poikain kanssa. Lunta on vähänlaisesti. Pyhälläkin kolisevat suksenpohjat kivikkoon. Pojat lautailevat. Minä koetan sahata latua Pyhän ja Astelin väliä. Tekisi mieli käydä Huttulomassakin, mutta kun ei ole muuta kuin jäkälikköä.

Olen varannut peräkonttiin rinkan, trangian ja hieman vaelluskampetta. Pieni toive on elänyt siitä, että jos sittenkin kävisi samalla reissulla Itäkairassa.

Pojat lähtivät jo 11 aikaan rinteeseen ja olivat siellä ilta 7:ään saakka. Käyn lykkimässä suksea Astelissa pariin kertaan. Sitten tulin kämpille ja kokkailin pojille makaronilaatikkoa. Saunottiin vielä. Ja pojat kattoi taas leffaa. Koetin pakkailla jotakin jos lähtisi sittenkin aamulla Itäkairaan. Vähän semmoista empätiiä meininkiä.. Mutta jos lähtisi kuitenkin kokeilemaan.

 

26.12. Ke Tapaninpäivä

Nukuin huonosti yöllä. Varmaan matka jännittää.. Kokkailin ja pakkasin loput romppeet. Sitten matkaan puoli 9:n aikoihin. Oli pakkasta ihan kunnolla. Matkalla parhaimmillaan jopa -23 C. Ajoin yhtä soittoa Kemihaaraan, jossa olin puoli 12 maissa. Sitten arpoilin, että suksellako vai ilman. Onneton kun eräsukset jäivät kotia. Otin kuitenkin Combi-Peltoset alle ja matkaan. Lunta on yllättävän paljon. Jalan ei ole enää mitään asiaa kairaan.

Hiihtelen kelkan jälkeä kohti Peskihaaraa. Rinkka painaa, vaikka mukana on vain parin päivän tarpeet. Pidän pienen tauon Keskiharjussa ja sitten taas ladulle. Tässä pidettiin pojan kanssa taukoa silloin viime huhtikuussa. Ei paljon pojalla mieli mettä keittänyt..oli surkea olo molemmilla.. Tästä lähdettiin paarustamaan kohti Härkävaaraa. Poikaa väsytti. Kaatui useamman kerran. Ei puhunut mitään. Ja kun lopulta tultiin Härkävaaraan, kaatui suoraan punkkaan. Mietin, että miten aamulla siitä selvitään. Selvittiin jotenkin Tahvolle ja vielä poiskin..

Nyt olisi tehnyt mieli mennä myöskin Härkävaaraan, mutta ei näillä suksilla eikä tässä pimeydessä. Eikä oikein yksin rohkene lähteä paarustamaan.. Niinpä sujuttelen vaan kiristyvässä pakkasessa ja pilkkopimeässä kohti Peskihaaraa. Ihailen välillä kaamoksen hämärää. Maisema on väritön, kuulas. Kaikki on jotenkin kuin verhon takana.

Tulen Peskihaaraan joskus puoli 4n aikoihin. Kämpällä oli tyhjää. Käyn hakemassa vettä kaukaa joelta. Sinne on melkein puoli kilometriä. Joki on jäässä. Etsin sulapaikkaa. Porotkin ovat tallanneet jokivartta. Varmaan vettä etsien hekin. Paluumatkalla toivoo, että sanko pysyy täytenä. Harmittaisi jos tulisi uusi reissu juuri ennen kämpän pihaa. Tuli mieleen kun silloin kerran syksyllä 03 tultiin tähän. Vettä oli käytävä silloinkin. Aikaa on kulunut siitäkin reissusta - ja moni asia kääntynyt toiselle kantilleen..

Laittelin tulet kaminaan. Tein puita ja kokkailin hernesoppaa. Ulkona on alkanut sataa lunta. Huomiseksi keli lauhtuu. Lueskelen kämpän vieraskirjaa. Pimeätä on ja aavemaisen hiljaista. Kaamos. Tämän pimeämmäksi ei juuri voi maisema tulla talvikelissä.

Vieraskirjassa on tuttuja nimiä. Kytökorpi&Ainasoja, Erämaiden kulkuri, Itäkairan prinsessa, Kiehis-Ahti, Tsaari ja niin pois päin. Puuttuu vain Kiinan keisari ja Preussin prinssi. Ehkä sitä kukin omalla tavallaan halua nimensä aikakirjoihin. Ehkäpä päästä sanomaan viimeinen sana. Tai nimensä johonkin Itäkairan paaluun. Onneksi nuo kukkulat, haarat, keinot ja kurunpohjat on jo nimetty. Ennen kuin me tosikulkijat saavuimme. Eihän täällä ennen meitä ole vaellettukaan. Mitä nyt lie joku kairankiertäjä, poromies, saati elinkautinen tukkijätkä leipäänsä tienannut.

Sitä miettii matkalla tätä eloansa. Pitkäänkö saa vielä kulkea? Pääseekö tänne milloin uudelleen? Monta reissua on onneksi jo takanakin - ja kokemusta jos minkälaista.. Mukava tänne on tulla aina uudelleen. Joka kerta mukana kulkevat muistot menneistä reissuista. Vaellustoverit istuvat tuossa olkapäällä ja ovat aivan hiljaa.

Makoilen laverilla pilkkopimeässä kämpässä. Kirjoittelen jotakin. Kamina tuhisee hiljaa. Vain vieno kajo tulee ikkunasta sisään. Miten tätä hämärää kestäisi täällä kairassa koko talven? Päivällä on vain neljä tuntia sellaista hämärää, että voi sanoa valoksi. Että voi kulkea. Muutoin on vain kompuroitava tai käytettävä otsalamppua. Mitenkähän ne ennen pärjäsivät? Mitä teki poromies kaamosaikaan? Tai tukkijätkä? Saattoi olla kapoinen leipä talvisaikaan. Lyhyt hämärä meni polttopuitten etsintään. Siunattu se aamu kun auringon ensimmäinen säde pilkahti esiin tunturin takaa. Kevättä kohti oli aina enemmän toivoa.

 

27.12. Torstai

Heräilen välillä. Iltayöstä kämppä oli liiankin lämmin. Aamulla viileämpi. Kömmin ylös puoli 8n aikoihin. Vieläkin on aivan pimeää. Kokkailen puurot. Istun pöydän ääressä ja katselen ikkunasta ulos suon laitaan. Vieläkään ei oikein voi valoksi kutsua hämärää.

Käyn ulkona. Teen puita seuraavaa tulijaa varten. Nyt on tuotu liiteriin koivupölkkyjä. Koivu on sitkeää kierteelle kasvanutta ikipuuta. Kyllä se tulelle kelpaa kunhan vain saa pienittyä.

Kokoilen kamppeeni ja lähden matkaan. Kello näyttää jo vaille 10ntä. Kelkan jälki vie toivorikkaasti aluksi kohti Mantoselkää. Muutaman kilometrin jälkeen se kääntyy kohti etelää ja Keskiharjua. Mieli tekisi käydä Manto-ojalla, mutta ei näillä suksilla. Harmittaa, että jätin eräsukset kotiin.

Hiihtelen kelkan jälkeä kohti Keskiharjua. Metsä on hiljainen, autio. Pari kuukkelia keikkuu kuusen oksalla. Jäniksen jäljet seurailevat hetkisen kelkan uraa. Riekko on jättänyt jälkensä hangen pintaan.

Päivän lyhyt valoisin hetki viivähtää lyhyen aikaa puolen päivän taitteessa. Kohta se taittuu kohti uutta hämärää ja iltapäivän pimeää.

Matkalla Keskiharjuun tapaan muutaman kulkijan. Ensin tulee vastaan mies lumipuvussa. Hänet näin on eilen lähtiessä Kemihaarassa. Hän on menossa kohti Peskihaaraa. Ajattelen miehen hyviä eräsuksia, Järvisiä, joissa on latusuksen siteet ja tukevat monot. Niillä onnistuu käännöskin tunturin kupeessa. Tarinoimme hetken. Sitten jatkamme matkaa. Hieman myöhemmin vastaan tulee kolme nuorta miestä eräsuksilla ja rinkat selässä. Näyttää nuorilta LJK:n seurueelta. Vain vieno nyökkäys tervehdykseksi.

Keskiharjussa teen tulet. Syön eväitäni ja paistan makkaran nuotiolla. Tämä lyhyt matka alkaa olla lopuillaan. Olisipa ollut enemmän aikaa.

Sujuttelen lopun matkaa Kemihaaraan. Lastaan auton ja nokka kohti Pyhää. Reissu on ohi.

Tällainen lyhytkin kaamosvaellus ruokkii vaelluskipinää. Kaamos on jotenkin arvoituksellinen. Siinä on salattua ja kiehtovaa. Pimeys on kuin huppu, joka on päällä koko ajan. Hämärässä on aikaa. Tuvalla istuskelu tai pimeässä hiihtäminen eivät kysy kuin aikaa. Väkeä on liikkeellä vähän. Hiljaista on. Kiire on jäänyt sinne missä on valot. Tulee mieleen oma lapsuus ennen sähköjä. Kun ei talvella ollut tietä eikä sähköä, oli aikaa. Koulusta tultua teki tulen kammarin uuniin. Lamppuun piti hakea öljyä ja tuikata tulet. Kun Tilleyn nosti tuvan kattoon, oli valoa. Yöt olivat pitkiä. Mutta ne olivatkin nukkumista varten. Kevättä osasi arvostaa. Tai auringon loistetta keväthangella. Nyt ne ei tunnu missään. Kaupunkilainen tuskin edes tietää niistä. Mihin se mennyt on kadonnut? Onko sitä ollut olemassakaan. Kun ei siitä ole kuviakaan. Semmoistako se ihmisen historia on. Samaa hämärää.

kuvia kairasta