UNKARIN MATKA 26.6.-3.7.2007

Tiistai 26.6.

Lähdetään Kontiolahdelta jo aamulla 7:n aikaan. Bussi on vain puolillaan. Meitä matkalaisia on 24 henkeä. Niistä neljä edustaa nuorisoa. Yksi matkalaisista on unohtanut passin kotiin. Odotellaanpa rauhallisesti Pilkossa tien varressa. Passin hakija saapuu ja sitten matkaan kohti Helsinkiä.

Parin pysähdyksen jälkeen saavumme Helsinki-Vantaan lentoasemalle. Pientä odottelua matkatavaraselvityksessä. Sitten turvatarkastukseen. Pojatkin säästyvät kumihansikkaalta.

Kun kaikki ovat koneessa, alkaa jo helpottaa. Ryhmän johtaminen perille ei ole aina yksinkertaista. Lento Málevin koneella menee joutuisaan. Olen matkalla Unkariin sitten 21 vuoden jälkeen. Moni asia on muuttunut tuona aikana, jopa koneetkin.

Ferihegyin kentällä ovat jo pilisiläiset vastassa. Nostamme laukut bussiin ja matka Pilisiin alkaa. Keskustelu on alkuun vaivautunutta. Vielä ei ole ehditty tutustua. Katselen valtatie 4:n vierustaa. Kaikkialla rakennetaan uutta. Tie kulkee kuitenkin vielä Pilisin halki. Jonakin päivänä se siirretään kylän pohjoispuolelle. Aika olisi ollut jo.

Makoilen iltamyöhällä täällä Klaran ja Guyrin talossa, Pilisin kylän laidalla, kotoisassa kaksikerroksisessa omakotitalossa. Kirjoitan päiväkirjaani nokialaisella kännykällä.

Viimeksi olin tässä maassa ja täällä Pilisissä 21 vuotta sitten. Aika oli jokin toinen. Elettiin kansandemokratian ja itäblokin aikaa. Koko ajan elettiin, nukuttiin ja kuoltiin pelko perseessä. Toivottavasti se aika entinen ei enää koskaan palaa.

Mutta 21 v sitten en olisi uskonut palaavani tänne seuraavan kerran näin. Setä tätien kanssa seurakuntamatkalla – luopio palaa juurilleen. Mutta elämä on opiksi.

Klarin ja Gyurin pöydässä ajattelen, että heidän tyttönsä on kohta yhtä vanha kuin Klari tullessaan Kontiolahdelle v.-83 ryhmän tulkiksi. Niin aika lahjomatta kulkee..

27.6. Keskiviikko

Aamulla lähdetään srk-talolle, jossa on tutustumista. Ensimmäiset ehtivät kertoa jo puolet koko sukunsa vaiheista. Sitten on jo lyhennettävä kaavaa. Kispál Károly kertoo seurakunnasta muutaman sanan. Ágnes pappispariskunnan työstä. Selviää myös, että György on nyt lääninrovasti ja piispan sijainen. Niin aika joutuu ja nostaa vastuulle kenet tahtoo.

Tutustumisen jälkeen käydään herra pormestarin luona. Reetta pitää Petöfiltä pitämättä jääneen puheen. Annetaan muutamia lahjuksia, pari kirjaa ja solmio. Kuulemma entinen taksinkuljettaja tämä pormestari. Demokratia pätevöittää vielä tässä maassa.

Kohta jo riennetään kieli vyön alla Sáranin perheen viinikellareille, jossa syödään pörköltiä. Kiva perhe ja fiksut lapset, jotka olivat Kontiolahdessa kaksi vuotta sitten.

Pörköltin jälkeen käydään pieni kävely kukkulalla.

Illalla on pappilan pihalla pieni grilli-party, jonka pappilan ja kanttorilan väki järjestävät. Siihen tulevat Nuutisen Tapani ja Pirkko kanssa. Ovatkin illan keskipiste. Pojat soittavat ja laulavat Nuutisen duon kanssa. Tarinoidaan ja istutaan iltaa. Siinä ovat mm. Földvárskit, Zsuzsi ja monet muut.

Koko päivän ajattelen sitä muutosta joka on tapahtunut 21 v aikana tässä maassa. Sanon Zsuzsillekin, että kaikki on muuttunut hyvään paitsi ikä. Se on mennyt päin mäntyä.

28.6. Torstai

Aamulla minut herättää taas katolisen kirkon lehmänkello. Aamutoimet vieraassa paikassa ovat minulle kauhistus. En ikinä pääse maalaispojan häpeästä eroon. Kotivessaa ei voi mikään - ellei Koilliskairan puuceitä oteta lukuun. Aamupalan jälkeen on lähtö kirkolle ja bussilla kohti Budapestia. Mitenkähän rouvamme selviävät ostoksilla ja kaiken maailman rättien houkutuksista?

Ensin kierrämme Hösök tériä ja Városligetiä. Nähtävät eivät ole juuri viime näkemästä muuttuneet. Sitten käydään Linnavuorella, jossa rahastus on noussut keskeiseen osaan. Vielä käydään Váci utcalla ja hipelöidään rättejä.

Illalla käydään Földvárskeilla. Tunnelmallinen käynti. Paljon hyviä muistoja. Mutta Feri on nyt sairas. Diabetes on edennyt ja vienyt kuolioon sormia, varpaita. Edessä on jalan amputaatio. Kati on epätoivoinen. Mitä siihen voi sanoa. Jutellaan myös entisistä tutuista ystäväperheistä, joita täällä on vuosien aikaan vieraillut. Mietin miten Unkarissa diabetes-hoito toimii. Meidän onnemme on terveyskeskusten määrätietoinen diabetes-hoito.

Vielä istutaan poikien kanssa iltaa Kláran ja Gyurin luona aina puoli 11 saakka. Sitten saatetaan juniorit erheitten kanssa kotia. Pojilta on päivällä kadonnut kartta navigaattorista. Tai muisti on liian lyhyt vielä. Lisää muistia pojille.  Päivä pulkassa.

29.6. perjantai

Aamulla lähdetään 10n aikaan retkelle vesipuistoon tähän lähelle. Siellä on kaikenlaista allasta ja houkutusta. Menen nuorison mukana aivan AquaParkin puolelle. Lasketaan poikien kanssa mäkeä ihan kympillä. Mennään syöksyränniäkin. Jonkin aikaa kolisen laidasta laitaan. Pää jää ehjäksi vielä. Puupää pysyy pinnallakin. Muutoin palan kuin kananpoika grillissä. Ostan lopulta grillirasvaa. Rouvat uiskentelevat kuumissa lähteissä ja pyörähtelevät porealtaissa.

Takaisin tultua koetan tehdä vielä saarnaa, mutta nukuttaa. Puhelimen netti ei toimi jne.

Sitten on nuortenilta. Hieno tunnelma. Meidän ryhmän nuoret esiintyvät edukseen. Ryhmä on valmis tempomaan minkä veisun tahansa. Iltaohjelmassa Jussi pisti parastaan, esitti sketsejä ja leikkejä.

Käydään vielä Jansikeilla ja Halgasilla. Uusitulla terassilla nautitaan juhlava illallinen. Täällä kävin joskus -86. Tarinoin myös Csaban isän kanssa seurakunnasta, kirkosta jne.

Yöllä teen vielä saarnaa ja saan sen johonkin malliin puolen yön jälkeen. Sitten väsyttää jo.

30.6. Lauantai

Herään jo kuuden jälkeen. Sitten rämpyttää katolisten kello. Väsyttää näin aamulla. Tänään mennään Hollóköhön. Saadaan kunnon kulttuuripläjäys. Kaupungissa on vanha linna ja käsityöläisten kylä. Löytyy myös savenvalajaa, käsityöpajaa ja nukkemuseota.

Hollókö oli oikeastaan pieni pettymys. Pieni käsityöläisten ja torimyyjien mukulakivinen ostoskatu. Linna on ihan oikean oloinen, mutta pieni kylälinna keskiaikaisiin pohjoismaisiinkin linnoihin verrattuna. Mekin tietysti esittelemme sellaista, jonka koemme olevan kulttuurisesti merkittävää. Ja jollakin on yritettävä rahaa kääriä, vaikkapa museoimalla perinnettä.

Yhdelle matkalaisellemme iski nälkä puseroon. Gluteiinitonta keittoa piti saataman ja pian. Onneksi löytyi Vendeglö!

Jussilta on mennyt kameran näyttö rikki. Eilisessä sketsissä taisi tulla kameran verran tappioita.

----

Mietin ,mitä kaikkea täällä on tapahtunut 20 v aikana.

Mici-baci kertoo, että Suomi ja muu Eurooppa on saatu kiinni taloudessa 20 v aikana. Mutta maa on yhä syvemmin kahtiajaettu. Köyhät ovat entistä köyhempiä. Työttömyyttä on paljon. Terveydenhuolto on maksullista ja se toimii surkeasti. Hyvää hoitoa saa vain rahalla.

Yksityistäminen on tehnyt muutamista rikkaita. Toiset se jättänyt työtä ja turvaa vaille. Monet yritykset on myyty ulkomaisille ketjuille, työntekijät on saneerattu ulos. Jäljellä on köyhyyttä, työttömyyttä ja katkeruutta.

Itsemurhat, avioerot ja sosiaalinen eriarvoisuus, sekä alkoholismi ovat nykypäivää. Mici-baci kertoo, miten hänen 42 v perheellinen poikansa teki itsemurhan. Syytä he eivät tiedä. Isä epäilee perheen sisäisiä ongelmia tragedian syyksi. Tippa tulee linssiin siitäkin. Unkarissa tehdään itsemurhia suhteellisesti vielä enemmän kuin Suomessa. Jokainen tuntee täällä sellaisen perheen, josta joku on lähtenyt oman käden kautta. Mici-baci kuitenkin hymyilee surun läpi. Syöttää kahtakymmentä possuaan. Tekee niistä syksymmällä kolbaszia. Vääntää rypäleet sammioon. Kypsentää tynnyreissä viinin. Tislaa omenat pálinkaksi. Ajaa länsimaista hapatusta uhmaten vanhalla ruosteisella Ladallaan.

Mietin myös näitä seurakunnan monia naimattomia nuoria. Monet nuoret naiset ovat naimattomia ja jo päälle 30-siä. Miksi he eivät ole perustaneet perhettä? Kertooko se nuorison epäluottamuksesta perheinstituutioon vai pettymyksestä miehiin yleensä. Vaiko ehkä enemmänkin vanhan kylän tiukasta perheyhteydestä. Perhettä, sukua et saa jättää. Tytön tulee jäädä kotiin, äidin ja isän turvaksi kun vanhuus saapuu. Juuri niin kuin ennen vanhaan savolaisessa ja itä-suomalaisessa maaseutuyhteisössä. Puson geeni!

Muutoinhan nuoriso on tänään aivan kuin missä länsimaassa tahansa. Samat napapaidat, lantiofarkut, mp3-soittimet ja muut yhtenäiskulttuurin leimat. Muutos on vain täällä ollut rajumpaa kuin entisessä Länsi-Euroopassa. Vuonna 1989 vapauduttiin kansandemokratian kahleesta. Muutamaan vuoteen oli saatava kiinni se vapaus, jonka ajateltiin muilla oleva.

Lauantai-iltana istutaan Kláran kanssa tietokoneella ja jutellaan nykyisistä ja vanhoista asioista. Klári muistelee yhtä juttua kun he ensimmäisen kerran tulivat Kontiolahteen ja olivat tuloillassa pappilassa. Isä László oli sanonut, ettei mitään rahaa saa vastaanottaa Suomessa. Se lienee ollut sen ajan kirkon ja politiikan johtava ajatus. Läntistä apua ei voida ottaa vastaan!

Sinä iltana pappilassa Räsäsen Onni jakoi kaikille unkarilaisille vieraille kirjekuoren, jossa oli matkarahaa. Siitä tuli iso ja kiusallinen kysymys. Mitä tehdä, kun László on kieltänyt ottamasta vastaan rahaa. Pitkän aikaa pyörittiin pitkin pappilan lattiaa ja käänneltiin kirjekuoria. Onni katseli kyynel silmäkulmassa aiheuttamaansa poliittista skandaalia..

1.7. Sunnuntai

Tulen kirkolle puoli 9n aikoihin. On lämmin, aurinkoinen sää.

Pidin saarnan. Jmp:ssa oli myös kaste ja HPE. Tuli ihan tippa silmään kun ajattelin, miten olin täällä 21 vuotta sitten. Ja miten nyt oma poika soittaa Pilisin kirkossa kitaraa. Siitä ei voinut edes unelmoida silloin. Ja mitä on tapahtunut muiden elämässä?

Saarnan jälkeen saan palautetta. Ymmärrän, että saarnassa meni pieleen melkein kaikki. Analyysini vapaudesta ja taloudellisesta eteenpäin menosta ei onnistunut alkuunkaan. Kaukaa on niin vaikea nähdä todellisia mielialoja. Vuoden 1990 mielialat ovat vaihtuneet monin paikoin pettymykseen. Poliittinen ja uskonnollinen vapaus ja vapaa talous ei tuonutkaan oikeaa vapautta, onnea, rikkautta. Onni karkaa käsistä. Entisessä elämässä oli myös paljon hyvää. Sitä yhteisöllisyyttä, joka vapauden myötä menetettiin, ei saa enää takaisin. Ennen oli kaikki paremmin – niin täällä kuin meilläkin!

Klári kertoo myöhemmin, miten pikku-Klára sanoo kirkossa, että hänkin haluaa matkustaa Suomeen. Juho kysyy HPEn alkaessa: ”Tarjotaanko se ehtoollinen ulkona?” Tämä ihmettely ja yhteistyö jatkuu vain lastemme ja nuortemme kautta.

Kirkon jälkeen on yhteinen ruokailu ja mahtavat sütemenyt. Sellaista ei Suomessa saa missään. Eikä myöskään sellaista sydämellisyyttä. Meillä sydämellisyydestäkin on maksettava.

Sitten käymme Klarin kanssa vierailulla Borbála Krahulcanin luona. Hän oli nuorena tyttönä Kontiolahdella 1983. Nyt elää perin vaatimattomissa oloissa jalattoman isänsä kanssa. Katselemme kuvia ja muistelemme..

Borbálan tilanne surettaa. Hän ei mennyt naimisiin, eli vain äidilleen ja isälleen. Teki valtavan elämäntyön seurakunnassa nuorena. Järjesti kaikkea kaikille. Ja mitä nyt on jäljellä. Vain sairas, jalaton isä, jota on joka hetki hoidettava. Hän on hoitanut isoäidin ja äidin, joka kuoli vuosi sitten. Mitä voi hänen elämästään sanoa? Borbálalla on kuitenkin muistot nuoruudesta, matkasta Suomeen, ystävistä, seurakuntanuorista. Hänellä on kymmeniä kansioita kuvia, muistoja, kortteja, tervehdyksiä. On vanhoja LP-levyjä, joista rakkain afrikkalainen gospel-messu, jonka ostatin Klárilla ja Borbálalla Joensuussa -83.

Illalla ollaan puhallinorkesterin konsertissa kirkon pihalla. Paikalla on myös pormestari, jolle hymyillään, mutta jota osataan myös sopivasti pyörittää sormen ympärille.

Tapaan myös Juzsin, joka oli Csaban kanssa majoituksessa Nousiaisen Anjalla -92. Juzsi on työtön, välillä depressionkin nähnyt mies. Mutta muistona on ihmeellinen käynti Suomen suvessa. Juzsin huumori kukkii. Mieli on iloinen. ”Pötsi pömpöttää!”

Keskustellaan myös vuoden 1983 matkasta Klárin kanssa. Klári muistelee, miten matkasta täällä ilmoitettiin kirkollisissa uutisissa. Matka oli ensimmäisiä tavallisen seurakunnan matkoja länteen. Ensin lennettiin Moskovaan ja sieltä junalla Vainikkalan kautta Kouvolaan. Kukin maksoi matkansa itse, mutta seurakunta myös tuki matkaa. Oli suuri viisaus antaa matka Klaran käsiin. Se oli vastuun siirtämistä uudelle polvelle. Tämä perinne voi elää vain nuorten kautta.

Matka maksoi ehkä n. 3000 ft. Se ei ollut kallis, mutta monelle sellainen raha oli tavoittamaton unelma. Borbála muisteli, miten hän osti kotiin viemisiksi neljä appelsiinia. Isoäidille, äidille, isälle ja yhden itselleen. Länsiappelsiineja ei juuri täällä ollut. Mitä sai, ne olivat kuubalaisia. Venäjän rajalla kuitenkin rajavartija otti länsihapatukset pois. Roskiin moiset hapatukset – tai  ehkä rajavartijan parempiin suihin.

2.7. Maanantai

Lämmin päivä. Varjossa vain 32 celsiusta. Tänään mennään Keckemétiin. Se on vanha reformoitu kaupunki, jonka reformoitu historia ulottuu turkkilaisaikaan 1520-luvulle. Turkkilaisajalla oli heidän alueillaan uskonnonvapaus, toisin kuin Habsburgien alueilla muualla Euroopassa, jossa oli kuuluttava katoliseen kirkkoon.

Eilisen illan keskustelut pyörivät vielä mielessä. Yölläkin ajattelin näitten vanhojen Kontiolahden kävijöiden kohtaloita. Millainen on Borbálan kohtalo? Miten käy monelle muulle tutulle niin täällä Unkarissa kuin meilläkin. Kukapa kohtaloaan arvaisi?

Keskusteltiin paljon myös tämän päivän unkarilaisista perheistä. Miten tärkeää onkaan raha ja elintaso näille uuden aallon nuorille perheille? Pitää olla uudet autot, viimeisen päälle asunnot, viihde-elektroniikka. Aina olisi oltava paremmin kuin naapureilla. Näkee, miten nopea kiinniotto läntiseen Eurooppaan kuluttaa ihmistä. Meidän onnemme Suomessa on ollut vuosisatainen köyhyys ja hidas kehittyminen. Pohjoismainen sosiaaliturva, koulutus ja infrastruktuuri ovat olleet pelastuksemme. Korkea suomalainen progressiivinen verotus on myös pitänyt tuloerot kohtuullisina. Meillä myöskään ökyrikkaat eivät ole tavoiteltava taso. Pikemminkin ökyrikkaat meillä ovat säälittäviä tavaramasturbaatiossaan tai johtotähteilyssään.

Kaunis on tämä Kecskemetin kaupunki. Hienoja kirkkoja eri ajoilta. Käydään roomalaiskatolisessa luostarikirkossa ja tehdään pieni lenkki kaupungilla. Kiertelen ostoskatuja ja käyn Macissa. Sinne tulevat unkarilaisetkin. Katselemme Gyurin kanssa ikkunasta unkarilaista pukeutumista. Toinen toistaan kauniimpia ja niukemmin pukeutuneita nuoria tai aikuisia. Minne meni se nuoruus?

Rouvien kanssa käydään vielä pálinka-ostoksilla. Tässä se meidän vaatimaton puritaanisuus unohtuu. Vaikka kuinka oltaisiin reformoidun uskonnollisuuden tyyssijoilla. Mutta saahan sitä kunnon protestanttikin lääkkeeksi ostaa. Mutta vain lääkkeeksi!

Istun Jussin vieressä tulomatkalla. Poika on hiljainen, ei paljon puhu, ei pukahda. Sanoo kuitenkin, että täällä on liian kuuma ja huonot suihkut. Suomalaista maisemaa ja järvenrantaa alkaa myös tehdä mieli. Keskustellaan myös eväspolitiikkaa. Se, mikä käy toiselle, ei ole toiselle sopivaa. Joskus liikaa ovat voileivät, koska niissä on juustoa ja paprikaa.. Milloinkahan syömättä jää vaalea leipä, koska se on vaalea. Tai koska siinä on leipää..

Jussin tekee jo mieli kotiin. Poika on saanut matkatoveruutta ja ulkomailla oloa jo tällä erää kyllikseen. No aikanaan ehkä muistot kultaantuvat. Matka muuttuu lähdön hetkillä ja kotimatkalla iloksi. Hyvät muistot jäävät päällimmäisiksi. Niitä sitten jälkeen päin on mukava käännellä ja tuoda verkkokalvolle.

Illalla mennään srk-talolle kuudeksi yhteiseen jäähyväisiltaan. Nuoret laulavat. Syödään yhteisesti kerätty iltapala. Otetaan kuva kirkon mäellä. Katsotaan Iszop-filmiä ja vanhoja kuvia viime reissusta Kontiolahteen. Reetta pitää puheen ja maalailee suomalaisen taivaan.

Ilta joutuu ja on jäähyväisten aika. Sanon vielä lopuksi pari sanaa, miten meitä on rakkaudella kohdeltu. Miten olemme aina saaneet täällä paljon. Ja että sitä toivoo, että ystävyysseurakuntatyö ja ystävyys jatkuisi. Ja parhaiten se jatkuu nuorten kautta.

3.7. Tiistai

Aamulla noustaan samoihin aikoihin kuin aiemminkin, eli kello puhelimessa soi puoli 8n aikoihin. Syödään aamupala vaiteliaana.  Sitten lähdetään srk-talolle ja lähtölaulun myötä lentokentälle. Kentällä tehdään matkatavaraselvitys ja sitten jäähyväiset enää. Viimeiset vilkutukset enää ja turvatarkastukseen. Selviämme siitäkin kunnialla.

Minut kutsutaan kuitenkin pian lähtöportille. Matkalaukussa on ongelmia. Vartija vie minut laukun tarkastukseen. Selviän kuitenkin ilman kumihansikasta. Ongelmaksi paljastuu Klarin antama aprikoosihillo. Raahaan sitten laukun itse koneeseen. Onneksi ei ollut päällimmäisenä K-18 kamaa tai naistenvaatteita..

Monet kasvot jäävät mieleeni. Ajattelen vuotta -83. Tapasimme silloin. Juttelimme paljon Hirvirannassa. Kävin täällä talvella 85-86 monta kertaa. Olin mukana nuortenilloissa, retkillä, jumalanpalveluksessa.  Nyt kaikki Unkarissa palaa mieleen. Tämä on myös matka omaan menneisyyteen, nuoruuteen, menetettyihin toiveisiin, unelmiin.. On vain hyväksyttävä tämä elämä. Kasvot, mielikuvat, muistot verkkokalvolla kulkien istun koneessa. Tässä se oli. Matka nuoruuteen. Matka unelmiin.

Unkarin matkan kuvia täällä!

ilpo saarelainen