25.7. Sunnuntai - Matkustamme Lappiin
Aamulla aikaisin - siis jo kuuden jälkeen - alkoivat vaeltajamme kokoontua Kontiolahden seukkarin pihalle rinkkoineen, kasseineen ja - saattajineen. Aar-Busin tultua alkoi armoton tavaroitten tunkeminen bussin uumeniin. Sinne katosivat rinkat, makarit, teltat. trangiat, muonat ja mitä kaikkea voisi vaelluksella tarvitakaan. Luvun laskun viimein täsmättyä, huiskuteltiin saattaville vanhuksille HEIT ja bussi starttasi kohti suuria seikkailuja. Vanhukset jäivät tippa linssissä vilkuttamaan kun me katosimme mutkan taa. Pienoinen epäilys tosin Ilpon päässä kävi, että "jäiköhän Tikkanen...?" Matka oli alkanut!

Juuassa vaihdoimme kuskia. Itse Aarne, joka on jo neljä kesää vienyt meidät Lapin tuntureille, jäikin nyt itse äidin luo ja eka Lapin reissua lähti porottamaan "Vode". Vodesta sukeutuikin matkalla oikea Lapin-äijä kullankaivajan hattuineneen. Pysähtelimme mennessä melkein joka kuusen juurella ja pitemmän päälle taukoa pidettiin Kuusamossa, jossa resuisia matkalaisia odotti herkullinen lounas Baari-Martaissa (sielläkin on muuten syöpäilty vähintään joka reissulla).

Sodankylässä hiippailimme tutustumaan Sodankylän ikivanhaan puukirkkoon(vuodelta 1689). Vanhassa ja natisevassa kirkon penkissä istuen laulettiin "Tuli kirkkoon..." Hieno kirkko, jossa melkein voi kuvitella menninkäisten hiipparoivan lattian alla. Sodankylän raitilla käytiin kysymässä paikallisilta, että "olisko Tikkasta näkyny?", mutta ei sielläkään... Muutoin hyvä kylä, se Sodankylä

Iltasella klo 20 tienoissa saavuimme Tievalle. Ympärillä lukemattomia itikoita, pihamaa poroja sakeana, taustalla Kiilopään jylhät tunturit. Pieni sielu alkaa jo uunoilla Lappiin saapuneensa kyllä... Tievalla majoituimme Jänkä-Paavoon ja Metsä-Paavoon (tytöt tietysti hienoon päärakennukseen), sitten söpöttelimme iltapalat ja kävimme saunan kimppuun. Moni pieni vaeltaja kävi eka kertaa kokeilemassa tunturipuron raikkautta saunasta käsin. Joku ui, jotkut ei. Tosi poro nyt ei paljon värähdäkään jäähileisestä tunturipurosta. Saunan päälle vielä pidettiin iltahartaus ja uhkailtiin pieniä vaeltajia huomisen päivän hurjalla vaelluksella. Niinpä kävi pienet vaeltajat pelko peffan alla unosille kauhu-unia nähden huomisen hurjista tuntureista...

"Lähetää jo!"
"Onks Tikkasta näkyny?"
"AARG-Bus!"

26.7. Maanantai, I vaelluspäivä
"Aittajärvi - Maantiekuru - Kaarnepää - Sarvioja"

Maanantai-aamu ja vihmoo hieman vettä. Matoinen on monen vaeltajan mieli katsoessaan taivaalle. Pilvet roikkuvat alhaalla ja eilinen auringonpaisten on poissa. Ilma on kylmennyt. Oikea vaeltajan ja porojen keli, sanoisin! Aamupalan jälkeen aloitamme bussilla armottoman huutokaupan. Kukin saa rinkan täytteeksi retkimuonapusseja, kaurahiutaleia, kiisselijauhoa, näkkäriä, Sinolia ja ties mitä rinkan sisus imeekään. Vielä jaetaan ilmaisia telttoja ja trangioita. Vastahakoisin mieli moni pieni vaeltajasielu änkee rinkkaansa lisäkiloja roikkumaan ja hartioita painamaan.

Lopulta alkaa kamat olla kasassa ja kokoonnutaan Tievan kappeliin aamuhartauteen ja oppituokioon. Vienosti viriää virsi kappelin hämärässä ja vakavina kuuntele kukin Ilpon jorinaa vaelluksen hienosta euforian hetkestä, joka kutakin odottaa Luiron saunan portailla. Siellä se on aivan lähellä ja kuitenkin niin kaukana, niin monen hikisen poronkuseman ja itkun päässä...

Noustaan bussiin ja ajellaan Kuukkelille, josta heitetään viimoiset kortit kotiin. Sitten jää sivistys taa ja bussi alkaa jurnuttaa valittaen Kuutuan tietä kohti jossain kaukana lepäävää Aittajärveä. Monta vaivalloista kymmenkilometristä taitetaan, kunnes viimein tullaan Kuutualle. Pian on Vodelle sanottu heit ja kulku käy kohti Suomun rantaa. Epäilevin mielin katsellaan vinhasti virtaavaa ja leveää Suomun juoksua ja mietitään, että "tuostako mun käydä pitää, surman suusta halki, yli hyisen virranjuoksun?" Ja siitä me menemme, yksi kerrallaan punnerramme yli Suomun toiselle rannalla, jossa jalat kuivatellaan ja kohta käy matka kohti tuntureita ja Sarviojaa. Porot erkanevat pääjoukosta ja kauhealla kiireellä joutuu heidän polkunsa kohti Kaarnepäätä

Maantiekurun varressa alkaa jo monen kulkijan jalkoja väsyttää ja kapoisia hartioita painaa. Pidämme taukoja, verryttelemme ja vetäjät koettavat vielä vitsailla ja saavat vastaansa jo hymyttömiä irvistyksiä, puhinaa ja epäilyn sanoja. Kaarnepää kohdalla Ikosen Jari kokoaa uhmakkaan ja hitaaseen vauhtiin kyllästyneen super-ryhmän ja lähtee sen kanssa taittamaan taivalta. Ilpo ja Tiina jäävät pääjoukon kanssa hitaasti kiiruhtamaan. Ennen Kaarnepään ja Seisomakivenselän satulaan nousua aterioidaankin kaikessa rauhassa Maantiekurunojan varressa. Lepäillään ja kerätään voimia nousua varten.

Yllättävän hyvin joukko nousee Kaarnepään etelälaidalle ja katselee sieltä kauas kohti Sarviojan laaksoa, Sokostia ja kaukaisia tuntureita. Otetaan muutama kuva muistoksia, muistellaan viimekesäistä vaellusta samoilla mailla ja sitten käy jo kulku kohi Sarviojaa. Sarviojan varteen laskeudutaan hitaasti ja arvokkaasti ja samalla huomataan se kumma seikka, että tunturilta alaslaskeutuminen on kaksinverroin katalampaa kuin ylösraahautuminen. Sarviojan varressa polku tuntuu aivan loputtomalta. Sorvusojan kammikin ohitetaan epäillen, "etteikö tuo kuitenkin jo ollut se kämppä?" Mutta kun ei. Joen varressa nähdään Jarkko ja Antti-porotkin, mutta paljonko se auttaa, kun väsymys painaa, eikä jaksaisi enää metriäkään.

Viimein pilkahtaa esiin Sarviojan kämpän pääty ja päästään joen rannan kankaalle leiriytymään. Siihen pystytetään teltta teltan viereen yötä varten. Nuotiolla vielä keitetään puurot ja iltateet, pidetään pienoiset iltahartaudet ja sitten käydään iltalaulun päälle nukkumaan unten maille. Ensimmäinen vaelluspäivä on takana. Väsynyt vaeltaja nukkuu.

"Eiks tässä Suomussa oo ees silttoo?"
"Vieläkö on monta kilometrii?"
"Joko suapi männä nukkummaa, joko??"

27.7. Tiistaii, II vaelluspäivä
"Sarvioja - Hattupään laita - Paratiisikuru - (Siliäselkä - Pälkkimäoja) Ukselma - Muorravaarakka"

Tämä oli monelle vaeltajalle elämän ja kuoleman päivä - enemmänkin kuin kuoleman... Aamulla herättiin aivan asialliseen keliin, kokkailtiin puurot ja kiisselit, pidettiin oppituokio ja sitten kamat kasaan. Lopuksi leiriin jäi vielä erinäinen määrä porojen tarvikkeita, joita sitten jaettiin meille kannettavaksi. Porot näet lähtivät jo hyvissä ajoin kohti Paratiisikurua. Matka Pratiisikuruun ei ole pahan pitkä, vajaa poronkusema, mutta monelle se oli kauhujen paikka. Ehkä eilisen kulkeminen alkoi painaa jaloissa, kun riparilaisten vauhti alkoi ryytyä ja tuli eteen paikka, jossa käytiin huutokauppaamaan kamoja kannettavaksi. Sai Ilpo siitä toisen rinkan ja Ewe parikymmentä kiloa lisäroinaa ennestäänkin pikkuiseen rinkkaansa. Siten laahustettiin ryömintävauhtia Paratiisikuruun. Porot tietty olivat jo syöneen ja janosivat lisäkilometrejä. Niin mekin syöpöteltiin myrtynein mielin Paratiisikurussa ja mietittiin, mitä tuleman pitää. Ei ehkä monikaan osainnut iloita Paratiisikuruun saapumisestaan. Ne, jotka jo useampaa kertaa sinne tulivat, kokivat taas yhden hienoimmista hetkistä. Siinä se mutkan takaa aukeaa Paratiisikurun lammet, puro, putous ja kaikkialla ympärillä jyrkät lähes nousemattomat tunturin seinämät.

Ilpo ja muut vetäjät pitivät strategiapalaverin, jossa viisaasti päätettiin hajottautua kolmeen osaan. Eli porot menivät menohjaan ja ottivat muutaman kovakuntoisen riparilaisen messin. Sitten Jari ja Tiina kokosivat vielä kuntoonsa uskovan riparilaisten joukkion, joka lähti nousemaan kohti Ukselmaa ja Muorravaarakkaa. Kymmenkunta väsähtänyttä sielua jäi Ilpon joukkioon, johon avuksi liittyi isoista Arto. Tämä joukkio lähti hitaasti kuljeksimaan kohti Siliäselkää ja sen takana odottavaa Pälkkimäojaa.

Niinpä seuraavan yö vaeltajamme viettivät kahdessa eri paikassa. Porot ja pääosa riparilaisista kulki Ukselman mahtavien näkymien kautta Pirunporttiin ja lopulta Muorravaarakkaan, jonne leiriytyi. Ilpon joukkio taas laahusti hitaasti ja varmasti Siliäselän päälle, josta katseli kauas mahtavia tunturijonoja ja laskeutui sitten Pälkkimäojan varteen ja pystytti sinne myöhään illalla leirinsä. Molemmissa joukkioissa oli tänä iltana väsynyttä väkeä ja vain urheimmat jaksoivat valvoa ja huolehti gastronomisista antimista. Sinänsä tämän vaelluspäivän keli oli hieno ja vaellukseen oikein käypäinen. Väsynyt mieli ei vain ehkä jaksanut sitä ymmärtää eikä siitä iloita.

"Vieläkö on monta kilometrii?"
"Vieläkö on monta?"
"VIELÄKÖ!!!"
"Ei jaksa ennää metriikää, nii..."

28.7. Keskiviikko, III vaelluspäivä
" Muorravaarakka - Lumikuru - Pälkkimäoja - Luirojärvi" / "Pälkkimäoja - Luirojärvi"

Pälkkimäojan porukalla ei ollut kummoista koetusta edessä tänään, vain pienoinen laskeutuminen Luirolle. Matka meni joutuisaan ja eilisestä väsymyksestä ei tuntunut olevan tietoakaan. Hyvissä ajoin iltapäivällä jo saavuttiin Luirolle, jossa vaikutti olevan todella hiljaista. Vain muutama vaeltaja kämmäili Luiron kämpän tienoilla. Niinpä pystytimme leirin vanhalle tutulle tienoolle järven rannan nuotipaikalle ja kävimme kokkailemaan sekä muuta vaellusryhmä odottelemaan. Ilpo pisti saunan tulille ja lähti katsastelemaan loppuryhmän saapumista.

Ja pian polun mutkasta pelmahti esiin Porojen hurja joukko, jota Ilpo juuri ja juuri sai väistettyä polulta pois pensaikkoon hypäten. Porot olivat Morravaarakasta nousseet uhmakkaasti Sokostille ja Jaurun kautta riensivät nyt Luirolle. Aivan kaamea oli heidän kulkunsa. Sitten vaan Luirolla saunaan ja kohta kokkailemaan porojen erikoisuuksia, pizzaa, räiskäleitä, Coca-Colalla ja hedelmäcoktaililla maustettuna.

Ilpo ehti jo hieman huolestuakin tovin ennenkuin ilalla vasta 8:n jälkeen tavoitti vastaantulevan pääjoukon. He olivat lähteneet aamulla Muorravaarakasta ja nousseet Lumikurun kautta Lumipään päälle. Siellä yllätti armoton piiskaava sade ja tunturituuli, joka toi pilvet, vei näkyvyyden ja alkoi ahdistaa pientä vaeltajan sielua. Lopulta päästiin kuitenkin Pälkkimäojan suojiin, jossa kokkailtiin ja loppumatka Luirolle kulki paremmin. Viimeiset kilometrit ennen Luiro olivat kuitenkin monelle väsyneenä ja märkänä kova pala. Lopulta kuitenkin Luiron nuotiopaikka avautui edessä ja armollisena odotti Luiron saunan lämpö rääkättyä kulkijaa.

Illalla saunan ja iltahartauden jälkeen riparilaisia kutsui jo teltan suojassa lämmin ja pehmeä makuupussi. Sinne nukahtivat pienet vaeltajasielut. Poroilla ja isoilla ilta vasta siitä alkoi. Yön kähmyssä kokkailtiin gastronomisia nautintoja, kuten plättyjä, pyttäriä ja pizzaa. Siinä kerrattiin vaelluksen vaiheita, naurettiin murheille ja katseltiin Luirojärven välkehtivää pintaa auringon painuessa Lupukkapäitten taa. Vielä kutsui öinen Luiron sauna kulkijat lämpöönsä ja Luiron virkistävä vesi pyyhki vaelluksen hiet ja tuskat pois. Istui siinä Luiron saunan portailla taas monta onnellista vaeltajaa, muistellen menneitä vaelluksia ja suunnitellen uusia hurjia Kullervo Kemppis retkiä. Mietittinpä sitäkin, että jos Kullervo Kemppis tyyliin Lumikuru ry suunnistaisi tänne vanhojen vaeltajien joukolla ja tuossa Luiron rannalla tangoa haitarilla (Murtosen Anni vaikkapa) soitettais ja sitten Koivulan Pertsa laulais, eikös se olis aivan pyhä kokemus, virsi varsin.

"Luiro - Kullervo Kemppis Lumikuru ry täällä terve taas"
"Entäs jos tossa Pertsa laulais ja Anni haitaria soittais..."
"Muistatkos kun viime vuonna?"

29.7. Torstai, IV vaelluspäivä (Lepopäivä)
"Luirojärvi - Sokosti - Luirojärvi "

Tänään pidettiin puolittainen luppopäivä. Leirissä heräiltiin vasta 10:n tietämissä, kokkailtiin rauhassa aamupöperöt ja käämmäiltiin Luiron notskipaikalla. Pidettiin siinä myös oppituntinen ja aamuhartaus. Sitten koottiin haasteita rakastava ja korkeuksia pelkäämätön joukkio, joka lähti kiipeämään kohti Sokostin huippua. Tämä parinkymmenen pelkäämättömän vaeltajan ryhmä häipyi valvontatuvan taa ja aloitti nousun kohti Sokostia. Matkahan nyt ei ole pitkä, reilut puoli poronkusemaa huipulle, mutta viimeinen neljännes vie mehut kulkijasta kuin kulkijasta. Pelkkää rakkaa, kiveä kiven päällä, tuulta, vettä, kylmää, märkää ja nälkää...

Sinne vaan kuitenkin hissukseen kiivettiin kohti huippua. Viimein sai pysähtyä ja katsella Luirolle, Luppukkapäitten taa, Nattasille, Jaururukseen, Muorravaarakan laaksoon ja aina ystävällisen naapurimaan puolelle saakka. Merkittävimpänä nähtävyytenä kuitenkin pidettiin valtion tukeman teleoperaattori Soneran linkkiä, joka oli saatu rakentaa aivan Sokostin huipun tuntumaan. On siinä taas insinööreillä välähtänyt... Huipulla oli melkoisen koleaa ja pian pois teki vaeltajan mieli. Päätettiin kuitenkin poistua toisia jälkiä kuin tultaessa. Jarkon mukana lähti iskuryhmä valloittamaan VillinLännen kukkuloita. Loppuporukka taas laskeutui Ilpon jäljissä Jaurutuskuruun, jossa ihaili paratiisimaisen puron kulkua kurun pohjalla. Siitä vähitellen hipsittiin alas Luirolle leiriin. Sokosti oli nähty.

Siinäkös huomasi joku vaeltaja, että taisipa jäädä kaksi kameraa sinne Sokostille tai jonnekin matkan varrelle. Niin Ilpo Juhan kanssa lähti harppomaan takaisinpäin kohti Jaurua. Joka mutkan taakse, juomapaikan katveeseen ja puun alle kurkittiin, että jospa kamerat sieltä pilkistäis, mutta ei vaan... Jaurustuskurussa alkoi sataa hiljalleen ja Juha sai luvan lähteä kohti leiriä. Ilpo taas aloitti toisen kiipeämisen kohti Sokostin lakea. Mukavasti piiskasi taivas vettä ja tuuli lakaisi Sokostin rinnettä. Lopulta tuli huippu vastaan. Vesisade muuttui rännäksi ja mitäs... siellähän ne kivellä odottivat kamerat löytäjää. Ja eikun takas leiriin. Odottipa Ilpoa siellä porojen juuri uunista tempaisema pizza. Maistui makoisalle.

Sää oli kääntänyt kylkensä kokonaan. Aamuinen auringonpaiste oli poissa. Nyt kävi Luirolta armoton tuuli. Vaahtopäät löivät rantaan ja vettä tuli taivaalta. Hytisi siinä kokenutkin vaeltaja kylmän hiipiessä vaatteitten alle. Sitten porukka saunaan ja unille teltan suojiin. Porojen ja isojen gastronomiapiste muutti rannan nuotiolta ylemmäksi, kämpän lähelle, johon viriteltiin telttavaatteesta tuulensuojaakin. Siinä valmistui yön kähmyssä taas pizzat, pyttärit, letut ja ties mitä. Ja kaiken päälle vielä yösaunaan. Tällä erää taas viimeistä kertaa Luirolla.

"Mä en kyllä tykkää pizzasta!"
"Pytikältäkin näkee paremmin!
"Onks joku nähny parii kameraa!"

30.7. Perjantai, V vaelluspäivä
"Luirojärvi - Lupukkapää - Lupukkalampi - Sotavaaranoja "

Herättiinpä mukavan tuntuiseen keliin. Poissa oli eilinen sade ja tuuli. Aurinkokin pilkisteli esiin. Kokoiltiin kamppeita kasaan, kokkailtiin aamupöperöt, käärittiin teltat läjään ja kohta oli leiri messua vaille. Siinä istuttiin vielä nuotiopaikalla ja pidettiin oppituokio hartauden kera. Vielä täytyi Ilpon pieni messu pitää leirielämän armottomosta säännöistä. Oli nimittäin leirijärjestys pikkuisen päässyt repsahtamaan. Joku onneton vaeltajasielu oli kadottanut kamppeitaan (Miquel), jonkun sukat roikkui oksalla (Miquel), joku oli kämpällä möykännyt, joku ei ottanut osaa telttahommiin. Pienen murinan jälkeen sovittiin muitenkin, että matkaa jatketaan. Ennen lähtöä kuitenkin huutokaupattiin löytyneet varusteet, ja niitähän oli.

Sitten Luirojoesta yli ja kohti Lupukkapään rinteitä. Alkumatka nyt meni jotenkin, mutta Tammukkalampien jälkeen alkoi suunnalla mentäessä riittää ryteikköä ja jo takkuili matka. Rohkeasti porukka kuitenkin ponnisti eteen päin. Luppukkaa ylös kiivettäessä tietty alkoi tulla vettä kuin aisaa. Ja siinä oli kovilla monen kulkijan mieli. Taas jaettiin kamppeita toisten kantoon ja eikun ylös vaan. Porot huiputtivat Lupukkapäänkin. Me muut tyydyimme Lupukkapäitten satulan ylitykseen. Siellä ihailimme hetken näkymiä ja hissukseen aloimme laskeutumisen kohti Lupukkalampea. Lammen rantaan pistimme trangiat tulille ja kokkailimme pöperöt. Vielä tässä vaiheessa huumori kukki ja nauru raikui.

Taivalta Lupukkalammelta Sotavaaranojalle ja kohti Suomua oli varmasti yksi matkan tappisimmista. Alkumatka vielä menetteli kangasmaastossa kulkea (nähtiin siisti sateenkaarikin siellä), mutta sitten alemmas tultaessa kävi kulku rikkonaiseksi. Ei ollut polkuakaan oikein, vain kivikkoa, juurakoita, nousua ja laskua. Alkoi se vaeltajan sielua kyrsiä ja jaloissa painaa. Eikä leiripaikasta tietoakaan. Maantiekurunojaa ylittäessä taisi monelta sielulta jo usko loppua, että tullaanko koskaan leiriä saavuttamaan. Vihoviimein kuitenkin illalla jo lähes 10:n maissa pilkisti porojen teltat esiin Sotavaaranojan leiristä. Sinne vaan teltat levälleen ja väsyneet sielut pian makuupussin suojiin nukkumaan.

Toki siinä isojen ja porojen kanssa käkittiin vielä nuotiolla. Mikäs oli käkkiessä. Vieressä Sotavaaranoja kohisee koskena kallioleikkauksen keskellä ja ympärillä petäjikköä. Siisti paikka. Kalle ajatteli tehdä veriplättyjäkin ja tempaisi puukon luuta myöten somiinsa. Verta kyllä tuli, mutta plätyt saisi jäädä tekemättä. Tiina sen sijaan pääsi lääkintälotaksi siltä istumalta. Lopulta hiljeni porojenkin rutina ja Sotavaaranojalta kuului vain kosken kohina ja vaeltajien teltoista tasainen tuhina väsyneitten sielujen painuessa unten maille.

"Vieläkö on monta kilometrii??"

31.7. Lauantai, VI vaelluspäivä
"Sotavaaranoja - Suomujoki - Aittajärvi "

Valkeni mukavan aurinkoisena viimeinen vaelluspäivä Sotavaaranojan varressa. Puurot naamaan, teltat läjään ja nuotiolle oppituokioon ja aamumessuun. Tehtiin siinä joen varressa pieni hiljaisuuden retriittikin. Porukka levittäytyi joen varteen kuin varpusparvi, kukin omaan yksinäisyytensä ja istahti alas miettimään vaellusta ja kuka mitäkin. Istuttiin siinä reilu varttitunti yksikseen ja sitten koolle. Kohta rinkat selkään ja kulku kohti Suomujokea.

Suomu virtasi vuolaana rinnallamme kun aloitime sen rantoja nousun kohti Aittajärviä. Eihän se matka niin pitkä ollut, mutta tappinen ja hidas kulkea. Jokaisella pienellä vaeltajalla siinteli varmaan mielessä AAR-Bus ja siellä odottava pehmeä penkki. Matkaa oli kuitenkin kilometri toisensa jälkeen. Monta taukoa piti vielä pitää ennen kuin Aittajärvi alkoi siinnellä edessä. Vielä lopun matkassa Suomun kannaksella eteen tuli puropahanen, tai jokihan se oli, jota ei kartassa ollut mailla eikä halmeilla. Olisko kartanpiirtäjältä loppunut muste kynästä tai ei piirtäjä raukka ollut näillä maillakaan. No siitä purosta kuitenkin kömmittiin yli kuka milläkin tyylillä. Ritakin yritti naisten seipään ennätystä, mutta rohkeus petti viime metreillä ja kahlaten oli yli tultava.

Vielä muutama huokaus ja ylityspaikka tuli eteemme. Samaan aikaan rannalle tulivat Keravan seurakunnan riparilaiset. He olivat vasta vaellukselle lähdössä - me tulossa. Kohtasi siinä kaksi erikoista porukkaa. Toiset väsyneinä ja paskaisina, hymymyttömin kasvoin tunturista pois raahustaen - ja toiset leikiä laskien illoisin mieliin vielä tunturiin menossa. Semmoista se vaellus teettää.

Porukka paineli kiireisin mielin bussille, heitti rinkan ruumaan ja kiipesi bussin pehmeälle penkille istumaan. Reissu oli tehty. Takana monta uuvuttavaa kilometriä, väsymystä, rinkan painoa, uupumusta ja samalla tuntureita, puroja, Luirojärvi, illan nuotiot, naurut, unohtumaton porukka. Kaikkea sitä oli nyt mukava kelata bussin suojassa.
Vetäjät Ilpon johdolla kuitenkin vielä tahtoivat nauttia viimeisistä hetkistä Suomun rannalla. Kokkailivat he siiinä joen rantamalla pöperöt kaikessa rauhassa ja pistelivät ne hiljaisin mielin naamaan. Onnellinen oli olo heilläkin. Terveenä oli tultu tunturista pois. Kaikki kulkijat noin suurin piirtein hyvillä mielin takaisin tuotuna. Oli oli omenainen siinä.

Käppäiltiin siitä bussiin loputkin ja Vode sompaili kohti Saaiselkää. Magneettimäessä tosin AAR-Bussista meinasi ryytyä kone ja alkoi se keittää sylkien nesteet mäkeen. Vode sitä hieman jäähdytteli, paiskasi uudet mömmöt koneeseen ja matkaan. Kuukkelilla tietysti pysähdyttiin ostamaan kassit täyteen jätskiä, karkkia ja limpparia. Eihän se Tievalle tultua oikein pötsi sitten enää vetänyt pöperöä. Syötiin kummiskin ja majoittauduttiin vanhalle Tievalle. Siitä sitten vielä saunaan ja illan myötä vietettiin vanhalla Tievalla hauskat iltaohjelmat. Vanhaan tapaan tietysti vetäjät, isoset ja porot istuksivat saunalla ja kertailivat vaelluksen kulkua.

1.8. Sunnuntai, Bussiajelua Lapin matkailurysillä
"Tieva - Inari - Ivalo - Tieva"

Aamuherälyn ja -palailun jälkeen pidettiin sunnuntain kunniaksi aamumessu ja oppitunti Tievan kappelissa. Sitten kamerat ja viimeiset rahat messiin ja bussiin. Vanhaan tapaan tehtiin taas pakollinen kierros Lapin matkailurysillä. Ensin porotettiin Inariin, jossa tutustuminen aloitettiin saamelaismuseo SIIDAsta. Hauska paikka ja todella paljon nähtävää. Tosin hieman burn outista kärsivät vaeltajat eivät ehkä oikein hahmottaneet kaikkea, mitä esillä oli ja mistä opas leppoisasti satuili. Mutta nähtiinpä museo ja monta outoa juttua siellä.

Sitten tutustuttiin Inarin kauppoihin ja köyhään baariin, josta ei enää saanut edes poropurilaisia. Taitaa olla kuoleva kylä koko Inari... Bussailtiin Karhunpesäkivelle, jossa taas kaikenlaista krääsää ostettiin ja kortteja kotiin lennätettiin. Ivalossa pyörittiin tietysti taas kaupoissa ja matkamuistokrääsää ihmeteltiin, mutta ei enää jaksanut vaeltajasielut innostua moisesta. Bussiin vaan ja takaisin Tievalle kiireen vilkkaa.

Tievalla odotti kunnon päperöt. Keittiömestari oli nääs kokkaillut meille poronkäristykset ja sitäkös me innolla pistimme napaan. Ruoan päälle kokoonnuttiin seksitunnille vanhalle Tievalle. Tuokion aikana vanhat ja kaiken nähneet vetäjät vastailivat mitään tietämättömän nuorison kysymyksiin ko. alueelta. Välissä nähtiin porojen halpoja mainospätkiä vanhoista leirisketseistä. Että semmoinen datsun.

Iltapalan jälkeen vielä saunaan ja uimaan ja sitten uimaan ja saunaan. Kokoonnuttiin vielä viimeisen illan viettelyyn vanhalle Tievalle. Jotkut kävivät sitten nukkumaan ja jotkut eivät. Oli viimeinen yö Lapissa. Huomenna kotiin.

2.8. Maanantai, kotimatka
Tieva - Kontiolahti

Aamusella heräiltiin jo 6:n aikaan. Tai oikeammin heräsivät ne, jotka olivat nukkuneet. Suurin osa porukkaa oli tietysti valvonut ja ilakoinut läpi valoisan Lapin yön. Kuitenkin aamupalailtiin vielä viimeisen kerran Tievalla, noustiin sitten bussiin ja Vode käänsi nokan kohti etelää.

Perinteiseen tapaan pysähdeltiin Kemijärvellä ja pitemmin Kuusamossa, jossa myös syötiin baari Martaissa kehuttavat poronkäristykset. Kuusamossa myös käkittiin kaupungilla ja ihasteltiin kuulua Kuusamon toria, vaikka ei nyt oikein siitä jaksettu innostua. Empun johdolla porot yrittivät Kuusamossa katusoittoa ja muutaman kolikon siitä kokosivatkin.

Vielä pysähdykset Ämmänsaaressa ja Kontiomäessä. Sitten alkoikin maisemat muuttua tutummiksi ja kotiin Kontiolahdelle saavuttiin iltasella 8:n maisemissa. Ikävöivät vanhukset olivat vastassa lapsukaisiaan seukkarin pihalla. Siinä heitä tervehdimme reippaalla "Venäjänmaa" -laululla, josta tulomatkalla oli tullut varsinainen iskelmä. Luovutimme lapsukaiset vanhuksille. Kukin painui kotiinsa itkemään reissua, sen iloja ja suruja kaiholla muistelemaan. Hieno reissu!
"Venäjänmaa soi lapsilleen - puhuvan kissan - eiku..."
"Mutta Suomi soi!"

13.8. Perjantai, konfirmaatioharjoitus kirkossa

Melkein pari viikkoa oli vierähtänyt vaellukselta kotiutumisesta kun porukkamme kokoontui konfirmaatioharjoituksen kirkkoon. Oli mukava nähdä taas vanhat naamat. Monen mielestä oli jo unohtunut vaelluksen rasitukset. Tilalle oli tullut muistot mukavista hetkistä ja samalla kaipuu takaisin Lappiin. "Ehkäpä ensi kesänä lähdetään taas.."

Harjoiteltiin Ilpon johdolla siellä kirkon pihalla ja hieman sisälläkin katkokävelyä, penkkeihin siirtymistä ja poukkoilua alttarille. Kanttori Pirkko koetti rohkaista ujoa porukkaa laulamaan kuuluvalla äänellä konfirmaatiolaulua, mutta heikolta vaikutti. Porotkin olivat osittain paikalla ja mukaan tulossa suureen juhlaamme. Mukavaa se!
"Mikä se uskontunnustus on?"
"Pitääks se ehtoollisleipä syödä?"
"Ei tuu mittää..."

15.8. Sunnuntai, konfirmaatiopäivä

Kokoontui aamulla 9:n kiemuroissa vaisu joukkio rippikoululaisiamme sakastiin. Pukivat päällensä he valkoiset albat ja hiljaisin mielin istuutuivat kirkon penkkiin juhlaa odottamaan. Pidettiin sitten kummien kanssa yksi harjoitus, laulettiin vielä konfirmaatiolaulu kokeeksi ja sitten huuhailtiin ulos kuvaan. Totisina seisoivat he rippikuvassa kirkon portailla. Mietti kukin varmaan ohimennyttä vaellusta ja edessä olevaa suurta juhlahumua - perhosia vatsassa kullakin.

Suntio-Simo moikasi kelloa pari kertaa ja kieli kolisi alas sitten - siihen soitto vaikeni vainen. Aloitettiin kumminkin messu Ilpon tervetulojorinalla. Käveltiin juhlallisesti keskikäytävää kirkkoon kansan seisoessa. Asetuttiin penkkiin ja messu alkoi. Saarnan jälkeen oli edessä ensimmäinen koetus, konfirmaatio-osuus. Hyvin kulki siirtymiset ja polvistuiset kuin olisi harjoiteltua asiaa ennen. Kummitkin totisina seisoivat lastensa takana ja tippa linssissä kelasivat muistojaan 15 vuoden takaa, kun pitelivät silloin tätä lasta sylissään. Ja nyt lapsi tuossa heidän edessään vakavana seisoo alttarilla. Mihinkä maailma meneekään...

Juhlallisesti kaikui kuitenkin nuorten laulu ja isosten ja porojen omat laulut ehtoollisen aikana. Kukin sai leivän ja viinin, Pyhän Ehtoollisen ja poistui penkkiin. Kohta oli ohi messu. Saivat he Ilpon kädestä todistukset ja sitten vetureilta, isoilta ja poroilta kunnon halaukset. Vielä vanhukset heitä kukittivat ja kuvailivat. Ohi oli juhla. Hienosti meni, mutta menköön. Tosi juhlavasti suoriutui vaeltajamme tästäkin koetoksesta. Ilpokin kerrankin osasi oikein Herran siunaukset ja uskontunnustukset. Mikäpä oli tästä lähteä kotiin kakkua naamariin popsimaan.

Porot, isoset ja Ilpo sekä Jari aloittivat vielä yhden rankan urakan. Kiersivät he kylää jos toistakin rippikahveilla vieraillen. Jokaisessa paikassa laulut laulettiin, kakkua maisteltiin tai piirakoita syötiin. Tosin osa väestä eksyi jo alkumatkasta Pilkkoon Cityyn shoppailemaan. Lehmossa käännettiin kylä ympäri Kirvesmiehentietä etsiessä, jota sittemmin ei ollutkaan, eikä pitänytkään olla. Viimeiset kohteet Paiholassa pistettiin vauhdilla ja urakka saatiin suoritettua kunnialla.

Porot, isoset ja Ilpo sekÀ Jari aloittivat vielÀ yhden rankan uraka