.....

    KONTIOLAHDEN LUKION LAKKIAISET 2013

    Puhe lakkiaisjuhlassa 1.6.2013


    Arvoisat kutsuvieraat!

    Hyvät tänään lakitettavat ylioppilaat. Hyvät vanhemmat!

    Arvoisa lukion väki

    Pari päivää sitten vietimme lukiomme alkuperäisten opettajien Leenan ja Kimmon läksiäiskahveja. Saattelemme heidät tämän juhlan jälkeen eläkkeelle, elämän kolmanteen, vapaa ihmisen vaiheeseen. Juttelimme kahveilla paljon siitä, kuinka opettajan työ ja erityisesti opettajan ja oppilaan suhde on muuttunut tänä yli 35 vuoden aikana, jonka he ovat täällä opettajina toimineet.

    Teidän ylioppilaiden vanhempien saati isovanhempien kouluaikaan ja Leenan ja Kimmon opettajuuden alkuaikaan Kontiolahden sivukylistä oli sata vuotta kirkonkylään ja kaksi sataa kaupunkiin. Opiskelijat pyysivät lomaa perunannostoon, viljankorjuuseen, lannanajoon ja siantappoon. Penkkarikyydit tehtiin hevosreessä, piirtoheitintä vastustettiin helvetinkoneena, monisteiden pelättiin kuolettavan vähäisenkin kirjoitustaidon. Vieraita kieliä kuultiin vain Tandbergin nauhurilta tai ylioppilaskokeessa.

    Siitä puulukion ajasta on sata vuotta tähän päivään. Nuorimmat oppilaamme tai opettajamme eivät ole kuulleetkaan Berliinin muurista, Prahan keväästä, Dubcekista, Kádarista, Csausescusta, Andropovista, saati Woodstokista, Alvi Puruskaisesta tai Reino Hiltusesta. Annetaan se heille anteeksi. Mutta onhan semmoinen elämä kalpeaa.


    Leenasta ja Kimmosta tekeekin opettajan juuri se, mitä he ovat tänä aikana nähneet, kokeneet, eläneet. Mutta samalla he ovat koko ajan opetelleet kulloisenkin opiskelijapolven kielen, sanonnat. On otettu käyttöön piirtoheittimet, C-kasetin, 286:n, Pentiumin, CD:n, DVD:n, NMT:n, GSM:n, tekstarit, Smart Boardin, läppärin, IPadin, Appsit, Wilman ja vielä kirotun Populuksenkin.
    He eivät ole jääneet kauhistelemaan maailman menoa tai nuorison turmelusta. Eivät he itke opettajan työn mahdottomuutta. He ovat nuortuneet oppilaiden vanhetessa, olleet koko ajan valmiit muutokseen, uudistumiseen, innolla tarttumaan uusiin välpäkkeisiin, opetusmetodeihin. Ja joka syksy on iloisesti tervehditty uutta opiskelijapolvea, toivotettu heidät tervetulleeksi tiedon lähteille. Olette Leena ja Kimmo jakaneet heille ei vain tietoa, oppia - vaan myös elämää, kasvattaneet, ohjanneet, kuunnelleet, tukeneet. Mitä nyt välillä heidän kasvonsa ja nimensä sekoittuvat heidän äitiensä ja isiensä nimiin.

    Se maailma, jossa tämän päivän opettajat ja vanhemmat toimivat lasten ja nuorten kanssa on aivan toinen kuin 30 vuotta sitten. Vai olisitteko te näiden lakitettavien vanhemmat tai te 30 vuotta sitten lakin saaneet omana kouluaikananne voineet toimia kuten nyt oppilaat toimivat? Olisitko voinut häipyä koulusta viikoksi laskettelemaan, metsästämään, kelkkailemaan, etelän matkalle kysymättä siihen keneltäkään lupaa? Olisitko voinut käydä itkettämässä opettajaasi tai rehtoriasi siitä, että miten väärin sinua onkaan kohdeltu kun lunttaamiseesi, kännykän käyttöösi tunnilla tai pipo päässä ruokalassa istumiseen puututaan? Tai jos se ei auta, niin olisit laittanut äitisi asialle. Olisitko jäänyt pois kouluyhteisösi yhteisistä juhlista tai retkestä Lappiin koska se nyt ei vaan nappaa osallistua semmoiseen.

    Kaikki tämä on arkipäivää tämän päivän koulussa. Koulu on tänään monelle lapselle, nuorelle ja ehkä kodillekin palvelu, jossa yksilökeskeisyys ja oman hyvän tavoittelu kukoistaa.

    Nuorisotutkija, professori Juha Siltala sanoo äskettäisessä haastattelussa: ” Jos yksilöityminen tai narsistuminen lisääntyy voimakkaasti, liikutaan tällöin Sosiologian perimmäisissä kysymyksissä. Vaarana on, että liikaa toisilta vaativat ja itse mihinkään rajoituksiin suostumattomat ihmiset raatelevat toisensa. Tänä aikana nuori tarvitsisi vastuulliseksi aikuiseksi kasvaakseen erityisesti empatian taitoa”.

    Empatia on toisen asemaan asettumista, myötätuntoa, omasta luopumista, hyvän etsimistä toisen ihmisen elämään. Empatia on sitä, että ajattelet toiselle hyvää, teet työtä yhteiseksi hyväksi. Että et ajattelet, mitä sinä saat, mitä sinulle kuuluu tulla. Vaan ajattelet, että mitä voit antaa, miten tukea toista, miten pitää ihmisenä jokaista työtoveriasi, koulukaveriasi, vastaantulijaa. Että näet toisen ihmisen taakan, hänen elämänsä vaikeuden, murheen ja haluat auttaa häntä.

    Opettaja ja koulu ei voi uskottavasti toimia, ellemme koko ajan luovuttamattomasti usko, että kaikki hyvä palaa takaisin. Jokainen hyvä sana, hymy, tuki nuorelle, hänen puolustamisensa toisten mielivallan edessä, hänelle anteeksiantaminen, erehdysten unohtaminen – kaikki se palaa takaisin. Ja mitä se tuo tulessaan. Meillä on hienoa nuorisoa, niin hienoja, ihania oppilaita, joita emme edes ansaitsisi. Jotka joka päivä odottavat näkevänsä meidät, kuulevansa meidän tervehdyksemme, toivovat meidän huomaavan heidät, johtavan heidät tiedon ja koko elämän lähteille. Onko tämän suurempaa työtä olemassa. Siitäkin huolimatta että huonoina hetkinä itku tulee ja on välillä valmis jättämään tämän kaiken.

    Opettajan on jaksettava lapsen, nuoren tai hänen vanhempansa kitkeristä sanoista huolimatta ohjata lasta empatian tielle. Näkemään se, että ilman toista ihmistä ei voi elää. Että heikoimmistakin on huolehdittava. Että omaa etua tärkeämpää on toisen ihmisen hyvä ja yhteisen hyvän saavuttaminen.

    Ja samalla opettajan, kasvattajan, isän ja äidin on horjumattomasti tuettava ja rohkaistava sitä, jolta on kadonnut usko omiin mahdollisuuksiin, pärjäämiseen, tulevaisuuteen.

    Opettajan työn tärkein tehtävä on luoda lapselle ja nuorelle usko siihen, että sinä pärjäät. Sinulle on kaikki mahdollista. Siitäkin huolimatta, millaiset olisivat sinun lähtökohtasi tai mitä ikinä sinusta muualla sanottaisiinkaan.

    ”Viimeiset kolme vuotta lukiossa ovat olleet antoisat. On ollut mukavia yhteisiä hetkiä ( yökoulu, liikuntapäivä) ja on tullut opittua monenmoisia taitoja ( mm. kakkosten vaellus)! Ennen kaikkea on oppinut huolehtimaan itsestään ja asioistaan sekä neuvottelemaan ja keskustelemaan muiden kanssa, niin toisten oppilaiden kuin opettajienkin kanssa. Lukio on kasvattanut henkisesti aivan älyttömästi ja tuntuu, että on saanut hyvät eväät jatkaa elämää eteenpäin. Suuri kiitos!”

    Parhaistakaan arvosanoista tai hienoimmastakaan opetuksestamme ei ole sinun lähimmäisillesi, ystävillesi, työtovereillesi mitään iloa, ellet ole oppinut myöskin kykyä asettua toisen asemaan.

    Emme me tahdo vierellemme ystäviä tai työtovereita, jolle vain oma etu on tärkein, joka ei koskaan tarjoa sinulle apuaan tai tukeaan, ei kuuntele, ei asetu sinun asemaasi.

    Jokaisella teollasi on merkitys muille. Hyvinvointia on vain siellä, missä tehdään työtä, missä uhraudut toisen eteen. Missä kysyt ensin toisen hyvää ja vasta sitten omaasi. Tätä olet toivottavasti oppinut tässä yhteisössämme, jonka tärkeä jäsen olet ollut. Missä on yhdessä opiskeltu, vietetty aikaa välitunneilla, tehty matkoja, vaellettu tuntureilla, iloittu ja surtu yhdessä.

    Opiskele, tee työtä. Asetu toisen asemaan. Näe vaivaa yhteisen hyvän eteen. Niin sinut muistetaan, sinua arvostetaan. 
     

    Lähtekää rauhassa.
    Olkaa rohkeat, 
    pitäkää hyvästä kiinni,
    älkää vastatko pahaan pahalla.
    Rohkaiskaa arkoja,  
    tukekaa heikkoja,
    auttakaa sorrettuja, 
     kunnioittakaa kaikkia ihmisiä.

    Hyvää matkaa!

     

    Jaan nyt lukion päättötodistukset ja ylioppilastutkintotodistukset.

     

    ………

    Hyvät nuoret!

    Te olette nyt suorittaneet hyväksytysti  lukion oppimäärän. Olette myös selviytyneet hyväksytysti ylioppilastutkinnon kokeista.

    Ylioppilastutkintolautakunnan suomin valtuuksin julistan Teidät täten ylioppilaiksi. Painakaan nyt tämän arvon merkiksi valkolakki päähänne!

     

    GAUDEAMUS IGITUR

     

    ilpo saarelainen


Ilpo Saarelainen
ilpo.saarelainenÄTkontiolahti.fi
Kontiolahden lukio