KONTIOLAHDEN LUKION LAKKIAISET 2013
Puhe lakkiaisjuhlassa 1.6.2013
Arvoisat kutsuvieraat!
Hyvät tänään lakitettavat ylioppilaat. Hyvät vanhemmat!
Arvoisa lukion väki
Pari päivää sitten vietimme lukiomme alkuperäisten
opettajien Leenan ja Kimmon läksiäiskahveja. Saattelemme heidät tämän juhlan
jälkeen eläkkeelle, elämän kolmanteen, vapaa ihmisen vaiheeseen. Juttelimme kahveilla
paljon siitä, kuinka opettajan työ ja erityisesti opettajan ja oppilaan suhde
on muuttunut tänä yli 35 vuoden aikana, jonka he ovat täällä opettajina
toimineet.
Teidän ylioppilaiden vanhempien saati isovanhempien
kouluaikaan ja Leenan ja Kimmon opettajuuden alkuaikaan Kontiolahden
sivukylistä oli sata vuotta kirkonkylään ja kaksi sataa kaupunkiin. Opiskelijat
pyysivät lomaa perunannostoon, viljankorjuuseen, lannanajoon ja siantappoon.
Penkkarikyydit tehtiin hevosreessä, piirtoheitintä vastustettiin helvetinkoneena,
monisteiden pelättiin kuolettavan vähäisenkin kirjoitustaidon. Vieraita kieliä
kuultiin vain Tandbergin nauhurilta tai ylioppilaskokeessa.
Siitä puulukion ajasta on sata vuotta tähän päivään.
Nuorimmat oppilaamme tai opettajamme eivät ole kuulleetkaan Berliinin muurista,
Prahan keväästä, Dubcekista, Kádarista, Csausescusta, Andropovista, saati
Woodstokista, Alvi Puruskaisesta tai Reino Hiltusesta. Annetaan se heille anteeksi.
Mutta onhan semmoinen elämä kalpeaa.
Leenasta ja Kimmosta tekeekin opettajan juuri se, mitä he ovat tänä aikana
nähneet, kokeneet, eläneet. Mutta samalla he ovat koko ajan opetelleet
kulloisenkin opiskelijapolven kielen, sanonnat. On otettu käyttöön piirtoheittimet,
C-kasetin, 286:n, Pentiumin, CD:n, DVD:n, NMT:n, GSM:n, tekstarit, Smart Boardin,
läppärin, IPadin, Appsit, Wilman ja vielä kirotun Populuksenkin.
He eivät ole jääneet kauhistelemaan maailman menoa tai nuorison turmelusta.
Eivät he itke opettajan työn mahdottomuutta. He ovat nuortuneet oppilaiden
vanhetessa, olleet koko ajan valmiit muutokseen, uudistumiseen, innolla
tarttumaan uusiin välpäkkeisiin, opetusmetodeihin. Ja joka syksy on iloisesti tervehditty
uutta opiskelijapolvea, toivotettu heidät tervetulleeksi tiedon lähteille.
Olette Leena ja Kimmo jakaneet heille ei vain tietoa, oppia - vaan myös elämää,
kasvattaneet, ohjanneet, kuunnelleet, tukeneet. Mitä nyt välillä heidän
kasvonsa ja nimensä sekoittuvat heidän äitiensä ja isiensä nimiin.
Se maailma, jossa tämän päivän opettajat ja vanhemmat
toimivat lasten ja nuorten kanssa on aivan toinen kuin 30 vuotta sitten. Vai
olisitteko te näiden lakitettavien vanhemmat tai te 30 vuotta sitten lakin
saaneet omana kouluaikananne voineet toimia kuten nyt oppilaat toimivat?
Olisitko voinut häipyä koulusta viikoksi laskettelemaan, metsästämään, kelkkailemaan,
etelän matkalle kysymättä siihen keneltäkään lupaa? Olisitko voinut käydä
itkettämässä opettajaasi tai rehtoriasi siitä, että miten väärin sinua onkaan
kohdeltu kun lunttaamiseesi, kännykän käyttöösi tunnilla tai pipo päässä
ruokalassa istumiseen puututaan? Tai jos se ei auta, niin olisit laittanut
äitisi asialle. Olisitko jäänyt pois kouluyhteisösi yhteisistä juhlista tai
retkestä Lappiin koska se nyt ei vaan nappaa osallistua semmoiseen.
Kaikki tämä on arkipäivää tämän päivän koulussa. Koulu on
tänään monelle lapselle, nuorelle ja ehkä kodillekin palvelu, jossa
yksilökeskeisyys ja oman hyvän tavoittelu kukoistaa.
Nuorisotutkija, professori Juha Siltala sanoo äskettäisessä
haastattelussa: Jos yksilöityminen tai narsistuminen lisääntyy voimakkaasti,
liikutaan tällöin Sosiologian perimmäisissä kysymyksissä. Vaarana on, että
liikaa toisilta vaativat ja itse mihinkään rajoituksiin suostumattomat ihmiset
raatelevat toisensa. Tänä aikana nuori tarvitsisi vastuulliseksi aikuiseksi
kasvaakseen erityisesti empatian taitoa.
Empatia on toisen asemaan asettumista, myötätuntoa, omasta
luopumista, hyvän etsimistä toisen ihmisen elämään. Empatia on sitä, että
ajattelet toiselle hyvää, teet työtä yhteiseksi hyväksi. Että et ajattelet,
mitä sinä saat, mitä sinulle kuuluu tulla. Vaan ajattelet, että mitä voit
antaa, miten tukea toista, miten pitää ihmisenä jokaista työtoveriasi,
koulukaveriasi, vastaantulijaa. Että näet toisen ihmisen taakan, hänen elämänsä
vaikeuden, murheen ja haluat auttaa häntä.
Opettaja ja koulu ei voi uskottavasti toimia, ellemme
koko ajan luovuttamattomasti usko, että kaikki hyvä palaa takaisin.
Jokainen hyvä sana, hymy, tuki nuorelle, hänen puolustamisensa toisten
mielivallan edessä, hänelle anteeksiantaminen, erehdysten unohtaminen kaikki
se palaa takaisin. Ja mitä se tuo tulessaan. Meillä on hienoa nuorisoa, niin
hienoja, ihania oppilaita, joita emme edes ansaitsisi. Jotka joka päivä odottavat
näkevänsä meidät, kuulevansa meidän tervehdyksemme, toivovat meidän huomaavan
heidät, johtavan heidät tiedon ja koko elämän lähteille. Onko tämän suurempaa
työtä olemassa. Siitäkin huolimatta että huonoina hetkinä itku tulee ja on
välillä valmis jättämään tämän kaiken.
Opettajan on jaksettava lapsen, nuoren tai hänen vanhempansa
kitkeristä sanoista huolimatta ohjata lasta empatian tielle. Näkemään se, että
ilman toista ihmistä ei voi elää. Että heikoimmistakin on huolehdittava. Että
omaa etua tärkeämpää on toisen ihmisen hyvä ja yhteisen hyvän saavuttaminen.
Ja samalla opettajan, kasvattajan, isän ja äidin on
horjumattomasti tuettava ja rohkaistava sitä, jolta on kadonnut usko omiin
mahdollisuuksiin, pärjäämiseen, tulevaisuuteen.
Opettajan työn tärkein tehtävä on luoda lapselle ja nuorelle
usko siihen, että sinä pärjäät. Sinulle on kaikki mahdollista. Siitäkin
huolimatta, millaiset olisivat sinun lähtökohtasi tai mitä ikinä sinusta
muualla sanottaisiinkaan.
Viimeiset kolme vuotta lukiossa ovat olleet antoisat. On
ollut mukavia yhteisiä hetkiä ( yökoulu, liikuntapäivä) ja on tullut opittua
monenmoisia taitoja ( mm. kakkosten vaellus)! Ennen kaikkea on oppinut huolehtimaan
itsestään ja asioistaan sekä neuvottelemaan ja keskustelemaan muiden kanssa, niin
toisten oppilaiden kuin opettajienkin kanssa. Lukio on kasvattanut henkisesti
aivan älyttömästi ja tuntuu, että on saanut hyvät eväät jatkaa elämää
eteenpäin. Suuri kiitos!
Parhaistakaan arvosanoista tai
hienoimmastakaan opetuksestamme ei ole sinun lähimmäisillesi, ystävillesi,
työtovereillesi mitään iloa, ellet ole oppinut myöskin kykyä asettua toisen
asemaan.
Emme me tahdo vierellemme ystäviä
tai työtovereita, jolle vain oma etu on tärkein, joka ei koskaan tarjoa sinulle
apuaan tai tukeaan, ei kuuntele, ei asetu sinun asemaasi.
Jokaisella teollasi
on merkitys muille. Hyvinvointia on vain siellä, missä tehdään työtä, missä uhraudut
toisen eteen. Missä kysyt ensin toisen hyvää ja vasta sitten omaasi. Tätä olet
toivottavasti oppinut tässä yhteisössämme, jonka tärkeä jäsen olet ollut. Missä
on yhdessä opiskeltu, vietetty aikaa välitunneilla, tehty matkoja, vaellettu
tuntureilla, iloittu ja surtu yhdessä.
Opiskele, tee työtä.
Asetu toisen asemaan. Näe vaivaa yhteisen hyvän eteen. Niin sinut muistetaan, sinua
arvostetaan.
Lähtekää rauhassa.
Olkaa rohkeat,
pitäkää hyvästä kiinni,
älkää vastatko pahaan pahalla.
Rohkaiskaa arkoja,
tukekaa heikkoja,
auttakaa sorrettuja,
kunnioittakaa kaikkia ihmisiä.
Hyvää matkaa!
Jaan nyt lukion päättötodistukset ja ylioppilastutkintotodistukset.
Hyvät nuoret!
Te olette nyt suorittaneet hyväksytysti lukion oppimäärän.
Olette myös selviytyneet hyväksytysti ylioppilastutkinnon kokeista.
Ylioppilastutkintolautakunnan suomin valtuuksin julistan
Teidät täten ylioppilaiksi. Painakaan nyt tämän arvon merkiksi valkolakki
päähänne!
GAUDEAMUS IGITUR
ilpo saarelainen