KONTIOLAHDEN LUKION LAKKIAISET 2014

Puhe lakkiaisjuhlassa 31.5.2014

1800-luvun unkarilainen kirjailija Jókai Mór kertoo eräässä novellissaan pienestä unkarilaisesta koulupojasta, joka lähetetään koulusta kotiin, koska hänen köyhtyneellä isällään ei ole enää varaa maksaa koulumaksua. Pojalla ei ole enää asiaa koululuokkaan oppilastovereittensa rinnalle. Joka aamu tuo poika silti tulee koulun pihalle, katselee kuinka luokkatoverit astelevat koulutyön alkaessa luokkaansa. Poika seuraa heitä eteiseen. Opettaja sulkee oven hänen edessään. Herkeämättä poika kuuntelee oppituntia oven takaa, imee itseensä opettajan jokaisen sanan, muotoilee huulillaan vastaukset opettajan kysymyksiin. Ja kerran kun opettajan kysymykseen latinankieliseen lauseen ”Unus es Deus” kääntämisestä unkarin kielelle kukaan ei saa muodostettua vastausta, huutaa poika oven takaa oikean käännöksen ”Csak Te vagy az Isten”. Opettaja heltyy pojan sinnikkyydestä ja antaa hänelle luvan käydä sisälle luokkaan.

Jókai Mórin kertomuksien sisällä avautuu unkarilaisen 1800-luvun feodaaliyhteiskunnan kuva. Kuinka luokkarajat, vanhempien taloudellinen, sosiaalinen, yhteiskunnallinen asema määräsi lastenkin tulevaisuuden. Sama feodaaliyhteiskunnan perinne pulpahtelee esiin yhä ympäri Eurooppaa uuskonservatiivisissa asenteissa ja päätöksissä – jopa meillä Suomessa. Niinpä Mórin kuvaus tuosta koulupojasta koulun eteisessä, on yhä ajankohtainen. Sisältäähän se viiltävää yhteiskuntakritiikkiä, muta samalla myös oivaltavaa lapsen ja nuoren tiedonjanon kuvausta.

Jókai Mórin kuvaus ei siksi ole kaukana tästäkään päivästä – edes meillä. On aivan asiallista kysyä nyt, että käykö meilläkin vielä niin – modernissa luokkayhteiskunnassamme -  että koulut pakenevat nuortemme tavoittamattomiin. Että lapsemme ja nuoremme jäävät ulos, koulun ovien ulkopuolelle, sivistyksen ja koulutuksen tavoittamattomiin? Hallituksen viime linjaukset lukioverkon karsimisesta ovat pelottavia – kuin suoraan vanhan feodaaliyhteiskunnan käsikirjasta! Pelkona on, että näiden linjausten myötä erityisesti toisen asteen koulut pakenevat kaupunkeihin eliitin, hyväosaisten, lahjakkaiden kouluiksi, jossa yhteiskunnan reuna-alueiden lapset kuuntelevat eteisessä, mitä maailmasta puhutaan, opetetaan, miten hyvin pärjäävät viihtyvät luokkahuoneessa keskenään?

Me suomalaiset olemme rakentaneet modernin sivistysyhteiskuntamme juuri koulutuksen varassa. Vuonna 1921 laadittu oppivelvollisuuslaki on taannut kaikille lapsillemme mahdollisuuden lukutaitoon, kouluun, kasvatukseen. 1970-luvun peruskoulu ja lukioverkon laajeneminen avasivat yhtäläiset mahdollisuudet niin maaseudun kuin kaupunkien nuorille jatko-opintoihin yliopistoihin saakka, vanhempien sosiaalisesta asemasta tai varallisuudesta riippumatta! Lukioverkon supistaminen ja yhdistäminen yhä suurempiin kaupunkivetoisiin keskuksiin vaarantaa koko tämä 70-luvun ihanteen koulutuksellisesta tasa-arvosta.

Tiedämme kouluissa, että opetuksen ja yhtäläisen koulutuksen suurimmat haasteet ovat jo nyt olleet vaativia ilman tätä riitelyä kouluverkostakin. Eivät kaikki lapsemme ja nuoremme tule yhtä vahvalla motivaatiolla kouluun kuin Jókai Mórin kertomuksen koulupoika. Sen varmasti te tänään lakitettavat ylioppilaatkin hyvin tiedätte ja muistatte. Opiskelumotivaatiota on ollut joskus talven pimeinä aamuina ollut vaikea löytää.

Nuoren lukiolaisen tiedonjano ei aina yllä luokkaan saakka, mutta eteiseen, aulan sohville kylläkin.  Teissäkin ja ehkä vielä enemmän niissä, jotka odottavat lakkiaan syksyllä on niitä, jotka joka aamu saapuivat kouluun. Voimat, jaksaminen, ehkä viitseliäisyyskään ei anna kantanut oppitunneille. Oli mukavampi jäädä sohvalle istuskelemaan, tarinoimaan, somettamaan. Mutta samalla se kertoo siitä, kuinka keskeisen tärkeää koulussa on sen yhteisöllisyys, toisten tapaaminen, kuuluminen joukkoon, verkostoituminen toisiin ikäisiinsä. Koulu on monen nuoren ainoa henkireikä, kehto, jossa tavataan toisia, tullaan näkyviksi, ollaan tekemisissä toisen ihmisen kanssa. Meidän on siksi jokaisessa koulussa tehtävä työtä sen eteen, että koulu olisi nuorelle juuri se kehto, jossa viihdytään, jossa on turvallista olla, jossa sinusta välitetään, sinua kannustetaan, sinut tunnetaan nimellä!

Lukiomme 40-vuotisjuhlissa lukion ensimmäinen rehtori Matti Lukkarinen muistutti meitä nykyopettajia siitä, kuinka Kontiolahden lukio on alusta lähtien tarkoituksella tarjonnut paikan kaikille, jotka haluavat tulla oppimisen pariin. Se on ollut väylä syrjäseutujen lapsille, haparoivillekin opintien kulkijoille. Olemme ajatelleet tässä lukiossa, että meidän velvollisuutemme, kutsumuksemme on kantaa huolta tämän oman kotiseudun nuorista. Ellei nuorella ole muuta koulutustietä, niin lukiomme ovi on hänelle auki, mikäli hän haluaa ja tahtoo tehdä työtä opintojensa eteen. Meidän opettajien ja huoltajien, isien ja äitien tehtävä taas on antaa kaikki tuki nuorellemme, kannustaa häntä, auttaa, tarjota tukea, neuvoa, lausua hyvä sana. Tehdä kaikkemme, että lapsemme ja nuoremme lähtisivät joka aamu hyvillä mielin kouluun.

Sinä tänään lakitettava nuoremme, ystävämme, ainutkertainen, rakastettavan hieno nuori ihminen. Olet saanut kulkea pitkän koulutien tähän päivään päästäksesi. Olet opiskellut lukemattoman määrän läksyjä, tehnyt tehtäviä, puurtanut kotilaskujen, käännöslauseiden, kokeisiin lukemisen parissa tuskastumiseen saakka. Nyt tiedät enemmän, osaat enemmän. Voit lähteä minne vain. Maailma on avoinna edessäsi.

Toivon, että erityisesti tänä lukioaikana yhteisessä kehdossamme olisit saanut kasvaa myös ihmisenä. Että ymmärrät kuinka suurinkaan tieto, viisaus, osaaminen ei tee meistä aina suurta ihmistä. Ihmisen suuruus asuu hänen sydämessään, niissä teoissa ja sanoissa, joita tehdään toiselle.

Jokaisella teollasi on merkitys muille. Hyvää elämää on siellä, missä tehdään työtä yhteisen hyvän eteen, missä uhraudut toisen hyväksi. Missä kysyt ensin toisen hyvää ja vasta sitten omaasi. Tätä olet toivottavasti oppinut tässä lukioyhteisössämme, jonka tärkeä jäsen olet ollut.

Opiskele, tee työtä. Asetu toisen asemaan. Näe vaivaa yhteisen hyvän eteen. Niin sinut muistetaan, sinua arvostetaan. 
Vanhan kirkkorukouksen sanoin:

Lähtekää rauhassa.
Olkaa rohkeat, 
pitäkää hyvästä kiinni,
älkää vastatko pahaan pahalla.
Rohkaiskaa arkoja,  
tukekaa heikkoja,
auttakaa sorrettuja, 
 kunnioittakaa kaikkia ihmisiä.

Hyvää matkaa!

Jaan nyt lukion päättötodistukset ja ylioppilastutkintotodistukset.

Hyvät nuoret!

Te olette nyt suorittaneet hyväksytysti lukion oppimäärän. Olette myös selviytyneet hyväksytysti ylioppilastutkinnon kokeista.

Ylioppilastutkintolautakunnan suomin valtuuksin julistan Teidät täten ylioppilaiksi. Painakaan nyt tämän arvon merkiksi valkolakki päähänne!

GAUDEAMUS IGITUR

ilpo saarelainen