Kontiolahden lukion opetussuunnitelma 2005

 

Maantiede

 

Maantieteessä tarkastellaan elottoman ja elollisen luonnon sekä ihmisen luomien järjestelmien rakennetta ja toimintaa. Maantieteen opetuksen tulee ohjata opiskelijaa tiedostamaan luonnon ja ihmistoiminnan vuorovaikutussuhteita sekä tarkastelemaan maailmaa muuttuvana ja kulttuurisesti monimuotoisena elinympäristönä. Maantieteen opetuksessa integroituvat luonnontieteelliset ja yhteiskuntatieteelliset aiheet. Opetuksen tavoitteena on, että opiskelija saa valmiuksia ympäristökysymysten alueelliseen jäsentämiseen ja kestävän kehityksen mukaisten ratkaisujen etsimiseen.

 

Lukion maantieteen opetuksen tulee auttaa opiskelijaa ymmärtämään maailmanlaajuisia, alueellisia ja paikallisia ilmiöitä ja ongelmia sekä niiden ratkaisumahdollisuuksia. Tavoitteena on, että opiskelija oppii maantieteellisen tiedon avulla havaitsemaan muuttuvaan maailmaan vaikuttavia tekijöitä, muodostamaan perusteltuja mielipiteitä, ottamaan kantaa lähialueilla ja koko maailmassa tapahtuviin muutoksiin sekä toimimaan aktiivisesti luonnon ja ihmisen hyvinvoinnin edistämiseksi.

 

Opetuksen tavoitteet

 

Maantieteen opetuksen tavoitteena on, että opiskelija

·    osaa hankkia, tulkita ja kriittisesti arvioida maantieteellistä tietoa, kuten karttoja, tilastoja, kirjallisia, digitaalisia ja muita medialähteitä sekä osaa hyödyntää monipuolisesti tietotekniikkaa maantieteellisten tietojen esittämisessä

·    ymmärtää, mitä alueellisuus, tila ja paikka merkitsevät maantieteessä ja maantieteellisessä ajattelussa

·    osaa kuvata luonnon ja ihmistoiminnan alueellisia ilmiöitä, rakenteita ja vuorovaikutussuhteita sekä osaa kriittisesti arvioida ajankohtaisia maailman tapahtumia 

·    osaa havainnoida, analysoida ja arvioida luonnonympäristön ja rakennetun ympäristön tilaa, niissä tapahtuvia muutoksia sekä ihmisten hyvinvointia paikallisesti ja maailmanlaajuisesti 

·    ymmärtää, mitä alueellinen kehittyneisyys merkitsee ja osaa pohtia mahdollisuuksia ratkaista taloudellisia ja sosiaalisia eriarvoisuusongelmia 

·    tuntee ja ymmärtää erilaisia kulttuureja sekä suvaitsee ja kunnioittaa erilaisuutta

·    tuntee suunnittelun keinoja eri aluetasoilla ja tietää mahdollisuudet vaikuttaa oman ympäristönsä kehitykseen 

·    osaa toimia ympäröivän maailman kysymyksiin kantaaottavana ja kestävän kehityksen puolesta toimivana aktiivisena maailmankansalaisena.

 

Arviointi

 

Maantieteessä arvioidaan maantieteellisen ajattelun kehittymistä tietojen ja taitojen suhteen. Arvioinnin kohteina ovat peruskäsitteiden hallinta, valmius perustella maantieteellisiä väittämiä ja kannanottoja sekä taito havaita alueellisia riippuvuuksia. Arvioinnissa otetaan huomioon myös taito tulkita ja arvioida maantieteellistä tietoainesta sekä soveltaa maantieteellistä tietoa eri tilanteissa. Arvioitavia taitoja ovat maantieteellisen tiedon analysointi-, käsittely- ja esittämistaidot kuten kartan tulkintataito ja muut graafiset taidot sekä opiskelijan yhteistyötaidot


 

 

.

MAANTIEDE 1

Sininen planeetta

Pakollinen

GE1

Opiskelija

·     osaa käyttää luonnonmaantieteen peruskäsitteitä

·     ymmärtää maapallon planetaarisuudesta johtuvat ilmiöt

·     osaa kuvata ilma-, vesi- ja kivikehän rakenteen ja toiminnan

·     ymmärtää, miten ja miksi luonnonmaisemat muuttuvat ja osaa tulkita kuvista ja kartoilta luonnonmaisemien rakennetta, syntyä ja kehitystä 

·     ymmärtää elottoman ja elollisen luonnon vyöhykkeisyyden maapallolla

·     osaa soveltaa hankkimaansa luonnonmaantieteellistä tietoa sekä paikallisesti että maailmanlaajuisesti. 

Tavoitteet

Maantieteellinen ajattelu

·     Mitä on maantiede?

·     maantiede luonnontieteenä

·     maantieteellinen tietoaines, tutkimusmenetelmät ja tutkimuksen kulku

·     maailmankuvan muutos ja karttakuvan kehitys

Maan planetaarinen luonne

·     aurinkokunnan synty ja perusrakenne

·     Aurinko ja sen vaikutukset maapallolla

·     Maan planetaariset liikkeet ja niistä johtuvat ilmiöt

Ilmakehä liikkeessä

·     ilmakehän rakenne ja merkitys

·     tuuli ja sen synty, planetaariset ja alueelliset tuulet sekä paikallistuulet

Vesikehä liikkeessä

·     veden kiertokulku luonnossa

·     sateiden synty ja jakautuminen

·     meriveden liikkeet ja merkitys


Sää ja ilmasto

·     sää ja sen ennustaminen

·     lämpö- ja ilmastovyöhykkeet

·     ilmastonmuutos

Maapallon muuttuvat pinnanmuodot

·     Maan rakenne

·     endogeeniset ja eksogeeniset tapahtumat maanpinnan muokkaajina

Maapallon kasvillisuusvyöhykkeet

·     kasvillisuusvyöhykkeiden sijainti ja kuvaus

·     ihmisen toiminnan edellytykset ja vaikutukset eri kasvillisuusvyöhykkeillä

Luonnonmaisemien tulkinta karttojen ja kuvien avulla

Sisältö

Erilaiset yhteistoiminnalliset opiskelumenetelmät, ryhmä-, pari- ja yksilötyöt, oppimiskeskustelut sekä mm. erilaisten audiovisuaalisten aineistojen käyttö ja analysointi. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään myös eri alojen asiantuntijoita joko vieraina oppitunneilla tai käymällä tutustumiskäynneillä sopivissa kohteissa.

Oppimisstrategia

Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tunti- ja kotityöskentely), isompien opiskelutehtävien erilliseen arviointiin sekä kirjalliseen kokeeseen.

Arviointi

Suoritettava ensimmäisenä maantieteen kurssina. Liittyy mm. aihekokonaisuuksiin Hyvinvointi ja turvallisuus, Kestävä kehitys, Kulttuuri-identiteetti ja kulttuurien tuntemus, Teknologia ja yhteiskunta, Viestintä ja mediaosaaminen..

Huomioitavaa

 

MAANTIEDE 2

Yhteinen maailma

Pakollinen

GE2

Opiskelija

·     osaa käyttää kulttuurimaantieteen käsitteitä sekä osaa tulkita ihmisen toimintaan liittyviä ilmiöitä ja rakenteita

·     kulttuurimaantieteen teorioita ja malleja hyväksi käyttäen

·     tuntee eri kulttuureja ja osaa arvioida niiden kehittymiseen vaikuttaneita tekijöitä

·     osaa analysoida maapallon eri alueiden väestönkehitystä ja asutuksen piirteitä sekä kaupungistumisen syitä ja seurauksia

·     osaa arvioida luonnonvarojen ja ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien vaikutusta ihmisen toimintaan eri alueilla sekä ymmärtää ekologisesti ja taloudellisesti kestävän kehityksen merkityksen

·     tuntee aluesuunnittelun tavoitteita ja vaikuttamiskeinoja 

·     tuntee kehittyneisyyserojen erilaiset ilmenemismuodot

·     osaa arvioida ihmisten hyvinvointia, ympäristön tilaa sekä kulttuurisesti ja sosiaalisesti kestävää kehitystä nyt ja tulevaisuudessa maapallon eri alueilla.

Tavoitteet

Kulttuurimaantieteen olemus ja tehtävät      

·     lähestymistavat ja näkökulmat

·     maantieteellinen mieltäminen ja miellekartat

·     paikkojen kokeminen ja alueellinen identiteetti

Väestö ja asutus

·     väestönkehitys ja väestönkasvu

·     asutuksen alueellinen jakautuminen, muuttoliikkeet ja

·     kaupungistuminen

·     kulttuurit ja kulttuurien muuttuminen sekä vähemmistökulttuurit

Luonnonvarat

·     luokittelu ja riittävyys

Alkutuotanto ja ympäristö

·     ravinnontuotanto ja ravinnon riittävyys sekä kestävä maa- ja kalatalous

·     maatalouden muodot

·     metsät luonnonvarana ja kestävä metsätalous

Teollisuus ja energia

·     raaka-aineet ja energialähteet

·     teollisuuden sijainti 

·     kestävän teollisuuden ja energiatalouden periaatteet

Liikkuminen ja vuorovaikutus

·     liikennejärjestelmät

·     matkailu ja sen merkitys eri alueilla

·     maailmankauppa

·     alueellinen leviämisilmiö – maantieteellinen diffuusio

Ihmistoiminnan alueellinen rakenne

·     ytimet ja periferiat

·     maankäyttö maaseudulla ja kaupungeissa

·     keskukset ja vaikutusalueet

·     kulttuurimaisemien tulkinta karttojen kuvien avulla

 

 

Kehityksen ohjailu ja kestävä kehitys

·     aluesuunnittelu ja osallistuvan suunnittelun periaatteet

·     kehittyneisyyserot eri aluetasoilla

·     kansainvälinen yhteistyö

·     globalisaatio

Sisältö

Erilaiset yhteistoiminnalliset opiskelumenetelmät, ryhmä-, pari- ja yksilötyöt, oppimiskeskustelut sekä mm. erilaisten audiovisuaalisten aineistojen käyttö ja analysointi. Kurssilla laaditaan ryhmissä mahdollisimman monipuoliset suulliset opetustuokiot annetuista kurssiaiheista. Opiskelemme ja hyödynnämme erilaisia esittämistaitoja sekä esitysten opponointia. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään myös alan asiantuntijoita joko vieraina oppitunneilla tai käymällä tutustumiskäynneillä sopivissa kohteissa.

Oppimisstrategia

Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tunti- ja kotityöskentely), isompien opiskelutehtävien, kuten pidetyn opetustuokion erilliseen arviointiin sekä kirjalliseen kokeeseen.

Arviointi

Suoritettava toisena maantieteen kurssina. Liittyy mm. aihekokonaisuuksiin Hyvinvointi ja turvallisuus, Kestävä kehitys, Kulttuuri-identiteetti ja kulttuurien tuntemus, Teknologia ja yhteiskunta, Viestintä- ja mediaosaaminen.

 

Huomioitavaa

 

MAANTIEDE 3

Riskien maailma

Syventävä

GE3

Opiskelija

·     tuntee luonnon toimintaan, ihmisen toimintaan sekä ihmisen ja luonnon vuorovaikutukseen liittyvät riskit maapallolla sekä osaa arvioida niiden merkitystä ihmisen ja ympäristön kannalta

·     tuntee millaisia riskejä maapallon eri alueilla ilmenee sekä osaa vertailla ja arvioida eri alueiden riskiherkkyyttä sekä maailmanlaajuisesti että paikallisesti

·     osaa arvioida alueiden kehittyneisyyden ja alueilla ilmenevien riskien välistä suhdetta

·     osaa seurata ja kriittisesti arvioida ajankohtaisia riskiuutisia eri medioissa sekä osaa soveltaa oppimaansa tietoa riskiuutisten analysointiin ja arviointiin 

·     tietää, millaisten ratkaisujen avulla uhkia voidaan välttää tai niiden vaikutuksia lieventää 

·     ymmärtää, että ihminen vaikuttaa omalla toiminnallaan maapallon elinkelpoisuuteen sekä ihmisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen

·     tietää mahdollisuudet ennakoida ja varautua riskeihin, säädellä ristiriitoja sekä toimia kestävän kehityksen mukaisesti.

Tavoitteet

Riskien maantiede, riskien luokittelu ja merkitys

Luonnon toimintaan liittyvät riskit ja riskialueet

·     avaruuteen liittyvät uhkat, endogeeniset riskit, myrskyt, tulvat,

·     kuivuus ja eliöperäiset riskit

·     luonnonriskeihin varautuminen

Ihmisen ja luonnon riippuvuuteen liittyvät ympäristöriskit ja riskialueet

·     luonnonvarojen käyttöön liittyvät riskit: energiakysymykset ja

·     luonnonvarojen riittävyys, puhtaan veden saatavuus, eroosio ja

·     aavikoituminen, ilmaston muutos, saastuminen ja

·     biodiversiteetin heikkeneminen

·     mahdollisuudet estää ja pienentää ympäristöriskejä kestävän kehityksen keinoin

Ihmiskunnan riskit ja riskialueet

·     väestönkasvu ja nälkä, kaupungistuminen, globalisoitumiseen liittyvät riskit, yhteiskunnalliset ja poliittiset jännitteet, sodat, pakolaisuus ja sosiaalinen eriarvoistuminen

·     ristiriitojen säätelymahdollisuudet

Tekniset riskit

Sisältö

Erilaiset yhteistoiminnalliset opiskelumenetelmät, ryhmä-, pari- ja yksilötyöt, oppimiskeskustelut sekä mm. erilaisten audiovisuaalisten aineistojen käyttö ja analysointi. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään myös eri alojen asiantuntijoita joko vieraina oppitunneilla tai käymällä tutustumiskäynneillä sopivissa kohteissa.

Oppimisstrategia

Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tunti- ja kotityöskentely), isompien opiskelutehtävien erilliseen arviointiin sekä kirjalliseen kokeeseen.

Arviointi

Suoritetaan pakollisten kurssien jälkeen. Liittyy mm. aihekokonaisuuksiin Hyvinvointi ja turvallisuus, Kestävä kehitys,  Kulttuuri-identiteetti ja kulttuurien tuntemus, Teknologia ja yhteiskunta, Viestintä- ja mediaosaaminen.

Huomioitavaa

 

MAANTIEDE 4

Aluetutkimus

Syventävä

GE4

Opiskelija

·     osaa kartografian perusteet

·     tuntee maantieteellisten paikkatietojärjestelmien periaatteita ja sovellusmahdollisuuksia 

·     osaa kerätä tiettyyn alueeseen liittyvää tietoa eri tavoin kuten kenttähavainnoinnin, kyselyn tai haastattelun avulla sekä kartastoista, kartoista, tilastoista ja muista lähteistä 

·     osaa käyttää tietoverkkoja aineistojen hankinnassa, vuorovaikutteisessa työstämisessä ja tulosten julkaisemisessa

·     osaa visualisoida alueellista tietoa karttoina, diagrammeina ja valokuvina

·     osaa analysoida ja tulkita hankkimaansa aineistoa ja laatia aineiston avulla kuvauksen alueesta

·     osaa tieteellisen kirjoittamisen periaatteet, kuten kriittisen lähteiden käytön ja viittaustekniikan sekä tuntee tekijänoikeudet.  

Tavoitteet

Kartografian perusteet ja maantieteelliset lähdeaineistot

·     kenttähavainnot, kysely ja haastattelu

·     kartat, niiden mittakaavat, karttaprojektiot ja karttatyypit, ilmakuvat ja satelliittikuvat

·     numeeriset lähteet sekä niiden visualisointi karttoina ja diagrammeina

·     painettu lähdekirjallisuus ja digitaalisessa muodossa kuten tietoverkoissa ja CD-ROM-tallenteina olevat lähteet

Paikkatietojärjestelmät

·     paikkatiedon perusteet ja sen sovellusmahdollisuudet

·     esimerkkejä maantieteellisen lähdeaineiston käsittelystä, tulkinnasta ja visualisoinnista eritasoisilla alueilla paikkatieto-ohjelman avulla

Oma aluetutkimus

·     tutkimusalueen valinta

·     aineiston keruu karttojen, tilastojen, digitaalisen paikkatietoaineiston tai muiden tietolähteiden avulla, aineiston käsittely ja tulkinta sekä pienimuotoisen aluekuvauksen raportointi

·     Aluekuvauksen aihealueet: tutkimusalueen sijainti osana laajempia aluekokonaisuuksia, alueen koko, luonnonolot, väestö ja asutus, luonnonvarat ja maankäyttö, elinkeinot, liikenne ja palvelut, alueen jako osa-alueisiin sekä alueen ongelmat ja kehittäminen

Sisältö

Erilaiset yhteistoiminnalliset opiskelumenetelmät, ryhmä-, pari- ja yksilötyöt, oppimiskeskustelut sekä mm. erilaisten audiovisuaalisten aineistojen käyttö ja analysointi. Pyrimme mahdollisuuksien mukaan hyödyntämään myös eri alojen asiantuntijoita joko vieraina oppitunneilla tai käymällä tutustumiskäynneillä sopivissa kohteissa. Tärkein oppimisstrategia on itsenäisen, mutta ohjatun, yksinkertaisen aluetutkimuksen laatiminen opiskelijan valitsemasta kohteesta.

Oppimisstrategia

Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tunti- ja kotityöskentely) sekä ennen kaikkea oman aluetutkimuksen erilliseen arviointiin. Erillistä koetta ei ole.

Arviointi

Suoritetaan pakollisten kurssien jälkeen. Liittyy mm. aihekokonaisuuksiin Hyvinvointi ja turvallisuus, Kestävä kehitys, Kulttuuri-identiteetti ja kulttuurien tuntemus, Teknologia ja yhteiskunta, Viestintä- ja mediaosaaminen.

Huomioitavaa