Kontiolahden lukion opetussuunnitelma 2005
|
Matematiikan pitkä oppimäärä
Matematiikan pitkän oppimäärän opetuksen tehtävänä on antaa opiskelijalle matemaattiset valmiudet, joita tarvitaan ammatillisissa opinnoissa ja korkeakouluopinnoissa. Pitkän matematiikan opinnoissa opiskelijalla on tilaisuus omaksua matemaattisia käsitteitä ja menetelmiä sekä oppia ymmärtämään matemaattisen tiedon luonnetta. Opetus pyrkii myös antamaan opiskelijalle selkeän käsityksen matematiikan merkityksestä yhteiskunnan kehityksessä sekä sen soveltamismahdollisuuksista arkielämässä, tieteessä ja tekniikassa.
Opetuksen tavoitteet
Matematiikan pitkän oppimäärän opetuksen tavoitteena on, että opiskelija · tottuu pitkäjänteiseen työskentelyyn ja oppii sitä kautta luottamaan omiin matemaattisiin kykyihinsä, taitoihinsa ja ajatteluunsa · rohkaistuu kokeilevaan ja tutkivaan toimintaan, ratkaisujen keksimiseen sekä niiden kriittiseen arviointiin · ymmärtää ja osaa käyttää matematiikan kieltä, kuten seuraamaan matemaattisen tiedon esittämistä, lukemaan matemaattista tekstiä, keskustelemaan matematiikasta, ja oppii arvostamaan esityksen täsmällisyyttä ja perustelujen selkeyttä · oppii näkemään matemaattisen tiedon loogisena rakenteena · kehittää lausekkeiden käsittely-, päättely- ja ongelmanratkaisutaitojaan · harjaantuu käsittelemään tietoa matematiikalle ominaisella tavalla, tottuu tekemään otaksumia, tutkimaan niiden oikeellisuutta ja laatimaan perusteluja sekä arvioimaan perustelujen pätevyyttä ja tulosten yleistettävyyttä. · harjaantuu mallintamaan käytännön ongelmatilanteita ja hyödyntämään erilaisia ratkaisustrategioita · osaa käyttää tarkoituksenmukaisia matemaattisia menetelmiä, teknisiä apuvälineitä ja tietolähteitä. |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 1 Funktiot ja yhtälöt |
Pakollinen |
MAA1 |
|
Opiskelija · vahvistaa yhtälön ratkaisemisen ja prosenttilaskennan taitojaan · syventää verrannollisuuden, neliöjuuren ja potenssin käsitteiden ymmärtämistään · tottuu käyttämään neliöjuuren ja potenssin laskusääntöjä · syventää funktiokäsitteen ymmärtämistään tutkimalla potenssi- ja eksponenttifunktioita · oppii ratkaisemaan potenssiyhtälöitä.
|
Tavoitteet |
|
|
· potenssifunktio · potenssiyhtälön ratkaiseminen · juuret ja murtopotenssi · eksponenttifunktio
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Kestävä kehitys, aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys.
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 2 Polynomifunktiot |
Pakollinen |
MAA2 |
|
Opiskelija · harjaantuu käsittelemään polynomifunktioita · oppii ratkaisemaan toisen asteen polynomiyhtälöitä ja tutkimaan ratkaisujen lukumäärää · oppii ratkaisemaan korkeamman asteen polynomiyhtälöitä, jotka voidaan ratkaista ilman polynomien jakolaskua · oppii ratkaisemaan yksinkertaisia polynomiepäyhtälöitä.
|
Tavoitteet |
|
|
· polynomien tulo ja binomikaavat · polynomifunktio · toisen ja korkeamman asteen polynomiyhtälöitä · toisen asteen yhtälön juurten lukumäärän tutkiminen · toisen asteen polynomin jakaminen tekijöihin · polynomiepäyhtälön ratkaiseminen
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 3 Geometria |
Pakollinen |
MAA3 |
|
Opiskelija · harjaantuu hahmottamaan ja kuvaamaan tilaa sekä muotoa koskevaa tietoa sekä kaksi- että kolmiulotteisissa tilanteissa · harjaantuu muotoilemaan, perustelemaan ja käyttämään geometrista tietoa käsitteleviä lauseita · ratkaisee geometrisia ongelmia käyttäen hyväksi kuvioiden ja kappaleiden ominaisuuksia, yhdenmuotoisuutta, Pythagoraan lausetta sekä suora- ja vinokulmaisen kolmion trigonometriaa.
|
Tavoitteet |
|
|
· kuvioiden ja kappaleiden yhdenmuotoisuus · sini- ja kosinilause · ympyrän, sen osien ja siihen liittyvien suorien geometria · kuvioihin ja kappaleisiin liittyvien pituuksien, kulmien, pinta-alojen ja tilavuuksien laskeminen
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Geometristen mallikuvioiden konstruointia. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Viestintä- ja mediaosaaminen
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 4 Analyyttinen geometria |
Pakollinen |
MAA4 |
|
Opiskelija · ymmärtää kuinka analyyttinen geometria luo yhteyksiä geometristen ja algebrallisten käsitteiden välille · ymmärtää pistejoukon yhtälön käsitteen ja oppii tutkimaan yhtälöiden avulla pisteitä, suoria, ympyröitä ja paraabeleja · syventää itseisarvokäsitteen ymmärtämystään ja oppii ratkaisemaan sellaisia itseisarvoyhtälöitä ja vastaavia epäyhtälöitä, jotka ovat tyyppiä | f(x) | = a tai | f(x) | = | g(x) | · vahvistaa yhtälöryhmän ratkaisemisen taitojaan.
|
Tavoitteet |
|
|
· pistejoukon yhtälö · suoran, ympyrän ja paraabelin yhtälöt · itseisarvoyhtälön ja epäyhtälön ratkaiseminen · yhtälöryhmän ratkaiseminen · pisteen etäisyys suorasta
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Viestintä- ja mediaosaaminen
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 5 Vektorit |
Pakollinen |
MAA5 |
|
Opiskelija · ymmärtää vektorikäsitteen ja perehtyy vektorilaskennan perusteisiin · oppii tutkimaan kuvioiden ominaisuuksia vektoreiden avulla · tutkii kaksi- ja kolmiulotteisen koordinaatiston pisteitä, etäisyyksiä ja kulmia vektoreiden avulla.
|
Tavoitteet |
|
|
· vektoreiden perusominaisuudet · vektoreiden yhteen- ja vähennyslasku ja vektorin kertominen luvulla · koordinaatiston vektoreiden skalaaritulo · suorat ja tasot avaruudessa
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 6 Todennäköisyys ja tilastot |
Pakollinen |
MAA6 |
|
Opiskelija · oppii havainnollistamaan diskreettejä ja jatkuvia tilastollisia jakaumia sekä määrittämään ja tulkitsemaan jakaumien tunnuslukuja · perehtyy kombinatorisiin menetelmiin · perehtyy todennäköisyyden käsitteeseen ja todennäköisyyksien laskusääntöihin · ymmärtää diskreetin todennäköisyysjakauman käsitteen ja oppii määrittämään jakauman odotusarvon ja soveltamaan sitä · perehtyy jatkuvan todennäköisyysjakauman käsitteeseen ja oppii soveltamaan normaalijakaumaa.
|
Tavoitteet |
|
|
· diskreetti ja jatkuva tilastollinen jakauma · jakauman tunnusluvut · klassinen ja tilastollinen todennäköisyys · kombinatoriikka · todennäköisyyksien laskusäännöt · diskreetti ja jatkuva todennäköisyysjakauma · diskreetin jakauman odotusarvo · normaalijakauma
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys, kestävä kehitys.
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 7 Derivaatta |
Pakollinen |
MAA7 |
|
Opiskelija · osaa määrittää rationaalifunktion nollakohdat ja ratkaista yksinkertaisia rationaaliepäyhtälöitä · omaksuu havainnollisen käsityksen funktion raja-arvosta, jatkuvuudesta ja derivaatasta · määrittää yksinkertaisten funktioiden derivaatat · osaa tutkia derivaatan avulla polynomifunktion kulkua ja määrittää sen ääriarvot · osaa määrittää rationaalifunktion suurimman ja pienimmän arvon sovellusongelmien yhteydessä.
|
Tavoitteet |
|
|
· rationaaliyhtälö ja ‑epäyhtälö · funktion raja-arvo, jatkuvuus ja derivaatta · polynomifunktion, funktioiden tulon ja osamäärän derivoiminen · polynomifunktion kulun tutkiminen ja ääriarvojen määrittäminen
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Teknologia ja yhteiskunta.
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 8 Juuri- ja logaritmifunktiot |
Pakollinen |
MAA8 |
|
Opiskelija · tuntee juuri-, eksponentti- ja logaritmifunktioiden ominaisuudet ja osaa ratkaista niihin liittyviä yhtälöitä · tutkii juuri-, eksponentti- ja logaritmifunktioita derivaatan avulla · oppii yhdistetyn funktion derivoimisen · tutkii aidosti monotonisten funktioiden käänteisfunktioita.
|
Tavoitteet |
|
|
· juurifunktiot ja -yhtälöt · eksponenttifunktiot ja -yhtälöt · logaritmifunktiot ja -yhtälöt · yhdistetyn funktion derivaatta · käänteisfunktio · juuri-, eksponentti- ja logaritmifunktioiden derivaatat
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Teknologia ja yhteiskunta.
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 9 Trigonometriset funktiot ja lukujonot |
Pakollinen |
MAA9 |
|
Opiskelija · oppii tutkimaan trigonometrisia funktioita yksikköympyrän symmetrioiden avulla · oppii ratkaisemaan sellaisia trigonometrisia yhtälöitä, jotka ovat tyyppiä sin f(x) = a tai sin f(x) = sin g(x) · osaa trigonometristen funktioiden yhteydet · sin2x + cos2x = 1 ja tan x = sin x / cos x · tutkii trigonometrisia funktioita derivaatan avulla · ymmärtää lukujonon käsitteen · oppii määrittelemään lukujonoja palautuskaavojen avulla · osaa ratkaista käytännön ongelmia aritmeettisen ja geometrisen jonon ja niistä muodostettujen summien avulla.
|
Tavoitteet |
|
|
· suunnattu kulma ja radiaani · trigonometriset funktiot symmetria- ja jaksollisuusominaisuuksineen · trigonometristen yhtälöiden ratkaiseminen · trigonometristen funktioiden derivaatat · lukujono · rekursiivinen lukujono · aritmeettinen jono ja summa · geometrinen jono ja summa
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Aktiivinen kansalaisuus ja yrittäjyys, kestävä kehitys.
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 10 Integraalilaskenta |
Pakollinen |
MAA10 |
|
Opiskelija · ymmärtää integraalifunktion käsitteen ja oppii määrittämään alkeisfunktioiden integraalifunktioita · ymmärtää määrätyn integraalin käsitteen ja sen yhteyden pinta-alaan · oppii määrittämään pinta-aloja ja tilavuuksia määrätyn integraalin avulla · perehtyy integraalilaskennan sovelluksiin
|
Tavoitteet |
|
|
· integraalifunktio · alkeisfunktioiden integraalifunktiot · määrätty integraali · pinta-alan ja tilavuuden laskeminen
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Teknologia ja yhteiskunta.
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 11 Lukuteoria ja logiikka |
Syventävä |
MAA11 |
|
Opiskelija · oppii formalisoimaan väitelauseita ja tutkimaan niiden totuusarvoja totuustaulujen avulla, · ymmärtää avoimen lauseen käsitteen ja oppii käyttämään kvanttoreita, · oppii todistusperiaatteita ja harjoittelee todistamista, · oppii lukuteorian peruskäsitteet ja perehtyy alkulukujen ominaisuuksiin, · osaa tutkia kokonaislukujen jaollisuutta jakoyhtälön ja kokonaislukujen kongruenssin avulla, · osaa määrittää kokonaislukujen suurimman yhteisen tekijän Eukleideen algoritmilla.
|
Tavoitteet |
|
|
· lauseen formalisoiminen · lauseen totuusarvot · avoin lause · kvanttorit · suora, käänteinen ja ristiriitatodistus · kokonaislukujen jaollisuus ja jakoyhtälö · Eukleideen algoritmi · alkuluvut · aritmetiikan peruslause · kokonaislukujen kongruenssi
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 12 Numeerisia ja algebrallisia menetelmiä |
Syventävä |
MAA12 |
|
Opiskelija · oppii ymmärtämään absoluuttisen ja suhteellisen virheen käsitteet ja niiden avulla likiarvolaskujen tarkkuutta koskevat säännöt peruslaskutoimitusten tapauksessa, · ymmärtää iteroinnin käsitteen ja oppii ratkaisemaan yhtälöitä numeerisesti, · oppii tutkimaan polynomien jaollisuutta ja määrittämään polynomin tekijät, · oppii algoritmista ajattelua · harjaantuu käyttämään nykyaikaisia matemaattisia välineitä · oppii määrittämään numeerisesti muutosnopeutta ja pinta-alaa.
|
Tavoitteet |
|
|
· absoluuttinen ja suhteellinen virhe · Newtonin menetelmä ja iterointi · polynomien jakoalgoritmi · polynomien jakoyhtälö · muutosnopeus ja pinta-ala
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Laskimen käytön harjoittelua. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Teknologia ja yhteiskunta.
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 13 Differentiaali- ja integraalilaskennan jatkokurssi |
Syventävä |
MAA13 |
|
Opiskelija · syventää differentiaali- ja integraalilaskennan teoreettisten perusteiden tuntemustaan, · täydentää integraalilaskennan taitojaan ja soveltaa niitä muun muassa jatkuvien todennäköisyysjakaumien tutkimiseen · tutkii lukujonon raja-arvoa, sarjoja ja niiden summia
|
Tavoitteet |
|
|
· funktion jatkuvuuden ja derivoituvuuden tutkiminen · jatkuvien ja derivoituvien funktioiden yleisiä ominaisuuksia · funktioiden ja lukujonojen raja-arvot äärettömyydessä · epäoleelliset integraalit
|
Sisältö |
|
|
Opetuskeskustelu, harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Aihekokonaisuudet: Teknologia ja yhteiskunta.
|
Huomioitavaa |
|
MATEMATIIKKA, PITKÄ 14 Matematiikan kokonaiskuva |
Syventävä |
MAA14 |
|
Opiskelija · syventää aiemmilla kursseilla opittuja tietoja ja taitoja, · ymmärtää eri matematiikan alojen välisiä yhteyksiä, · osaa käyttää taitojaan monipuolisissa ongelman-ratkaisutilanteissa. · valmentautuu ylioppilaskoetta ja jatko-opintoja varten
|
Tavoitteet |
|
|
· Geometrian kertausta · Analyysin kertausta · Ylioppilaskoetehtävien käsittelyä
|
Sisältö |
|
|
Harjoittelu itsenäisesti ja ryhmissä. Kotitehtävien tekeminen.
|
Oppimisstrategia |
|
|
Arviointi perustuu jatkuvaan näyttöön (tuntityöskentely ja kotitehtävien suoritus) ja kirjalliseen kokeeseen.
|
Arviointi |
|
|
Suoritetaan pakollisten kurssien jälkeen.
|
Huomioitavaa |
|