SATUMAA
- Satumaa kännykällä (Unto Monosen tango)

Tässä taas yksi sarjassa aamunavausääniä Nokialaisella.

Ehkäpä useimmat tunnistivat tuo melodian. Satumaahan se siinä soi. Tuo Unto Monosen kuuluisa tango, joka soi kesäisin lavoilla, häissä, lauantain toivotuissa ties missä.

Kun Satumaan sävelkulkua kuuntelee hieman hidastempoisempana hanurilla soitettuna, kuulee sävelten takaa surumielisen mollin. Tämä tanssilavojen suosikki onkin sävelkulultaan virsi. Joku musiikin tutkija sanoikin, että seuraavassa virsikirjassa soi Satumaa. Ja silloin se soi niin hautajaisissa kuin häissäkin.

Ehkä satumaa on kuin kuva meistä suomalaisista. Samat mollivoittoiset sävelet soivat niin häissämme kuin hautaan laskiessakin.

Murheellinen on Unto Monosenkin soittajantaival. Ei häntä pidetty minään hovisäveltäjänä. Monosen tangot ja valssit eivät olleet oikein hyväksyttyä euroviisutasoa, ei niitä soitettu konserttisaleissa. Ei tullut kansakunnan kerma puku päällä Unto Monosta kuulemaan. Maata kiertävät Reijo Taipaleet ja Eino Grönit niitä lauloivat ja lavan katajainen kansa kuuli Monosen tangossa köyhän kansan sydänäänet, surun, kaihon ja ikävän jonnekin parempaan, aavan meren tuolle puolen, sinne missä loppuu itku, ikuinen ikävä, murhe, rakkauden pohjaton kaipuu... Niin Unto Mononenkin väsyi satumaan kaipuussaan, ikävässään ja siirtyi rajan taa oman käden kautta.

Jotain yhtä kaihoisaa, surumielistä, mollivoittoa on tässä elämänvaiheessa. Kesä on takana, pitkä talvi edessä, säät kylmenevät, valo vähenee. Pitäisi jaksaa, vaikka ei jaksaisi. Monen elämäkin on kuin tangon ikävää ja kaihoa. Mollivoittoinen pessimismi tunkee esiin, ystävät käyvät vähiin, kipeästi käyviä sanoja sanotaan edessä ja takaa. Mieli tahtoo masentua. Yksinäisyys, ikävä, näköalattomuus tekee mielen mollivoittoiseksi, kaihoisaksi. Emme tiedä, emme ymmärrä, miten kipeältä toisen ihmisen sanat, arvostelu, ylikäveleminen tuntuu toisesta. Siitä syntyy satumaan sanat. Kaipuu johonkin parempaan. Ikävä aavan meren tuolle puolen. Siellä on maa, missä kaikki on toisin.  Siellä ei ole selän kääntäjiä, ei takanapuhujia, ei kriitikoita, ei leukailijoita.

Satumaassa toisesta välitetään. Satumaassa et ole yksin. Joku tanssii aina kanssasi. Surumielisyys kääntyy iloksi, riemuksi. Satumaassa kaikki ikävä ja murhe loppuu ja kaikki itku muuttuu nauruksi.

Jospa Satumaa voisi olla jo tällä. Jospa se voisi alkaa minusta, sinusta, edes aavistuksen verran. Jospa vain pelkän surumielisen kuulemisen sijasta tangomme alkaisi viedä meitä. Joku tulisi ja pyytäisi tanssiin, kesäiseen lämpimään, unelmien täyttämään tangoon. Tangoon, jossa soi unelmien, toiveiden, tulevaisuuden suloiset sävelet satumaasta.

JA tässä se soikoon...