Aamunavaus

28.2.2006

Elias – Sammatin poika.

On Kalevan päivä, Suomalaisen kulttuurin päivä.

Pohjoisessa Lapissa, Itäkairan luoteislaidalla, Suomujoen rannalla, kaukana kaikesta, on melkein maahan maatunut maja. Paikka on kaunis. Takana kohoaa Kaarnepää, etelässä Sotavaara, vierellä polveilee Suomujoki. Majan viereen on pystytetty vaatimaton muistomerkki, jossa lukee. ”Tällä paikalla yöpyivät runonkeruumatkallaan jouluyönä 1841 Elias Lönnrot ja M.A. Castren.”

Kalevan kokoaja, Sammatissa 1802 syntynyt ja siellä 1884 kuollut Elias Lönnrot, eli vaatimattoman elämän. Eliaksen lapsuutta viitoitti köyhässä kodissa viinaan taipuvainen räätäli-isä, huolta kantava äiti, pettuleipä, kerjuumatkat kylällä. Hento elämäntaimi oli taipua jo ensi vuosillaan.

Eliaksen pelasti elämälle ja opintielle häntä tukenut Henrik veli. Lukemattomina iltoina päreen valossa Henrik-veli opetti lahjakasta ja lukuintoista pikkuveljeään lukemaan, myöhemmin kuljetti hevoskärryillä pojan triviaalikouluun Turkuun, sittemmin lukioon Porvooseen. Veli maksoi koulun lukukausimaksut, säästi räätälin palkastaan pienelle veljelle ruokarahaa, lähetti lukiolaiselle leipää ja voita. Kalevan kokoajan, kansallisen aamumme suurmiehen takana kulkee isonveljen suojaava varjo.

Eliaksen lukioaika jäi lyhyeksi. Hänellä ei ollut varaa lukukausimaksuihin saati kirjoihin. Siksi hän meni apteekkiin töihin ja koetti yksityisoppilaana suorittaa lukion kurssit itsenäisesti. Apteekin takakammarissa hän luki yökauden latinaa, kielioppia, geometriaa. Valkolakki heltisi periksiantamattomuuden edessä keväällä 1822. Syksyllä hän pääsi kirjoittautumaan Turun yliopistoon. Samaan aikaan yliopiston ovista marssivat sisään suomenruotsalaisten herrasperheitten pojat J.L.Runeberg ja J.W.Snellman.

Elias Lönnrot opiskeli lääkäriksi, työskennellen mm. Kainuun piirilääkärinä. Varsinainen elämäntyö oli kuitenkin runojenkeruu, kansatiede nykyisen rajantakaisen Karjalan laulumailla aina Petsamoon saakka. Lukemattomat runonkeruumatkat, milloin yksin, milloin yhdessä M.A. Castrenin kanssa tuottivat kansallisen suurteoksen, karjalaisten runojen kokoelman, Kalevalan vuonna 1835. Sivutuotteina syntyi Joka kodin lääkärikirja, suomalais-ruotsalainen sanakirja, uudistettu virsikirja sekä lukematon määrä kirjasia, lehtiä, runoja.

Elias solmi 47- vuotiaana avioliiton Mariaa Piponiuksen kanssa. He saivat viisi lasta, neljä tytärtä ja Elias-pojan. Vain yksi lapsista, Ida-tytär sai nähdä aikuisuuden, muut kuolivat nuorina keuhkotautiin, Elias-poikanen jo 2-vuotiaana. Lohduton suru lasten menettämisestä oli murtaa Lönnrotin.

Elias Lönnrot teki suuren elämäntyön Kalevalan kokoajana, suomen kielen professorina, kansatieteilijänä. Pitkän työuran jälkeen hän palasi vaatimattomiin oloihin kotikyläänsä Sammattiin, muisteli lastensa lyhyttä elämää, kokosi virsikirjaa ja piti jumalanpalveluksia kylän pienessä kirkossa. Elämän langan hiipuessa hän toivoi osalleen vain pieniä hautajaisia. Silti niistä muodostui suomalaisen kulttuurin ja kielen herättäjän suuri muistojuhla.

Vaatimattoman Sammatin pojan elämässä olisi opiksi jokaiselle.

Suuria tekoja tehdään myös siellä, missä elää vaatimattomuus ja nöyryys. Ahkeruus ja hellittämätön työ opiskelun ja kaiken hyvän eteen kantaa jonakin päivänä hedelmää.

Vaikka oikeus näyttää aina seuraavan hyökkääjän ja kiusaajan miekkaa, kuoltuamme muistetaankin aivan toiset ihmiset. Suuria ihmisiä keskellämme ovat ne, jotka tukevat toista, kuuntelevat, laulavat ja sanoiksi pukevat toisen surun, murheen ja onnen. Sammatin vaatimattoman pojan, Eliaksen suuren elämäntyön rinnalla kulkee myös Henrik-veljen työ. Hän eli elämänsä auttaakseen ja tukeakseen pientä lahjakasta veljeään eteenpäin. Jokaisen merkittävän elämäntyön takana on niitä vanhempia, läheisiä, ystäviä, jotka avasivat tien, tasoittivat polun.

Köyhäksi jää kuitenkin se, joka kadehtii, turmelee ja murheeseen saattaa toisten elämän. Se, joka tuhoaa hyvän, rikkoo onnen, tyhjäksi tekee toisten työn. Sen elämää ei muista kukaan. Kunnia tänään Sammatin räätälin pojalle ja hänen uupumattomalle työlleen!

Ilpo Saarelainen