21.12.2001

”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valon.

Niille, jotka asuvat kuoleman varjon maassa, loistaa kirkkaus.”

Yksi joulun ajan kertomusten hienoimpia kohtia on mielestäni kolmen itämaantietäjän esiintulo. Perimätiedon mukaan he edustivat kolmea mannerta: Aasia, Afrikkaa ja Eurooppaa, tuoden lapselle sen ajan kal­liimpia lahjoja, kultaa, suitsuketta ja mirhaa. He ovat tuon ajan viisaita. He tuntevat pyhät  kirjoitukset. He tietävät tähtitieteen salaisuuksia. He lähtevät tervehtimään uutta kuningasta Messiasta. Mutta se, mitä he kohtaavat on jotain muuta, mitä he odottivat. Heille tuo Betlehemin tallin hämärässä makaava lapsi on suuri salaisuus. He ovat ymmällään. Tässäkö on kuningas, mitättömän kyläpahasen laidalla, tallin hämä­rässä. Salaisuus on jotain suurempaa kuin mitä he voivat käsittää. He jäävät kyselemään, pohtimaan, etsimään salaisuutta kun he palaavat kotiin. Heidän tietonsa ja viisautensa ei riitäkään salaisuuden ymmär­tämiseen.

Eräs legenda kertoo myös neljännestä itämaan tietäjästä, joka tovereit­tensa lailla lähtee matkalle. Mutta hänen matkansa mutkistuu. Tielle tulee esteitä. Hänen on pysähdyttävä auttamaan kohtaamiaan ihmisiä. Hän ei ehdikään perille Betlehemiin. Häntä tarvitaan muualla. Hän ei voi kulkea ohi niiden ihmisten, jotka tarvitsevat hänen apuaan, hänen tietoaan ja hänen käsiään.Hänen on kannettava ihmisten taakkoja, kuultava murheita, kuljettava syrjäisiä teitä. Matka on siksi vaivalloi­nen ja kestää kauan. Se vie häneltä elämän, parhaan miehuuden. Vasta vanhana hän ehtii perille Joulun lasta etsiessään. Ei hän löydä enää pientä lasta tallin hämärässä. Tämä tietäjä kohtaa Jerusalemin kadulla ristisaaton, jonka kärjessä kulkee mies ristiä kantaen. Tietäjä seuraa matkaa ja katselee kuinka ristin kantaja naulataan ristille Golgatan kummulla. Siinä on se kuningas, jota hän lähti tervehtimään. Kuningas onkin ristinkantaja, kuolemaan tuomittu, köyhien ja murjottujen ys­tävä. Nyt tietäjä näkee salaisuuden auenneen. Jumala tuli alas, otti ih­misen muodon, tuli köyhien, murjottujen ja elämän hylkäämien autta­jaksi.

Ehkä meillekin niin Joulun lapsi kuin elämä itsessäänkin jää salaisuu­deksi. Emme käsitä sen enempää tämän kristillisen uskon kuin elä­mänkään suuria salaisuuksia. Emme käsitä, emme ymmärrä, mutta silti niitä on etsittävä. Tietäjien lailla etsimme valoa elämäämme, etsimme elämän salaisuuksia, etsimme elämän mielekkyyttä, onnea, iloa. Mutta löydämme jotain muuta kuin mitä odotimme ja toivoimme. Onnen ja ilon tilalla onkin vastoinkäymisiä, pettymyksiä, rakastamisen vaikeutta, yksinjäämistä. Elämä ei olekaan sitä, mitä toivoimme, mitä unel­moimme lapsena. Tämä on aivan muuta, joskus liian raskas kantaa ja elää. Olemme kuin neljäs tietäjä. Koko paras elämä meni matkalla sa­laisuuden etsintään. Matka oli liian pitkä, matkalla liian paljon tosia ihmisiä, liikaa tuettavia, liikaa kanssaeläjiä, liikaa murheita, vastoin­käymisiä, että olisi päästy perille pian, heti. Mutta kun lopulta tullaan perille salaisuuksien luo, silloin on jo parhaat voimat huvenneet, suurin elämänjano kadonnut, oma viisaus ja tieto loppunut.

Suuri on se joulun usein esiintuoma viisaus, että elämässä on tärkeää muukin kuin tieto, viisaus, aineellinen rikkaus tahi menestys. Usein suurinta onnea ja iloa elämään tuokin pienet asiat. Se, että joku rakas­taa minua, tai minulla on joku ihminen, josta välitän. Se, että voi toi­selle osoittaa välittämistä pienellä lahjalla, ystävällisyydellä, kuunte­lemisella. Pienet asiat tai tavalliset ihmiset ympärilläni, kodissani voi­vatkin olla elämän suuria asioita. Ehkäpä joulu avaakin juuri tätä salai­suutta. Elämässä tärkeitä asioita ovat pienet, lähellä olevat asiat, lähei­set ihmiset, koti, lapsuuden ja nuoruuden ainutkertaiset hetket perheen kanssa. Usein näen ja arvostan niitä vasta kun ne ovat menneet, poistu­neet luotani lopullisesti…

Ehkäpä neljännellä tietäjällä oli mukanaan salaisuus. Elämää ja saatuja lahjoja ei olekaan annettu säästettäväksi, perille kuljetettavaksi, vaan jaettavaksi. Suuri on se ihminen, joka ei elä vain itselleen, joka ei koko ajan kerää omaan taskuunsa, ei ajattele aina omaa parastaan. Hän nä­kee, että aineellisen köyhyyden, sairauden, murheittenkin keskellä elää onnellisia ihmisiä. Elämän rikkaus ja onni ei ole vain kauniitten, me­nestyneitten, viisaitten omaa. Sen tähden hän jakaa omistaan, antaa aikaa toiselle, kuuntelee, koettaa nähdä kaikissa jotakin hyvää, osaa asettua toisen asemaan. Hän näkee vaivaa tuottaakseen toisille iloa. Hänen jäljessään kulkee hymy, rauha, siunaus. Sellainen on ihmisessä suuruutta. Tänä aikana kutsumme sitä joulumieleksi. Tätä joulumieltä toivon sinulle, kodillesi ja läheisillesi tänä jouluna ja koko elämän var­relle.