Muistelen usein sitä tunnelmaa, joka 13 vuotta sitten jouluna 1989 oli aistittavissa kaikkialla. Me Katselimme koko sen aikaisessa länti-sessä Euroopassa joulun alla TV:stä Itä-Euroopan vapautumista. Erityisesti Romanian diktatuurin kaatuminen oli sellainen joulun lahja, jota kukaan ei oikein osannut toivoa. Mutta itse romanialaisille nuo joulunaluspäivät olivat hirvittäviä. Kadut täynnä tankkeja, sotilaita, ruumiita, loputonta nälkää, pelkoa, epätoivoa. TV:ssä näytettiin Timisoaran uhreja, lapsia pakomatkalla pois sotilaiden alta, kyyneleitä pienten lasten silmissä, äitien loputonta epätoivoa.

Juuri tänä päivänä, joulukuun 20:s, valtavat ihmisjoukot uhmasivat diktatuuria Timisoaran kaupungissa. Sotilaista välittämättä he kokoontuivat oopperan aukiolle vaatimaan vapautta. Saman päivän iltana sotilaat liittyivät väkijoukon puolelle. Huomisen aamuna väkijoukko vyöryi uudelleen Oopperan aukiolle. Nyt he yhdestä suusta huusivat päättäjille meille kaikille mieleen jääneet sanat: "Me olemme valmiit kuolemaan!"

Samanlaisissa tunnelmissa on jouluja eletty senkin jälkeen. Milloin Jugoslaviassa, Bosniassa, Kosovossa, Angolassa, Zairessa - tai ehkäpä jonkun meidän kotona. Eikä tämäkään joulu tee poikkeusta!

Tämäkään tuleva Joulu ei ole juhla joka kodissa. Juhlamieli hukkuu monessa kodissa ja monen meidän kohdalla riitoihin, yksinäisyyteen, perheenhajoamiseen, alkoholiin. Juhla ei ehkä olekaan sellainen kuin odotit. Pettymys ja suru on syvä pienen ihmisen puserossa kuin vanhemmallakin.

Elämässä on usein tällaisia hetkiä, päiviä, jopa vuosia. Tuntuu kuin eläisin pimeässä huoneessa, jossa ainoa ystäväni on murhe. Jotkut vanhat kirkon isät ja äidit sanoivat sitä huonetta murhehuoneeksi. Sellaiseen huoneeseen pakenen, kun elämä kääntää selän, kun ystävistä ei ole lohtua, kun pettymykset tai pelot saavat vallan, kun masennus tule päälleni. Sellainen on monen joulu. Ymmärrän, että sellainen pimeä huone kuuluu joskus elämään. Elämä ei ole aina yksinkertaista. Se ei ole aina iloinen, kaunis, mukava elämä.

Mutta valon voi nähdä kirkkaammin vain pimeästä käsin. Kun on voittanut murheen ja päässyt elämän pimeistä hetkistä, silloin näen paremmin myös elämän rikkauden, kauneuden, hyvyyden. Se, joka on kokenut murhetta, surua, menetystä, osaa usein paljon rikkaammin iloita elämän pienistä, hyvistä asioista. Hän ei nyrpistä nenää kaikelle, mikä ei miellytä, ei narise joka asiasta, ei kompastu kaikkiin vastoinkäymisiin. Sen tähden vuosikymmeniä diktatuurin alla eläneet romanialaisetkin olivat jopa valmiit kuolemaan, että jälkeen tulevat lapset ja lastenlapset saisivat vapauden.

Joulun evankeliumissa kerrotaan Jumalasta, joka tulee ihmisen lapseksi, syntyy tallin hämärään. Jumala tulee köyhäksi, pieneksi lapseksi kylmän maailman keskelle. Tässä näyssä on suuri salaisuus. Jumala on siellä, missä itketään, murehditaan, kärsitään. Jumala tulee lähelle niitä, jotka ovat menettäneet kaiken, joilla ei ole mitään. Jumala näyttäytyy köyhyyden, sorron, kärsimyksen keskellä.
Hän kätkeytyy heikkouteen, menetykseen, itkuun. Hän on siellä, missä ihmiset ovat kääntäneet selän, siellä, missä et kelpaa.

Pieni perhe Beetlehemin tallissa on kuva Jumalasta. He olivat köyhiä, matkalle unohdettuja. Mutta pienellä lapsella on kaiken köyhyydenkin keskellä kaikki. Hänestä välitetään. Hän on odotettu, toivottu.

Olkoon sinunkin joulussasi jotain tätä samaan. Sinusta välitetään. Ympärilläsi on ihmisiä, joille olet tärkeä, jotka rakastavat sinua. Heille sinä olet tärkeä, toivottu, odotettu. Sinua rakastetaan. Anna välittämisen ja rakkauden välittyä myös sinun kättesi kautta eteenpäin. Siten ovi avautuu ja niin pimeään huoneeseen tulvii valoa.

Toivotan Sinulle Rauhallista ja Hyvää Joulua!