Saarna 1.8.2010
Vaellusriparin konfirmaatio
Kontiolahden kirkko
Luuk. 16: 1-9
Jeesus puhui sitten opetuslapsilleen: »Oli rikas mies, jolla oli
taloudenhoitaja. Hänelle kanneltiin, että taloudenhoitaja tuhlasi hänen
omaisuuttaan. Hän kutsui tämän luokseen ja sanoi: Mitä minä sinusta kuulen!
Tee tili toimistasi, minun talouttani sinä et enää hoida. Mies mietti: Mitä
minä nyt teen? Isäntä panee minut pois taloudenhoitajan toimesta. Kaivaa en
jaksa, kerjätä en kehtaa. - Nytpä tiedän! Järjestän niin, että toiset ottavat
minut taloonsa, kun joudun lähtemään työpaikastani. Hän kutsui isäntänsä
velalliset vuoron perään luokseen. Paljonko olet velkaa isännälleni? hän
kysyi ensimmäiseltä. Sata astiaa öljyä, tämä vastasi. Taloudenhoitaja sanoi:
Tässä on velkakirjasi, istu ja merkitse äkkiä viisikymmentä. Sitten hän kysyi
toiselta: Entä sinä, paljonko sinä olet velkaa? Tämä vastasi: Sata tynnyriä
vehnää. Taloudenhoitaja sanoi: Tässä on velkakirjasi, merkitse kahdeksankymmentä.»
Ja Herra kehui epärehellisen taloudenhoitajan
viisautta. Hän sanoi:
»Tämän maailman lapset menettelevät toisiaan kohtaan
viisaammin kuin valon lapset. Minä sanonkin teille: hankkikaa väärällä rikkaudella
ystäviä, jotka ottavat teidät iäisiin asuntoihin, kun tuota rikkautta ei enää
ole.»
1. Piet. 4: 7-11
Ennen kaikkea pysykää kestävinä keskinäisessä rakkaudessanne, sillä »rakkaus
peittää paljotkin synnit». Olkaa nurkumatta vieraanvaraisia toinen toisellenne.
Palvelkaa kukin toistanne sillä armolahjalla, jonka olette saaneet, Jumalan
moninaisen armon hyvinä haltijoina.
Voiko ystäviä saada väärällä mammonalla?
Onko ystävyys, välittäminen, hyvyys ostettavissa, kuten
evankeliumimme kertoo?
Mieleeni tulee unkarilaisen Nobel-kirjailijan Imre Kertészin
omiin elämänkokemuksiin perustuva hätkähdyttävä kirja; Kohtalottomuus.
Nobel-kirjailijan lyhyen koruttoman kirjan ensimmäinen päivä alkaa siitä, että
suku on tullut hyvästelemään isää. Isä ja poika näkevät viimeisen kerran. Isä
lähtee natsien työleirille, josta ei koskaan palaa. 14-vuotiaan pojan kohtalona
on pian seurata isää Auschwitziin.
Kohtalottomuus kuvaa nuoren pojan elämää keskitysleirin
kauhujen keskellä. Ja kun vapauden aamu koittaa, kohtalottomuudesta selvinnyt
poika palaa etsimään kotiaan ja ystäviään, joista enää harva on jäljellä.
Ankarien olojen keskellä hän näkee, että aina kaiken pahan
keskellä löytyy joku, jolla on kasvot, joihin voi luottaa. Eivät kaikki ole pahoja.
Kaiken julman maailman keskellä on aina myös hyviä ihmisiä, jotka välittävät,
huolehtivat, rakastavat. Vaikeiden olojen keskellä esiin nousevat ne, joilla on
hyvä sydän, jotka jaksavat uskoa hyvään.
Emme me voi verratakaan omaa elämäämme tai vaellustamme keskitysleirin
kauhuihin. Silti kokemuksemme elämän vaikeina hetkinä voivat olla
samansuuntaisia kuin kirjailija Kertészillä. Ehkäpä sinun nuoren rippikoululaisen
tähänastisen elämäsi tai tämän hienon vaelluksen vaikeina hetkinä olet kokenut jotakin
samaa. Vaikeidenkin päivien, murheiden, menetysten keskellä kohtaat hyviä ihmisiä.
Vierellesi jää sellaiset ystävät, joilla on hyvä sydän, jotka auttavat, tukevat,
kuuntelevat. Ehkä olet myös vaelluksella ajatellut paljon kotiasi, vanhempiasi,
läheisiäsi. Vaikka vanhempien kanssa ei aina ole helppoa. Kotiin on silti ollut
hyvä palata. Sinulla on koti, jossa sinusta huolehditaan. Keskitysleiriltä
palaavalla pojalla tai miljoonilla kolmannen maailman lapsilla ei.
Rippikoulu on yksi virstanpylväs nuoren matkalla kohti omaa
elämää. Seuraava vaihe on, että sinä muutaman vuoden sisällä lähdet kotoa,
muutat omaan elämääsi. Jo tässä rippijuhlassa on aavistus erosta. Pian suljet
kotisi oven. Meidän vanhempien ote sinusta irtoaa. Sinulla on oma elämäsi, joka
vie sinua eteenpäin. Ei ole sama, millaisten ystävien, koulutovereiden pariin
lähdet. Sellaiset eivät ole oikeita ystäviämme, jotka evankeliumin sanojen
mukaan ovat hankittu väärällä mammonalla. He ovat lähellämme vain hyvinä
hetkinä, mutta eivät seiso rinnallasi silloin kun elämä kääntää selän.
Sama kysymys koskee myös meitä vanhempia. Todellinen isän,
äidin, kasvattajan peili nostetaan eteemme kun lapsemme ja nuoremme käy murrosikänsä
taistelua. Tai kohtaa elämässään ylivoimaisia murheita. Miten jaksamme olla
heidän tukenaan, kohdella rakkaudella, ymmärryksellä lastamme ja nuortamme, kun
nuoren suusta tulee kovia, syvälle sattuvia sanoja. Isän ja äidin kasvatusvastuuta
ei voi näinä vaikeina hetkinä korvata rahalla tai millään mammonalla. Nuori
tarvitsee huolenpitoa, välittämistä, rajojen asettelua. Äidin ja isän huolta,
murhetta lapsensa puolesta eivät mitkään sanat voi kuvata. Et sinä nuori
rippilapsi tiedä onneksi, kuinka paljon edestäsi on murehdittu, itketty,
rukoiltu. Ja miten paljon sitä vielä vanhempasi joutuvat tekemäänkään. Se on
kasvattajan osa. Silti tällainen juhlapäivä unohtaa, antaa anteeksi kaikki
menneet. Hyvän varjoon peittyvät huonot päivämme.
Niin kuin kirjailija Kertész ilmaisee. Ylipääsemättömien
vaikeuksien, pahan keskellä on kuitenkin hyviä ihmisiä, ystäviä, kaipuu kotiin.
Suuria ovat ne ystävät, vanhemmat, kasvattajat, jotka jaksavat ymmärtää, rakastaa,
huolehtia vaikka koko elämä tuntuisi olevan yhtä kaaosta. Hyviä ystäviä, läheisiä,
ei osteta. Heidät saadaan lahjaksi. He ovat Hyvän Jumalan lahja.
Tee sinä samoin toiselle ihmiselle. Välitä toisen elämästä.
Kohtele toista rakkaudella, armahtavaisuudella. Tee toiselle ihmiselle hyvää.
Niin olet täyttävä Kristuksen antaman käskyn. Suuria ovat ne ihmiset, jotka
tukevat, auttavat, välittävät. Kovia sanoja, välinpitämättömyyttä, toisen
ihmisen tekojen moralisointia on helppo toteuttaa. Sitä täynnä on meidän
aikamme, media, julkisuus. Toisen ihmisen vierelle asettuminen, hyväksyminen,
rakastaminen sen sijaan vaatii omasta luopumista, jopa kärsimistä, itkua,
rukousta. Tee sinä sellainen rakkauden työ toiselle. Välitä ystävästäsi,
läheisistäsi, kodistasi. Niin olet Hyvän Jumalan työtoveri.
Hyvä Jumala välittää elämästäsi, tahtoo elämällesi hyvää.
Hän huolehtii Sinusta, ei jätä sinua yksin elämän myrskyihin. Hän kulkee rinnallasi,
varjelee elämääsi.
Inarin saamelaiskirkossa katselimme alttaritaulua, jossa lappalaisperheen
takana seisoo valkoisiin puettu Kristus siunaten heitä. Heitä ei jätetty lapsen
kanssa yksin tunturiin. Niin on Jumala sinutkin jo lapsesta lähtien siunannut,
varjellut, kulkenut rinnallasi. Rakenna tälle perustalle. Hän ei sinusta luovu.
Hän ei käännä selkäänsä. Jumala ei jätä sinua. Hän kulkee rinnallasi. Varjelee
elämääsi.
Tulkaa nyt konfirmoitavat nuoret alttarin eteen tunnustamaan
kristillinen uskomme yhdessä seurakunnan kanssa.
ilpo saarelainen