Yo-puhe 3.6.2006 /Kontiolahden lukio

Antoine Saint-Exupery: Pikku Prinssi

”Vain sydämellä näkee hyvin. Tärkeimpiä asioita ei näe silmällä.”

Näissä lukiomme yo-juhlissa näkee monella tavalla sukupolvien ketjun kulkemisen ohitsemme. Lukiomme ensimmäisten vuosien ylioppilaiden lapset ovat tämän päivän ylioppilaita. Monet lakitetuista ylioppilaista ovat jo olleet lukion toista polvea. Samoin sukupolvien ketju tulee todeksi nähdessämme Teidät juhliimme kutsutut sotiemme veteraanit. Te edustatte jo sotien alla koulunsa käynyttä sukupolvea. Ajattelemme, että sukupolvesta seuraavaan on noin 30 vuotta. Mitä tapahtuu teidän lastenne yo-juhlissa 30 vuoden kuluttua?  Millainen on maailmanne silloin? Mitä ajattelet? Mitä teet?

Kun tämä veteraanisukupolvi palasi sodasta, alkoi sukupolven mittainen jälleenrakentamisen kausi. Se oli sitä, ei vain Suomessa vaan koko Euroopassa. Se tuli eräällä tavalla päätökseensä 1970-luvulla. Tämän jälleenrakentamisen kauden jälkeinen uusi sukupolvi 70-luvulta 2000-luvulle eli monella tavalla koulutuksen ja kansainvälistymisen aikakautta. Meille Kontiolahden lukion ensimmäisten vuosien ylioppilaillekin kuten koko 80-90-luvun nuorillekin oli selvää, että vanha maatalous- tai perustuotantovaltainen tulevaisuus on epävarma. Täytyy opiskella, kouluttautua, että on valmis muuttuvaan maailmaan. Uskoimme koulutuksen tuomaan hyötyyn ja sen tarjoamiin mahdollisuuksiin. Ajattelimme koulutuksen ja tiedollisen sivistyksen parantavan maailmaa ja tuovan elämäämme vaihtoehtoja.

Uuden sukupolven, Teidän ylioppilaiden maailma on toisenlainen. Monet perinteiset toimeentuloalat ja elämänmuodotkin ovat nyt kyseenalaisia. Maailma on aivan toinen kuin 30 vuotta tai 60 vuotta sitten. Tutkijat kutsuvat tätä uusliberalismin tai postmodernismin ajaksi. Tässä ajassa puhumme yhä laajemmin yksilön oikeuksista, itsensä toteuttamisesta, itsekkyydestä, narsismista, mutta samalla talouden ylivallasta, optioista, saneeraamisesta, tuotannollisista syistä. Yhteisöllisyys tai yhteisvastuullisuus eivät ole enää in. On vain toisaalla yhä vahvempi yksilöllisyys ja toisaalla ihmisen elämää ja kohtaloa määräävä sokea talouden valta. Poissa ovat menneen maaseutu Suomen myötä vanhat kyläyhteisöt, kyläkoulut, sukujen verkostot, talkoot, kiireettömyys.

Hyvin kuvaa uutta aikaamme vaikkapa kuntarakenneuudistus tai talouden saama määräysvalta kaikessa päätännässä. Olemme tulleet tässä maassa sellaiseen uskoon, jossa ajattelemme säästävämme lakkauttamalla maaseutukunnat ja keskittämällä kaikki toiminnot kaupunkikeskuksiin. Samalla loppuu vanha vuosisatainen pitäjäjako, kuolee jotakin yhteisöllisyydestämme. Sen jälkeen emme ole enää mistään kotoisin. Olemme valmis osa suuren orwellilaisen koneiston rattaisiin.

Nyt olisi koko ajan herkällä korvalla kuunneltava, kyseltävä, yhdessä pohdittava, mitä ajattelemme suomalaisessa kuntataloudessa. Keskeisin osa koko kunnan toimintaa tuntuu nyt olevan sen talous. Aivan kuin toimintamme arvo olisi vain siinä mitä kuntana säästämme tai euroina tuotamme. Tältä pohjalta nähden huonointa tuottoa vuodesta toiseen edustavat perusturva ja sivistystoimi. Tai ne eivät tuota, ne vain kuluttavat. Siksi on säästettävä, karsittava, saneerattava. Tämän päivän talousajattelun henki on tyrmäävä. Vanhuksista, vammaisista tai lapsiperheistä huolehtiminen ei tuota mitään kunnan kassaan. Koulut ja sivistystoimi kasvavassa kunnassa kuluttaa, tuhlaa, vie veromarkkoja hukkaan. Olisi saneerattava, saatava säästöjä, tehtävä entistä enemmän entistä pienemmällä rahalla ja väellä. Vanhuskaan ei ole enää varma siitä, että voi saada laadukasta hoitoa elämänsä ehtoossa.

Niinpä elämme koulutuksen ja sivistyksen kohdalla kansallisestikin aivan uutta vaihetta. Olemme pärjänneet sotien jälkeisessä kehittyvässä maailmassa juuri tasa-arvoisen ja laadukkaan koulutuksemme tähden. Sen tulosta ovat niin Nokia kuin moni muukin menestystarinamme. Nyt on edessä uuden ajan alku. Peruskoulutuksesta kuten myös lukiokoulutuksesta on tingittävä, opetusta vähennettävä, tukitoimia karsittava, lukioita lopetettava. Emme mekään ole enää varmoja näemmekö näissä juhlissa muutaman vuoden kuluttua.

Onko yhteiskunnan ainoa viesti nuorelle kansalaiselleen talouden vallan viesti. Lähde maastasi ja suvustasi, jätä maitolaiturit ja kotiseutusi ympyrät! Muuta kaupunkikeskuksiin! Hanki lapsellesi laadukas opinahjo kilpailemalla. Halutessasi hyvää hoitoa, osta sitä yksityiseltä sektorilta! Tulevaisuus on vahvojen yksilöiden, eduistansa kiinni pitävien, vaativien ja tasokkaiden asiakkaiden tulevaisuus.

Onko sellainen elämä sitä, mitä tahdomme? Onko se hyvä elämä. Se maailma, jota varten opiskelimme tai lapsemme koulutimme? Ei saa unohtaa kysyä sitä, millaista sivistystä edustaa se kansa, joka hylkää vanhuksensa tai ottaa pois lapsilta. Minne laitamme ne, jotka putoavat markkinoiden rattaista tai ne, jotka tarvitsevat tukea. Jotka eivät yksin selviä. Onko heille tilaa vain saunan takana? Mikä arvo on ihmisellä, joka ei pysy mukana tässä kehityksessä?

Hieman mukaellen Pikku Prinssiä on sanottava: ”Vain sydämellä näkee hyvin, Tärkeimpiä asioita ei näe silmällä, järjellä.”

Yksi ihmisen tärkeimpiä sivistyksen mittapuita on se, osaako hän asettua toisen asemaan. Kykenetkö tuntemaan empatiaa, myötätuntoa? Näetkö myös sydämelläsi? Ei suurinta sivistystä ole se, että saamillasi tiedoilla, taidoilla, oppiarvoilla, tuloksella keräät miljoonaomaisuuden tai hyvän yhteiskunnallisen aseman. Suurinta sivistystä kysytään siinä, miten kohtelet toista ihmistä. Sellainen sivistys asuu vain sydämessä.

Sen tähden nuori ylioppilas. Ajattele myös sydämelläsi. Älä usko kaikkea sitä, mitä sanotaan tai kirjoitetaan. Älä luota jokaiseen barometriin tai taulukkoon. Kuuntele sydämesi ääntä? Muista mistä olet kotoisin. Tiedä, että sillä, mitä olet kotoasi ja kotiseudultasi saanut, on arvo. Sillä on korvaamaton merkitys elämällesi. Se on Sinun rikkautesi. Se tekee Sinusta persoonan, rikkaan ihmisen. Se sivistys, jota olet täällä asuessasi, kotona kasvaessasi saanut, on korvaamattoman arvokas. Sitä ei mitata rahalla tai kahdeksalla laudaturilla. Sinun sydämessäsi asuu unelma paremmasta huomisesta, siellä kasvavat toivon ja tulevaisuuden näköalat. Rakasta täydestä sydämestäsi. Ilman sydämen ääntä et näe eteenpäin. Sydämellä näkee kauas.

Viktor Franklin sanoja lainatakseni: "Jos haluat, että joku rakentaa laivan, älä anna hänelle vasaraa ja nauloja ja lautoja sekä lankkuja, vaan opeta hänet uneksimaan meren aavasta ulapasta, niin hän on sen tekevä - omalla tavallaan."

Me, Sinun vanhempasi, kasvattajasi ja opettajasi olemme yrittää kertoa Sinulle elämän aavasta ulapasta. Nyt tämä ulappa on entistä aavampana edessäsi. Purjehdusmatka odottaa. Hyvää matkaa!